perjantai 2. joulukuuta 2016

New York, New York

Unelmani on jo pitkään ollut suunnata otsikon mukaisesti, Atlantin taakse Isoon Omenaan. Ystäväni, Vaihda Vapaalle -blogin Elina kysyi viime kerralla iltaa istuessamme ja matkakokemuksia jakaessamme, miten kummassa en ole vielä tullut  siellä käyneeksi ja sitä tässä itsekin olen ihmetellyt! Aikanaan nuorempana syy taisi olla milloin aika, silloiset kalliit lennot ja mikä nyt kulloinkin mutta se, etten sinne vieläkään ole ehtinyt on myös itsestäni aivan käsittämätöntä, jopa anteeksiantamatonta.



Itse asiassa matka on ollut jo kertaalleen varattu, maksettu ja kaikinpuolin viimeisen päälle suunniteltu viime helmikuussa ja tällöin oli tarkoituksena juhlistaa mieheni syntymäpäiviä NHL-otttelun merkeissä, mutta kuten on huomattu, aina ei asiat mene ihan suunnitelman mukaan. Sairastuin tällöin vakavasti ja matka jäi jälleen kerran vain haaveeksi. Kieltämättä sairaalassa maatessani mietin kerran jos toisenkin, että voisin parhaillaan olla jossain aivan muualla, esimerkiksi Empire State Buildingissa tai Time Squarella.. No, turha sitä on kaivaa veistä haavassa kuten tunnettu lausahdus kuuluu, mutta sanonpahan vaan, että onneksi on olemassa matkavakuutus, joka nykyään toivottavasti löytyy jokaiselta enemmän tai vähemmän matkaavalta.



Nyt on vihdoin uusi reissu Atlantin taakse suunnitteilla ja parhaillaan mietinnässä on matkan ajankohta. Toisaalta olisi hienoa tehdä reissu alkuperäisen suunnitelman mukaisesti helmikuussa, viettää ystävänpäivä sekä molempien syntymäpäivät kaupungissa joka ei nuku koskaan ja tehdä niitä asioita, joita edelliselle helmikuulle oli suunniteltu, mutta toistaalta taas, kevät on monien kehuma ajankohta ja tuolloin voisi olla huomattavasti mukavampaaa talsia kaupungin katuja tai istahtaa terassille nauttimaan lasilliset. Vaakakupissa painaa myös se, että itseni aika hyvin tuntien, uskon rakastuvani tuohon kaupunkiin palavasti ja helmikuisen matkan voisi tällöin uusia sitten ehkä iisimmin jo heti tulevana kesänä, kun edellisestä matkasta olisi tällöin kulunut hieman enemmän kuin kuukausi. Toki syksyistä Central Parkia on myös kehuttu paljon joten ei kevät & syksy -yhdistelmäkään hullummalta kuulosta! Tosin, en vaan malttaisi odottaa toukokuulle asti, siihen kun on vielä niin monen monta kuukautta aikaa..



Nytpä kysynkin Sinun mielipidettäsi, milloin olisi paras ajankohta suunnata New Yorkiin? Kaikki vinkit ja kokemukset, ideat ja ehdotukset otan lämpimästi vastaan!


Huisin mukavaa Viikon Parasta iltaa kaikille!

6 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että NYC on taas täysillä suunnitelmissa mukana. :) Mun mielipiteen ehkä muistatkin, mutta omasta mielestäni New York on ihana lämpimällä säällä. Mulle jäi tammikuisesta Manhattanista pienet traumat. Niin kylmä tuuli siellä oli. :( Eli ääni keväälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin muistelinkin ja moni muukin on sanonut, että jos NYCissä on kylmä niin siellä sitten on tosi kylmä.

      Poista
  2. Mä oon menossa maaliskuun alussa - tulkaa tekin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ihan huippua! Sehän olisikin hyvä suunnitelma :)

      Poista
  3. Myöhäinen kesä ainakin oli aikas kivaa aikaa olla siellä.. pääsi pyöräilee ja juoksee ympäri kaupunkia. Ja kaikki liikkuminen muutenkin helppoa ilmojen kannalta. Suosittelen.Tosin itsekkin haluisin kyllä kokea talven nykissä tehden erinlaisia juttuja silloin.. (kesällä ei paljoo mitää urheilulajeja pääse kattelemaan, höh).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Janis! Juuri nuo urheilulajit on yksi syy, miksi haluaisin lähteä talvella. Tosin, kesällä taas sitten voi itse harrastaa enemmän esim. mainitsemaasi pyöräilyä!

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥