perjantai 21. huhtikuuta 2017

viikkokatsaus vko 16

Huh huh.. Onhan ollut viikko! Tai oikeammin viimeiset kaksi viikkoa on kyllä ollut sellaista menoa, että siitä syystä tällä viikolla on ollut blogin puolellakin hieman hiljaisempaa. Toivottavasti ensi viikko on hieman rauhallisempi, jotta ehdin koneen ääreen edes hieman useammin. Silloin luvassa toivottavasti sitä lupaamaani Oslo City Tips- postaustakin. Mutta mennään nyt sitten menneen viikon parhaimpiin hetkiin; Kuluneella viikolla..

Juoksin..
Paikasta toiseen ja toisesta kolmanteen! Viikko tai arki alkoi Pääsiäispyhien vuoksi vasta tiistaina ja olen koko tämän viikon elänyt yhden päivän jälkijunassa ja eilen tajusin, että kiirehän tässä tulee! Parhaillaan taidan postauksen ulos tullessa istua odottamassa lentokentällä konetta Osloon ja koska olen koko viikon ollut väärässä päivässä, totesin eilen illalla, että niin, pakkaaminenkin voisi olla kova juttu. Mutta eihän sitä laakereillaan toki torstainakaan levätty, siitä piti huolen tuliaisostosten teko ja ratsastustuntini. Mutta voi miten odotankaan iki-ihanan ystävän tapaamista ja Norjan upeita maisemia!



Nukuin..
Paljon ja pitkään! Jotenkin Pääsiäispyhistä jäi päälle jonkin asteinen kevätväsymys ja ikäänkuin kiire ei muutenkin olisi ollut niin en vaan yksinkertaisesti selvinnyt ilman päiväunia työviikollakaan. Keskiviikkona meni sitten jo överiksi; ajattelin ihan hieman vaan pötkötellä ja viettää aikaa Harryn seurassa mutta kuinkas sitten kävikään; Nukuin kaksi tuntia, meinasin myöhästyä ystäväni kanssa sovituista treffeista (Halauksia Noora!) ja olin aivan tillintallin koko illan. Että kannattipa taas, mutta ihanaahan se nukkuminen oli..

Ostin..
Tuliaisia ja viemisiä ystävilleni. Kuten olen aikaisemminkin jo tainnut mainita, minusta lahjojen antaminen on mukavampaa kuin niiden saaminen. Se on ihana tunne, kun voi viedä mukanaan jotain, mistä tietää toisten tykkäävän. Pyrin myös aina viemään ulkomaille jotain Suomalaista designia; astioita, koruja, herkkuja tai muita kodintarvikkeita. Yritän kuitenkin aina keksiä jotain tarpeellista ja sellaista, mistä tiedän saajan pitävän ja samalla myös arvostavan. Aikoinaan on matkalaukusta tainnut löytyä muun muassa palovaroitin, viinilasit, valurautapata ja suomalaista hammastahnaa :) Mitähän sitä tällä kertaa on keksittykään, siitä lisää ehkäpä ensi kerralla :)

Hoidin..
Monta rästiasiaa pois ja siitä tuli kyllä hyvä mieli! Miten sitä voikaan olla välillä niin hassu, että ei tee asioita silloin kun pitäisi vaan vetkuttelee ja vetkuttelee vaikka tietää jo silloin, että sitten kun asian saa hoidettua, on kevyt ja aurinkoinen mieli!?

Haaveilin..
Löytäväni kivan mekon tulevaksi kevääksi ja toivonkin ehtiväni piipahtaa COS:in myymälässä tutkailemassa hieman tarjontaa. Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta mainion yksilön mutten mistään löytänyt kyseisen mekon myyjää tai valmistajaa. Tietenkin tämä yksilö sitten jäi mieleeni kummittelemaan ja minusta se hieman saattaisi näyttää COS:in mekolta. Täytyy pitää peukkuja, että jokin kiva mekko vaikka Norjan reissulta mukaan tarttuisi.



Himoitsin..
Koko viikon olen haaveillut täällä kertomastani pizzasta, Eihän se tietenkään samalta tai yhtä ihanalta nyt varmaankaan maistuisi mutta kieltämättä pizza on ollut mielessäni säälittävän usein.. Saapa nähdä, milloin sorrun toteuttamaan himoni..

Iloitsin ja ihmettelin..
Eilisellä ratsastustunnillani iloitsin suunnattomasti Riina-hepan reippaasta menosta mutta samalla myös ihmettelin vallitsevaa säätilaa; miten voi huhtikuussa olla a) aamulla pakkasta -8 astetta ja b) illalla vihmoa vaakasuoraan räntää? Hei pliis, nyt on
H U H T I K U U ! Tätä se ilmastonmuutos sitten ilmeisesti teettää. Että pidetään ne takit, pipot ja hanskat vielä suosiolla siinä käsien ulottuvilla..




Puuhakasta perjantaita ja veikeää viikonloppua ystäväiset!

1 kommentti:

Kiitos kun kommentoit ♥