perjantai 23. helmikuuta 2018

7 kuvaa viikolta, vko 8

Heipparallaa ja huikentelevan upeaa perjantaita! Olikohan nyt tarpeeksi raflaavasti aloitettu huomenen toivotus :) Näin se vaan on lomaviikko hurahtanut vaikka tokihan tässä on vielä koko viikonloppu edessä ja aikaa nauttia lomailusta kun sen syvimpään olemukseen nyt on kerrankin päästy! Bestikselleni eilen puhelimessa totesin, että vaikka alitajuisesti aina välillä tällaiset kotilomat, jolloin ei tarkoituksena ole suunnata muille maille lainkaan, saattavat aluksi hieman ainakin allekirjoittanutta ahdistaa, niin tällä kertaa ei kyllä ole ollut ahdistuksesta tietoakaan vaan koko kotiympyröissä vietetty loma on ollut oikeastaan varsin ihana ja oikein onnistunut! Koska viime viikon viikkokatsaus jäi loma-fiilistelyissä tekemättä, niin onkin sitten parasta hetimiten (kuka muuten muistaa menneiltä vuosilta tulleen keskustelu-ohjelman Ögonaböj-hetimiten?!) antaa kuvien (ja juttujen) puhua puolestaan:




Laukun uusi vetoketju: Ylläoleva kuva tallentui puhelimeeni siksi, että iloitsin aivan suunnattomasti laukkuni vetoketjun korjauksesta ja hehkuttelin sitä whatsupissa miehelleni. Vietimme hiihtolomaviikolla tyttäreni toiveesta kaupunkipäivää shoppaillen ja samalla ajattelin kysäistä kyseisen merkin liikkeestä, josko laukkuni rikkoontuneen vetoketjun saisi jollakin aikataululla korjattua. Yllätys olikin aikamoinen kun minulle kerrottiin, että korjaus onnistuu samantien ja vieläpä ihan odottaessa! Eipä ollut ilollani rajaa kun olin jo etukäteen vähän harmitellut sitä, kauanko korjaus kestää jos laukku joudutaan mahdollisesti lähettämään vaikkapa Ranskaan. Noh, pelkoni siis osoittautui turhaksi ja loistavan nopean sekä erittäin ystävällisen palvelun jälkeen hipsiessäni ulos myymälästä olin onneni kukkuloilla! Hieman minua kyllä hymyilytti kun korjaajasetä kulmiaan kohotellen katseli muutamaa laukusta törröttävää karannutta ompeletta (vai ommelta?) ja ilmeisesti tämä häntä siinä määrin häiritsi, että myös nämä ompeleet oli laukun takaisin saadessani korjattu :) Nyt laukku on siis kuin uusi, jihuu!



Synttärilahjaksi saamani lahjakortti: Muistaakseni kuva päätyi puhelimeeni syystä että olin lähettämässä lahjasta kuvaa bestikselleni. Saatoin kyllä unohtaa itseasiassa lopulta lähettää koko kuvaa kun puhuimmekin sitten puhelimessa mutta jokatapauksessa siinäpä syy kuvaan. Parhaan ystäväni äidiltä sekä tämän miesystävältä saamani lahjakortti kauneushoitoon ei olisi voinut osua paremmin maaliin (miljoona kertaa paremmin ainakin kuin Olympialaisten kiekot Suomen jääkiekkopeleissä!) ja tämä jos joku on lahja jota arvostan! Omaa aikaa, hetki rentoutuen ja hemmottelua itselle, sitä minä ainakin toivon ihan jokaiselle silloin tällöin. Olen äärettömän onnellinen, että perheeni saa olla ystävä myös bestikseni perheen kanssa ja vaikkemme välttämättä kovin usein kasvotusten tapaakaan, on aina yhtä ihanaa vaihtaa kuulumisia ja ylipäätään kuulua toisten elämään. Kaunis Kiitos vielä tätäkin kautta R & K! ♥ Lahjan ajattelin lunastaa parin viikon päästä ja nautin taatusti oikein antaumuksella :)



Eteisen seinällä roikkuvat sarvet: Nyt täytyi kyllä oikein kaivaa esiin jo päivämääräkin, milloin kuva on otettu sillä en itse yhtään saanut päähäni, miksi olen kuvannut eteisen seinällä roikkuvia sarvia, hah! Päivämäärää katsoessa tajusin, että ideani on varmaankin liittynyt siihen, kun samaan aikaan järjestelin pukeutumishuonetta ja kaipasin huoneen seinälle jotain, tietämättä kuitenkaan oikein mitä. Tämä siis liittyy kodin sisutukseen ja mallaukseen! Olen aikoinaan löytänyt sarvet jostakin sisustusliikkeestä eikä niillä siis sinänsä ole mitään tunne- tai muutakaan arvoa mutta minusta ne ovat lopulta ihan hauskan näköiset. Olin ehkä ajatellut joskus ripustaa sarviin jotkut bling bling-valot mutta näin jälkeenpäin ajateltuna on ehkä ihan hyvä etten moiseen sortunut..



My birhtday present has arrived!: No niin. Tässä nyt syy siihen, miksi kannattaa miettiä todella tarkoin, milloin kyseiseen liikkeeseen menee viemään vain jotain korjattavaksi. En todellakaan ollut liikkeeseen mennessäni aikeissa ostaa yhtään mitään mutta oho ja hups, kuului päästäni kun liikeestä ulos astelin.. Näin voi käydä silloin kun -mä tässä vaan odotellessa katselen- hetkellä iskee silmänsä johonkin, jota ei sitten saakaan mielestään.. Ainutlaatuinen palvelu ja kauniisti aseteltu valikoima on vaan jotain sellaista, jota on välillä hyvinkin vaikea vastustaa, uskokaa pois. Lisäksi kaunis paketointi saa sydämeni läpättämään pelkästä ihastuksesta :) Kun mieheni minulle syntymäpäivänäni kauniisti sanoi, että löytäessäni toiveeni mukaisen lahjan, toiveeni toteutetaan, niin nyt olin lahjani löytänyt. Uusi lompakko tuli oikeastikin ihan tarpeeseen ja parasta on tietenkin se, että lahja on saatu maailman rakkaimmilta ihmisiltä, omalta perheeltäni ♥ Mikäs sen parempi lahja onkaan kuin sellainen, joka kulkee aina mukana ja jota käytetään usein! Sanomattakin on selvää, että materia ei tee onnelliseksi vaan ajatus sen takana.



Lukulistalla oleva kirja: Kuva päätyi puhelimeeni siitä syystä, että bongasin mielenkiintoisen kirjan lehtiartikkelista ja otin kuvan puhelimella jotta muistaisin mikä kirja oli kyseessä. Vielä en ole ehtinyt kirjaa lukea, sillä viimeisiä hetkiä Lisbeth Salanderin kanssa vielä hetki viedään mutta tämä on lukuvuorossa heti seuraavaksi. Karin Slaughter on minulle ihan uusi tuttavuus ja toivon, että Lisbethin jättämä, odotettavissa oleva tyhjyys täyttyisi esimerkiksiä tällä uudella Kaunokaiset- rikoskirjalla. Kuten tässä viikokatsauksessa jo kerroin, olen ihan tarkoituksellisesti hitaillut kirjan lukemisen kanssa ettei lukuelämys ihan vielä päättyisi..



Simmarit, sammarit, kumpparit ja pipo: No muista en niin tiedä, mutta simmarit on olleet kyllä käytössä kuluneella viikolla enemmän kuin aikoihin! Jos tältä viikolta pitäisi joku asu sanoa, johon olen pukeutunut olisi vastaus uikkarit! Olemme käyneet uimassa päivittäin ja uitua on tullut useita kilometrejä. Nuorena uin paljon, useita kertoja viikossa silloinkin mutta jostain syystä harrastus jäi sittemmin muiden menojen tieltä. Vasta nyt viime vuonna olen löytänyt lajin uudestaan ja voi miten siitä pidänkään! Ainoa mistä uimisessa en pidä on uimahalleissa oleva kylmyys. Se tunne kun altaasta nousee ja yrittää liukastumatta sipsuttaa suihkuille päin, on mielestäni sanoinkuvaamattoman kamala! Väkisinkin siinä joutuu muutaman juoksuaskeleen ottamaan kun koko keho on kananlihalla! Niinpä olenkin männäviikolla pakannut uimakassiini myös läpsykkäät jotta voin turvallisesti ottaa ne pari juoksuaskelta altaasta noustessani :)




Hazelnut Coffee: Löysin miehelleni yllätykseksi kahvia josta hän toivottavasti myös pitää. Koska hän juo kahvinsa aina mustana ja ilman makeutusaineita on kaikenmaailman Lattet poissuljettuja mutta tämä pikakahvi hasselpähkinän makuisena tuo arjen kahvihetkiin silloin tällöin vähän extraa. Käyn oikeilla ruokaostoksilla Citymarketissa hyvin harvoin, mutta kun siellä asioin, löydän aina jotain kivaa ja sellaista, jota en normi-arkikaupastani löydä. Silloin saatan hyvinkin sortua juuri ylläolevan kaltaisiin special-ostoksiin ja hemmotella perheenjäseniäni esimerkiksi Amerikkalaisilla ruokaherkuilla tai vaikkapa Aasian mauilla. Arjen pieniä iloja ja toisen huomioimista parhaimmillaan ♥




Quote of the day: Ylläolevan kuvan bongasin facebook-feedestäni ja totesin että tämähän on ihan totta. Hyvin harvoin olen vihainen tai ilkeä kenellekään tarkoituksella mutta jos näin tapahtuu, on siihen todennäköisesti jokin erittäin hyvä ja hyvin painava syy. On tiettyjä asioita joita en hyväksy ja odotan, että hyvät käytöstavat kuten kiittämiset ja kohteliaisuudet kuuluvat jo ihan perus-kotikasvatukseen. Yritän aina välillä ymmärtää myös sitä, että ihmisellä voi olla huono päivä tai ettei asiat ole menneet toivotulla tavalla mutta uskon myös siihen, että vaikka olo olisi itsellä huono, voi sitä kuitenkin kiittää, auttaa tai avata vaikkapa oven huonommallakin fiiliksellä. Toisen auttamisesta tulee itsellekin hyvä mieli, eikö vaan?


Tällaisia juttuja kuvien taakse kätkeytyi tällä viikolla! Me suunnataan nyt yllätys yllätys, uimaan ja josko tuo pakkanen edes hieman illaksi lauhtuu, olisi tarkoitus suunnata myöhemmin tänään vielä hieman mäkiä laskemaan.

Iloista perjantaita & nautinnollista viikonloppua ystäväiset!


P.S. Tässähän tulikin laitettua kahdeksan kuvaa! Eli yksi extrakuva kaupanpäälle :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥