keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Vuosikatsaus 2016

Vuosi lähenee loppuaan ja on aika summata vuoden 2016 tapahtumat. Mietin pitkään, haluanko edes tehdä tästä vuodesta mitään yhteenvetoa, sillä koko vuosi on ollut oikeastaan aika kamala. Kuitenkin kun muistiini hiipi Nooran tehneen tällaisen yhteenvedon kuluneen vuoden tapahtumista, ajattelin, että ehkä sitä itsekin löytää ja muistaa tältä vuodelta myös niitä kivoja ja hauskoja asioita. Tässäpä siis minun vuoden 2016 vuosikatsaus, kuvituksena on käytetty puhelimeen tallennettuja kuvia kuluneelta vuodelta.

1. Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Paraflying (liitovarjoilu?) tyttäreni kanssa kesälomareissulla sekä käsiaseella ampuminen synttäripäivänäni. Tämä vuosi on ollut monella tapaa sellainen nyt tai ei koskaan ja kerran sitä täällä vaan ollaan -vuosi ja näistä ensimmäinen oli yhden sellaisen ajatuksen tulos. Muutenkin tänä vuonna olen enemmän ja enemmän ajatellut, että ei se ota jos ei annakaan ja monia asioita on tullut katsottua ihan uusin silmin.


Viisaita sanoja


2. Oletko pystynyt pitämään itsellesi viime uutena vuotena tekemäsi lupaukset?

Teen jokaisena uutena vuotena saman toiveen (lupauksia en tee) ja tänä vuonna se ei pitänyt vaikka kuinka olisin yrittänyt. Lähetän maailman kaikkeudelle aina saman toiveen joka on, että tuleva vuosi olisi taas askeleen verran parempi kuin edellinen.

3. Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Tuli kyllä ja erityisesti maaliskuussa tapaamani henkilö tippui kuin tähtenä taivaalta, juuri silloin kun eniten tietämättäni häntä tarvitisin! Terveisiä Rakas Ritva!

4. Menetitkö ketään läheistäsi?

Menetin isäni sekä vanhimman koirani. Vähempi olisi riittänyt.

5. Missä maissa vierailit?

Norjassa parhaan ystäväni luona muutamaan otteeseen, Virossa useamman kerran ja Turkissa oikein perinteisellä turisti-aurinkolomalla nollaamassa kevään koitoksia.

6. Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?


Iloa ja onnea!

7. Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta vuodesta? 

9.3.2016 ja 2.10.2016

Rakas koira-vanhus viime talvena. ♥ Rölli ♥


8. Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Se, että edelleen jaksan ajatella asioista positiivisesti ja iloisesti. En usko, että negatiivisuudella voi saavuttaa mitään hyvää. Lasini on aina puoliksi täynnä :)

9. Mikä oli suurin pettymyksesi?

Muutaman henkilön toimintaan petyin perusteellisesti mutten ala asiaa sen enempää ruotimaan.

10. Sairastitko tai loukkaanuitko?

Kyllä.

11. Mikä oli paras ostoksesi?

Rannekello, jolla palkitsin itseni kovasta suorituksesta. On hassua, miten yhdellä esineellä voikaan olla niin suuri merkitys.

12. Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Mikään erityinen tapaus ei ole jäänyt mieleeni, mutta tasaisin väliajoin ihmettelen ja pöyristyn aikuisten ihmisten käytöstapojen puutteesta esimerkiksi kaupassa tai julkisissa kulkuvälineissä.

13. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Asuntolainan maksamiseen ja arkisiin askareisiin. Matkusteluun ja tuleviin matkoihin.

Aurinkoinen lomareissu perheen kesken


14. Mistä ihan todella, todella innostuit?

Bloggaamisesta! Olen aina pitänyt lukemisesta ja kirjoittamisesta joten ehkäpä tämä oli ihan tietämätön ennakoitu jatkumo!

15. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Mikael Gabrielin Älä herätä mua unesta

16. Viime kauteen verrattuna, oletko..

.. Onnellisempi vai onnettomampi..

Sekä että, paljon surua on kuluneeseen vuoteen mahtunut mutta se, että edelleen saan täällä olla, vetää pidemmän korren varmasti onnellisemman puolelle!

..Laihempi vai lihavampi..

Varmaankin aika samoilla mennään.

.. Rikkaampi vai köyhempi..

Asuntolainaa on taas vuosi enemmän maksettuna joten siinä mielessä varmaankin rikkaampi ja jos henkistä puolta mietitään, niin ehdottomasti olen rikkaampi!

17. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Ystäviä ja kavereita olisi ollut mukavaa nähdä useammin, mutta ehkä tässä nyt eletään niitä kuuluisia ruuhkavuosia..

18. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Selanneeni puhelinta kun olisi voinut tehdä jotain paljon järkevämpääkin! Tuollainen hukkaan heitetty aika ärsyttää itseäni suunnattomasti ja toivon, että tämä muuttuu ensi vuotta ajatellen.

Paras lautapeli, jota pelataan aika usein :)


19. Miten vietit joulua, entä juhannusta?

Juhannusta vietimme ystäväperheen kanssa nauttien yöttömästä yöstä ja Joulua tulemme viettämään perheen kesken hyvän ruoan ja juoman parissa.

20. Rakastuitko kauden aikan?

Rakastuin puolisooni varmasti useamman kerran taas tänä vuonna.

21. Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Gilmore Girls, Suits ja Downshiftaajat.


22. Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En.

Tiistai-iltojen ilo; ratsastus ja heposet


23. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Luin tänä vuonna vihdoin ja viimein Jens Lapiduksen Stockholm Noir- trilogian ja hurmioiduin täysin! Ihmettelen vieläkin, miksi hillosin näitä kolmea kirjaa yöpöydälläni ties kuinka kauan! Kaiken lisäksi Jens on ihan mukavan näköinen kaveri!

24. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Kaikki vanhat 90-00 vuosien hitit (ja hudit) joita on tullut kuluneena vuonna luukutettua tosi paljon! Paljon on muistoja kyllä kertynyt Don't Cry:n, Crazy in love:n ja 18 and life -biisien ympärille.

25. Mitä halusi ja sait?

Terveyden!

26. Mitä halusit, mutta et saanut?

Iloisen ja naurun täytteisen vuoden.

27. Mikä oli vuoden paras elokuva?

Ainoa elokuva, jonka muistan katsoneeni ja vieläpä ihan elokuvissa oli Lemmikkien salainen elämä, hah! Se oli kyllä oikein hauska ja viihdyttävä elokuva ja ainakin tyttäreni tykkäsi kovasti!

28.  Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Olin  mieheni kanssa ampumaradalla. En ollut koskaan aikaisemmin ampunut käsiaseella ja ei muuten ollut ihan yhtä helppoa kuin elokuvissa näyttää olevan.. Täytin 38.

Ampumaradalla synttäreitä juhlistamassa


29. Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Isäni poismeno.

30. Kuinka määrittelisit tyylisi kuluneen vuoden aikana?

Smart casual?

31. Mikä piti sinut järjissäsi?

Perhe ja ystävät

32. Ketä julkkista himoitsit eniten?

No sanotaan nyt vaikkapa Jens Lapidus ja iki-suosikki Harvey Specter!


Harvey Specter


33. Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Pakolaiskriisi. Puhetta ja mietintää yleisesti aiheutti Amerikan presidentinvaalit

34. Ketä kaipasit?

Isääni ja muualla asuvia ystäviäni.

35. Kuka oli paras tapaamasi ihminen?


Kaikki läheiset tietenkin mutta yksittäisistä henkilöistä mainittakoon mieheni ja bestikseni :)

36. Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Maailman tapahtumat ja ihmisten pahaolo ovat puhuttaneet myös kotona. On tullut mietittyä, miten maailmasta on tullut näin eriarvoinen ja kylmä paikka. Lisäksi oman tyttäreni kasvaminen sekä henkisesti että fyysisesti yllättää aina. Se, miten aika menee niin kovin hurjaa vauhtia, jaksaa myös jatkuvasti yllättää.



Juha Tapion keikalla rakkaan ystävän seurassa


37. Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uuden vuoden lupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita.


  • Vähemmän puhelimen näpräämistä - Saman ajan voisi käyttää vaikka lautapelien pelaamiseen
  • Teen enemmän ja enemmän niitä asioita, joista oikeasti pidän - Turha käyttää aikaa tylsäilyyn
  • Elän hetkessä ja olen tässä - unohdan sitku- ajattelun
  • Liikun enemmän - Tämä on varsin hyvä tavoite ihan jokaiselle vuodelle
  • Matkat sekä New Yorkiin ja Pekingiin - Josko tänä vuonna viimein!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥