perjantai 14. heinäkuuta 2017

Viikkokatsaus vko 28

Kaunista Perjantai aamua kamut! Täälä aamu alkoi hieman takellellen, sillä uni olisi maittanut hieman pidempään ja lisäksi ajattelin, että tänään on vasta torstai. Heräämistä ei yhtään helpottanut kylmyys, jonka vieressäni puhaltava tuuletin aiheutti mutta hieman kun silmiäni sain avattua ja tajusin tänään olevankin jo perjantai, muuttui ääni kellossa :) Kuuma kahvi mukissa ja kotitoimisto valmiuksissa niin tästä se päivä taas käynnistyy! Iki-ihana Perjantai (isolla P:llä) on täällä taas!
Viikkoon on mahtunut paljon kivoja tapahtumia joten eiköhän katsahdeta, mitä kaikkea sitä on tullut tehtyä. Kuluneella viikolla..

Bongasin..
Vaatekaapin siivouksen yhteydessä, että omaan yhtä sun toista vaatetta, joka ei ole väriltään musta, harmaa tai tummansiininen! Selkeästi on kesämieli ja vaatekaappiin on muuttanut kevään ja kesän aikana enemmän ja enemmän vaaleaa puettavaa, mikä on varsin mukavaa. Tämän kesän ehdoton suosikkiväri on murrrettu roosa. Siis se sellainen vanhanajan vaalenpunainen vai miksi tätä väriä nyt kutsua halutaankaan. Olin muuten tipahtaa tuolilta kun ensimmäiset mainokset SYKSYN muotitarjonnasta tipahti  viime viikolla sähköpostiini. Siis NYT JO? Eikö kesääkään saa viettää enää rauhassa vaan todella jo heinäkuussa aloitetaan syysvaatteista kohkaaminen?! Kyllähän minä ymmärrän, että koulut alkavat jo kuukauden päästä mutta eikö esimerkiksi elokuun alku olisi parempi? Vastahan tässä on ensimmäisistä kunnon kesäpäivistä päästy nauttimaan. Kaupoista alkaa kohta varmaan jo löytymään ensimmäiset joulukalenteritkin, ucsh!



Pakottauduin..
Katsomaan Sons Of Anarchyn viimeisenkin kauden jaksot ja mietin kyllä kiivaasti, että aika monet sarjat pitäisi osata lopettaa parin ensimmäisen kauden jälkeen. Oli kyllä sellaista pakkopullaa pari viimeistä kautta, että huh huh. Olen huomannut muissakin sarjoissa, että kun väkisin tekemällä tehdään niin koko sarja menettää kiinnostavuutensa. Tämä ihan ilmaiseksi vinkiksi kaikille, jotka TV-produktioissa työskentelevät, että joskus pitäisi osata lopettaa ajoissa. Pakkohan se oli kuitenkin katsoa ja toivoa, että sarja saisi arvoisensa lopun.  Viimeiset jaksot mielessä oli lähinnä kellon vilkuilu ja ajatus siitä, että mitenköhän tämä koko homma päättyy kun kaikki on jo tapettu..

Rentouduin..
Alkuviikosta, kun vihdoin pakkasimme rantakassiin uikkarit ja pyyhkeet ja suuntasimme rannalle! Aurinko lämmitti kasvoja ja kesätuuli tuiversi hiuksia, tuli ihan jopa kesäinen fiilis. Rakastan sitä tunnetta, kun paljaat varpaat saa upottaa rantahiekkaan ja aurinko lämmittää lämpimästi kasvoja, ihana, ihana kesä! Saapa nähdä, kuinka pitkälle rantakelejä riittää tänä kesänä. Joskus on päästy vielä syyskuussakin nauttimaan uimarannan fiiliksistä. Tänä vuonna sopisi olla samoin. En pistäisi yhtään pahakseni!



Harmittelin..
Oman kesälomani lyhyyttä (viikko elokuussa) nyt kesäkuukausina ja vaikka olenkin tähän loma-asiaan ehtinyt jo asennoitumaan ja tiedän oman lomani koittavan sitten joskus kun täällä Suomessa ei aurinko edes näyttäydy, niin kyllä se harmistus aina välillä nostaa päätään. Ystävien ja kavereiden Facebook- ja instafeedit täyttyvät mitä kauneimmista lomakuvista ja upeimmista lomakohteista ympäri maailman ja minä se vaan nökötän työpöytäni edessä. Onneksi työaikani arkisin päättyy jo hyvissä ajoin iltapäivää jolloin arkisinkin ehtii vielä vaikka ja mitä! Aiemmin mainittuna rantapäivänä huomasin sen hyvän asian, että uimarannalle kun suuntaa vasta kolmen maissa niin tilaa alkaa taas löytymään aamun ensimmäisten polskijoiden jo suunnatessa kotejaan kohden. Että ei välttämättä ole yhtään hullumpi idea rantautua vasta hieman myöhemmin. Lopputulemana siis ihan win-win- tilanne, jos positiivisesti haluaa ajatella :)

Tutustuin,.
Kahteen uuten ja mitä suloisempaan koiraystävään! Yhtäkään valokuvaa en kyllä näistä iloisista palleroista saanut (tai malttanut) napata, mutta voi miten suloisia olivatkaan! Kuluneella viikolla tuli myös treffattua pariinkin kertaan ystäviä, joiden kanssa ei hetkeen olla ehditty tapaamaan. On se vaan ihanaa, että ystäviä ja kavereita löytyy hyvinkin erilaisista ympyröistä ja mikä parasta, vaikkei aina usein ehdittäisi fyysisesti nähdäkään, niin aina juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi on jääty. Kuulumiset saa arkisin helposti vaihdettua whatsupin tai messengerin kautta mutta kyllä se on vaan kivaa tavata ja kahvitella ihan kasvotustenkin♥

Unelmoin..
No siitä -sitten joskus- koittavasta kesälomastani. Vaikka olen onneksi myös osannut nauttia täysin siemauksin Suomen upeasta kesästäkin, niin silti ajatukset kieltämättä välillä karkailevat tulevaan, oikeaan kesälomaan. Niihin hetkiin, kun aamuisin saa nauttia aamupalan kiireettä ja päivän tärkein kysymys on luetaanko kirjaa vai pelataanko pelejä. Hetkiin, jolloin saa vaan olla ja mennä sinne, mikä minäkin päivänä vaikuttaa tunnelmaan sopivalta. Jos siis vietät aamuasi tänään juuri näissä asetelmissa niin olet mielessäni, voi kunpa minäkin ♥

Nautin..
Mustikka-kookossmoothiesta, jonka reseptin jaoinkin jo eilen . Tätä herkkua on tullut tehtyä kuluneella viikolla useampaan kertaan, sillä niin hyvää tämä mustikka-kookosherkku on! Vielä jos kohdalle osuu lämmin kesäilta, kuten tälle viikolle muutamia on sattunut, niin iltapala terassilla auringon laskiessa kruunaa kyllä koko komeuden. Jos et vielä ehtinyt reseptiä kokeilemaan, niin suosittelen lämpimästi! Sopii muuten viikonlopun rentoihin ja kiireettömiin aamuihin vallan mainiosti :)




Ihanaista Perjantaita ystäväiset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥