tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kaunis

Kauneus on katsojan silmässä, kuuluu vanha sanonta ja näinhän se on! Jokainen voi olla kaunis, sisältä ja ulkoa eikä kukaan toinen voi määritellä sitä, mitä kauneus on jonkun toisen mielestä. Kauneuden eteen pitää tehdä töitä, on taas sananlasku jota itse en allekirjoita, sillä olen sitä mieltä, että kauneus tulee sisältä päin. Kauneus ei myöskään välttämättä vaadi meikkiä tai kasvojen kohotuksia mutta jokainen itse päättäköön, mikä tekee ihmisestä kauniin. Alla muutamia kauneuteen liittyviä kysymyksiä ja vastauksia.

1. Varhaisin meikkimuistosi?
Ensimmäiset muistot on varmasti meikkikokeilut äitini meikkipussilta, mutta varsinaiset ensimmäiset kauneus-tuotteeni olen ostanut Body Shopista ala-aste ikäisenä. Muistan aina sen huumaavaan tuoksun ja ihanan värikylläisyyden, joka myymälään astuessa tuli vastaan! Nykyään huomaan samoja ilon hetkiä tyttäressäni kun olemme samaisessa liikkeessä joskus asioineet :)


2. Mitä meikkejä löytyy käsilaukustasi?
Penaalistani löytyy aina huulirasva, huulikiilto ja pinsetit. Pinsetit eivät nyt varsinaisesti ole meikkituote mutta kauneustuote kuitenkin. Varsinaista meikkipussia en käsilaukussani raahaa, sillä en kuitenkaan muista niiden mukanaoloa saati sitten sitä, että niitä voisi joskus lisätäkin. Työpaikalla kuitenkin säilytän hätävara-meikkipussia josta löytyy puuteri, aurinkopuuteri, luomiväri sekä muita hygieniatuotteita niitä tapauksia varten, että satun lähtemään suoraan työpaikalta johonkin rientoihin.


3. Lempituoksusi?
Usean vuoden ajan olen käyttänyt Laura Mercierin Almond Coconut milk- tuoksua sekä nyt viimeisimpänä Hugo Bossin The Scent- tuoksua. Näitä vaihtelen päivän fiiliksen mukaan.



4. Henkilökohtainen kauneusvinkkisi?
Ihon putsaus ja kosteutus on kaiken a ja o. Itse en mitenkään orjallisesti hoida ihoani mutta kyllä viikottaiset kasvonaamiot ja kuorinnat tulee aina hoidettua. Lisäksi riittävä veden juonti ja terveellinen ruokavalio näkyy heti ihon värissä ja sekä iholla että kehossa muutenkin.

5. Uusin kosmetiikkalöytösi?
Olen vähän sellainen, että kun löydän jonkin hyvvä kosmetiikkatuotteen, saatan sitten käyttää sitä vuosikausia ilman, että tajuan edes kokeilla tai huomioida muita vaihtoehtoja. Uusimpana varmaankin olen löytänyt Lumenen Invisible Illumination-meikit. Näihin olen totaalisen ihastunut ja ennustan meille pitkää yhteistä taivalta.



6. Ikimuistoisin virheostoksesi?
Varmaankin jotkut hyvin erikoiset luomivärit joihin aina satunnaisesti sorrun.. En voi selittää näitä erheitä itselleni edes mitenkään, sillä miksi ikinä koskaan käyttäisin kirkkaan vihreää (yhh..) tai sähkönsinistä (niin..) luomiväriä.. En ymmärrä.

7. Meikkivoiteella vai ilman?
Meikkipohjana olen käyttänyt yllä mainitsemiani Lumenen Invisible Illumination-tuotteita joten meikkivoiteeksi kai näitä voi hieman kutsua?

8. Eyeliner vai kajal?
En käytä arkisin kumpaakaan, juhliin saatan laittaa innostuessani eyelineria.

9. Tuote, jota ilman et tulisi toimeen?
Koska ihoni on äärimmäisen kuiva, tähän on pakko vastata Mia Höytö Cosmetic ja Unelma kosteusvoide. Tämä on yksi ainoita kokeilemiani voiteita, joka kosteuttaa tarpeeksi muttei jätä rasvaista kermakerrosta kasvoille. Kerrassaan ihana tuote!



10. Tuote, jota haluaisit kokeilla?
No tähän hätään ei nyt tule mitään erikoista mieleen, mutta aikaisempien vuosien tapaan uskon, että kun näen Diorin kevään meikkipaletit, en voi olla sortumatta johonkin näistä.. Kevään ja kesän uusia kynsilakka-sävyjä odotan myös innolla!



Kaunista tiistaita sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥