tiistai 29. elokuuta 2017

Syysfiiliksissä

Heippa hei ihanat! Koska syksy on väistämättä tulossa (halusin tai en..), kasasin hieman ostoslistaa siitä, mitä tänä syksynä tarvitsen tai ainakin toivon kauppojen syysvalikoimasta löytäväni :) Okei, viimeistä kohtaa ei kyllä osteta ihan tuosta noin vaan, mutta ostoslistalla sekin kuitenkin on.



  • Costo- hattu/ pipo. Tähän iskin silmäni ja sain himotuksen jo viime keväänä mutten raaskinut kesää kohden pipoa ostaa koska oikeasti ajattelin, että ihastukseni laantuu kesän aikana mutta ei.. Tyttäreni nauraa minulle kun aina näitä hattuja nähdessämme niitä on pakko myös sovittaa ja mallata. Hänen mielestä tämä ei siis selkeästi ole yhtään niin cool kuin omasta mielestäni :)
Costo- pipo
(kuva: Stockmann.com)

  •  Kynttilöitä. Siitä, että perus-kynttilävarastot on kulutettu loppuun tietää että edellisestä Ikea  reissusta on selkeästi kulunut aikaa ihan liian kauan. Muutamia special-kynttilöitä (joita raahaan maailman eri kolkista ja raaskin polttaa aina vain tunnin-pari kerrallaan) löytyy jemmasta vielä jonkin verran, mutta siis niitä ihan perus-tuikkukynttilöitä haen aina ikeasta.

Kynttilät & Syksy ♥
(kuva: oma kuva-arkisto)

  • Cashmere neulepaita. Ostin muutama vuosi sitten ihan täydellisen yksilön hieman yllättäenkin ehkä Zarasta ja olen hoivannut, huoltanut ja varjellut puseroa kuin viimeistä päivää koska edelleenkin neule on yksi vaatekaappini suurimmista suosikeista. Toivon todella, että tänä vuonna Zaran valikoimiin tulisi vihdoin näitä samaisia neuleita tai ainakin joitakin samantapaisia. Sellaisia, joissa olisi joku juttu; erikoinen leikkaus tai kaulus. Jotain, mikä tekisi siitä materiaalin lisäksi speciaalin ja rakkaan.
Cashmerepaidat ♥
(kuva: Pinterest)

  • Uudet nilkkurit mustat ja ruskeat. Entiset alkavat vedellä niin viimeisiään että tarve todella on suuri. Ja mieluiten ennen lumen tuloa.. Nilkkurit ovat osoittautuneet nahkaisten saappaiden lisäksi varsin loistaviksi käyttökengiksi perusarkeen; sopii oikein käsiteltynä niin sateeseen kuin kovemmillekin pakkasille. Omani haluaisin ilman suurempaa korkoa.
Nilkkurit
(kuva: Stockmann.com)


  • Uudet silmälasit. Tämä on hoidettava ihan ensi tilassa, sillä edellisestä optikkokäynnistä on kulunut jo tovi. Luulen, etten tälläkään kertaa sorru mihinkään kovin erikoiseen väriin tai malliin vaan pysyn tutussa ja turvallisessa tummassa väriskaalassa. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä jos yllättää ihan itsensäkin ja valitsee väriksi vaikkapa punaisen!
Uudet silmälasit, uusi väri?
(kuva: Pinterest)

  • Auto. Koska omamme alkaa jo olla hieman.. hmm.. sellaisessa kunnossa, että hyvin suurella todennäköisyydellä tiedossa on ainoastaan suuria korjauksia ja rutkasti rahanmenoa. Merkki pysyy taatusti samana, malllikin mahdollisesti mutta väri ainakin vaihtuu. Auto on vähän tunne- ja fiilisasia ja vaikka tosiaan en omista edes ajokorttia, on auto vähän kuin perheenjäsen. Pärjäisimme pienemmälläkin autolla (nyt kun lastenvaunuja tai rattaita ei enää tarvitse kuljettaa) kuin nykyinen farmarimalli, mutta toisaalta kaksi koiraa on ollut aina helppo sujauttaa auton takaosaan verkon taakse, joten eiköhän kokoluokkakin pysy suht samana. Hybridiauto se taatusti tulee olemaan ja minun ainoa toiveeni on kunnollinen musiikkijärjestelmä. Saapa nähdä, mihin päädytään..
Seuraava auto?
(kuva: oma kuva-arkisto)

P.S. Tällä hetkellä taloudessamme podetaan matkakuumeen lisäksi siis myös autokuumetta, ei hyvä.

Pirteää tiistaita!

perjantai 25. elokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 34

Huomenta muruset  Perjantai on täällä ja kylläpä hurahtikin viikko nopsaan! Arki alkaa taas rullata omalla painollaan ja tuntuu kuin kesä olisi enää muisto vain. Vaikka elokuu on itselleni ihan täysi kesäkuukausi, niin tällä viikolla on kyllä ensimmäiset syksyn tuulahdukset jo tuntuneet iholla. Eilen aamulla kun töihin matkasin, olisi takki ollut ihan mukava lämmike mutten tosiaan ajatellut, että näin yhtäkkiä kesä voi vaihtua syksyyn. Siltikään en suostu ihan vielä ajattelemaan, että nyt on syksy. Ainakin vielä muutama päivä eletään kesää, sitten syyskuun alkaessa voidaan ehkä alkaa miettimään syksyä, joohan? :)  Kuluneella viikolla..

Ahdistuin..
.. ajatuksesta, ettei sähköpostissa ole yhtäkään (!) lentolippua odottamassa reissaajaa! Vaikka suunnittelutyö syksyn matkaa ajatellen on kovassa vauhdissa on liput vielä ostamatta ja tämä jos joku aiheuttaa ahdistusta. Matka on aina jotenkin vasta oikeasti todellinen kun ainakin menolippu on plakkarissa ja lähtöpäivä kalenteriin merkitty. Jospa sitä kohta saisi lopullisen matkakohteen päätettyä niin sitten ahdistuskin varmasti helpottaa :)

Vain maailma on rajana ♥


Löysin..
.. Uusia kosmetiikka-ihastuksia, jotka varmasti jäävät jokapäiväiseen käyttöön omaan kotikylpylään. Nivean In-Shower Body Lotion Pampering Honey -vartaloemulsio on nimi-hirvityksestään huolimatta, loisto keksintö meille, jotka ovat äärettömän huonoja rasvaamaan ihoa suihkun jälkeen. Tämä suihkussa käytettävä kosteusvoide hierotaan iholle normaalin suihkugeelin jälkeen ja huuhdellaan sitten pois. Olin hieman skeptinen aineen toimivuudesta mutta kyllä, tämä on jotenkin helppokäyttöisempää kun ei tarvitse odotella ihon kuivumista ennen vaatteiden pukemista. Plussaa hurmaavasta tuoksusta! 
Toinen tämän kesän suosiksi noussut tuote on Konjack- pesusieni kasvojen puhdistukseen. Tämä täysin luonnollisista ainesosista valmistettu pesusieni ei vaadi muita puhdistuaineita lisäkseen, vaan puhdistaa kasvojen ja kaulan ihon ihan itsekseen ja korvaa näin ollen kaikki putsarit ja vanulaput! Omani ostin & Other Stories- kaupasta jo alku kesästä ja nyt kun sieni on ollut käytössä jo pidemmän aikaa, voin sanoa, että tämähän toimii! Ensimmäisen kokeilukerran jälkeen oli pakko testata ja putsata iho kasvovedellä vielä sienellä pesun jälkeen ja hyvinhän tämä sieni kasvot putsasi sillä kasvovedellä kostutettu vanulappu oli täysin puhdas. Ihana tuote kerrassaan!

Lemppareita ♥


Herkuttelin..
.. Hernesaaren Birgitan loistavilla hampurilaisilla ja nautin ihanasta merimaisemasta! Turhaan ei kyseistä paikkaa ole hehkutettu, sillä niin itse paikka kuin ruokakin ansaitsevat kaiken hahkutuksen. Tykästyin Birgitan sisustukseen takkoineen ja taljoineen kovasti ja voisin hyvin kuvitella, että jos minulla olisi oma pool house, se olisi sisustettu saman tyylisesti. Vaikka päivä ei ollutkaan aurinkoisen helteinen ei se yhtään vähentänyt paikan ihanuutta. Itseasiassa luulen, että sateisena päivänä, kun meri myrskyää vieressä, Birgitan tunnelma, takan lämmössä, vilttiin kääriytyneenä ja teemuki kädessä tekee sen, ettei tee mieli lähteä kotiin ollenkaan! 


Rentouduin..
.. Uusimman Elle-lehden ja kahvikupillisen seurassa eilen. Vaikka yritänkin kynsin ja hampain pitää kiinni kesästä, hiipii syksyiset asiat mieleen jotenkin salakavalasti. Kaupat ja lehdet pursuavat syysvärejä sekä vaatteissa että sisustuksessa ja ehkä hieman salaa täytyy myöntää, että odotan oikeastaan jo kuulaita ja pimeitä syys-iltoja sohvalla. Kesä on Suomessa niin lyhyt, että on jotenkin rikollista viettää aikaa sisällä yhtään enempää kuin on pakko ja siitä syystä onkin ihanaa kun saa käpertyä sohvan nurkkaan kahvikupillisen kanssa ja olla vaan!

Kahvi & Lehti ♥


Nautinnollista perjantaita Sinulle!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Tänä kesänä olen....

.. Auttanut pihallemme eksynyttä siiliä..

.. Tuoksutellut terassilla kasvavan Laventelin huumaavaa tuoksua..

♥ .. Pyöräillyt ympäri lähiseutuja

.. Nauttinut Mojiton jos toisenkin..


Lempparijuomaa lempparipaikassa :)


.. Lukenut kirjoja vähemmän kuin koskaan..

.. Haaveillut auringosta & lämmöstä..

.. Tutkinut antaumuksella Aasian maita ja karttoja..

 .. Saanut lahjaksi suloisimmat sukat ikinä..


Vuosipäivän yllätys :)


.. Pysytellyt kuivalla maalla käymättä lainkaan uimassa..

.. Löytänyt ja testannut uusia ruokareseptejä valtavan määrän..

.. Tavannut paljon uusia ihmisiä..

.. Herkutellut tuoreilla marjoilla..


Tuoreet marjat aamupalalla


.. Katsonut yön pimeinä tunteina House Of Cardsia..

.. Vaihtanut olohuoneen huonekalujen järjestystä..

.. Suunnitellut keittiöremonttia..

.. Potenut jonkinasteista ikäkriisiä..


40 on uusi 30? Ikäkriisiä pukkaa..


.. Kotiseutumatkaillut..

.. Ihastunut Hollantiin..

.. Pessyt mattoja..

.. Unelmoinut ikuisesta kesästä..


Kesä 2017, olet ollut hyvä! Viivy vielä hetki ja helli meitä lempeillä elokuun illoilla 

Kepeää keskiviikkoa!


perjantai 18. elokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 33

Suloista perjantaita ystäväiset! Viikon paras päivä on taas käsillä ja tulipas se hieman yllättäen. Olin jo etukäteen odottaanut, että lomalta paluun jälkeinen viikko matelee hitaammin kuin ruuhkabussi konsanaan mutta viikkohan sujahti ohi lähes huomaamatta, huippua! Kuten sanottua, viikko ei mennytkään yhtään niin tahmeasti kuten olin odottanut, johtuen ehkä siitä, että kuluneelle viikolle mahtui taas tosi mukavia hetkiä, niitä arjen pikkujuttuja, jotka saa välillä nauramaan maha kippurassa :) Pidemmittä puheitta, kuluneella viikolla..

Ihastuin..
Löylyyn. Viime lauantaina veimme tyttäremme fiilistelemään tubettajia Tubeconiin ja suuntasimme itse nauttimaan Helsingin kauneudesta. Aloitimme aamukahveilla Löylyssä ja voi vitsit, miten huikaisevan kiva paikka olikaan kyseessä. Myöhäisherännäinen suuntasi löylyyn ensi kertaa vasta menneenä viikonloppuna ja ihastui paikkaan kyllä totaalisesti! En tiedä, mitä olin kaikkien etukäteen nähtyjen kuvien ja juttujen perusteella odottanut mutta paikka vei sydämeni kertaheitolla. Jos asuisin (tai siis, sitten kun omistan paidanvaihto-paikan) siinä ihan Eiran rannassa, en tarvitsisi omaa kahvinkeitintä lainkaan, sillä suuntaisin ehdottomasti joka aamu saunaan Löylyn lauteille, ottaisin aamu-uintini meressä ja nauttisin aamukahvini kauniilla terassilla. Suosittelen ehdottomasti visiteeraamaan Hernesaaren rannassa jos joltain muultakin on vielä tämä paikka testaamatta. Tulevan viikonlopun ohjelmassa on käydä herkuttelemassa viereisen Birgitan kuulut burgerit ja ehkäpä samalla nauttia lasilliset myös Löylyn terassilla :) Tämän Moët-mopon antimet kun jäi edellisellä kerralla testaamatta :)



Nautin..
Kesäillasta omalla terassilla. Nämä hetket ovat aina yksiä kesän odotetuimpia! Hetket kun iltaisin on niin lämmin, että terassilla tarkenee istua ilman toppatakkia ja Uggeja. Keskiviikkona grillasimme ribbsejä ja nautimme muutamat jääkylmät IPAT kynttilän valossa. Elokuun pimenevissä illoissa on kyllä oma fiiliksensä! Toivottavasti saamme nauttia kylmän kesän sijaan kauniista, pitkästä ja lämpimästä syksystä ♥


 Kummastelin..
Tavaroiden katoamista kirppiksellä. Tällä kertaa ei onneksi montaakaan tavaraa omalta pöydältä kadonnut mutta aina se kummastuttaa. Jos oikeasti jollekin kahden euron juomalasit menevät tarpeeseen niin ei voi kun ajatella, että toivottavasti ihan todella tarpeeseen menee. Siltikään en ihan ymmärrä. Muuten kirppistelymme sujui varsin mallikkaasti ja lähes kaikki myyntiin joutaneet vaatteet ja tavarat löysivät uuden kodin. Iloissani olen etenkin siitä, että yksiä tennareita lukuunottamatta kaikki tyttäreni pieneksi käyneet vaatteet menivät kaupaksi! Nyt on taas vaatekaapeissa tilaa ja sopivastipa kaupatkin alkavat olla pullollaan syksyn uutuuksia. Ainakin uudelle ja pehmeääkin pehmeälle Cashmere-neuleelle olisi ihan oikeasti tarvetta.

Pyöräilin..
Useammankin kerran lähikauppaan ja takaisin, jihuuu! Useamman kerran tuli ostettua jäätelön sijaan kylläkin pelkästään juotavaa, sillä niin kuuma tuli fillaroidessa helteisessä  auringonpaisteessa. Totuuden nimissä on kuitenkin paljastettava, että kyllä se pyöräily vaan jännittää! Jalat vapisten otan jokaisen ensipolkaisun ja siitä se sitten vasta lähtee :) Ihan huikaisevan hieno tunne on viillettää mäkiä alas ja antaa vilvoittavan tuulen helliä kasvoja. Pienistä asioista se onni lopulta koostuu :)

Odotin..
Ja odotan tulevaa hääpäivän viettoa joka osuu tänä vuonna sopivasti lauantaille. Kuudetta hääpäivää ajattelimme juhlistaa ainakin jo edelllä mainitulla lemppari-juomallani Moët  & Chandon Rose- juomalla ja yhdessä vietetyllä ajalla. Saapa nähdä, mitä sitä kaikkea hääpäivälle keksitäänkään mutta uskoisin hyvän ruoan olevan osana juhlapäivää mitä suurimmassa määrin :)




Kivaa perjantaita!



keskiviikko 16. elokuuta 2017

Arkiruokaa rakkaudella

Moikka moi ja kaunista keskiviikkoa! Arjen pyörähtäessä taas käyntiin alkaa myös samalla arkiruoka-rumba. Eli se tuttu mietintä ja pohdinta siitä, mitä tänään syötäisiin. Kesällä sitä jotenkin mukamas osaa ottaa rennommin ruoankin suhteen; ei sen niin väliä, mitä huomenna halutaan syödä tai syödäänkö edes kotona mutta normaali arkea kouluineen, töineen ja harrastuksineen helpottaa jonkinlainen suunnittelu elämää kummasti. Olen joskus kokeillut ja miettinytkin, että sunnuntaisin kävisin tekemässä suuremmat ruokaostokset koko viikon tarpeisiin ja sitten viikolla vain täydentäisi tarvittavia tavaroita pikareissulla lähikauppaan, mutta jotenkin minä en osaa sanoa sunnuntaina, mitä haluan mahdollisesti syödä torstaina..  Vähän sama kuin siinä, etten osaa illalla valita seuraavan päivän työvaatteita etukäteen, sillä enhän voi tietää, onko aamulla hame- vai housufiilis.. Ja väärän fiiliksen vaatteissa koko päivä menee kyllä ihan pilalle olon ollessa irriäinen aamusta alkaen :)

Arkiaamuisin en syö kotona lainkaan aamupalaa, nappaan mukaan työmatkalle ainoastaan kuuman kahvin. Työpaikalla saatan aamulla herkutella näkkileivällä ja jugurtilla mutta monesti se kyllä passaa unohtumaan työn tiimellyksessä. Lounaaksi tulee usein nautittua kesäisin salaattia, talvella koen salaatin jotenkin liian heppoiseksi (oikeasti minulle tulee kylmä talvella jos syön lounaaksi salaattia..) ja silloin eväiden virkaa toimittaa monesti edellisen päivän illalliselta jäänyt ruoka-annos. Olen huomannut, että jos lounaaksi syö liian raskasta ruokaa, tulee loppupäivästä tunkkainen ja väsynyt. Niinpä yritänkin pitää lounaan aina mahdollisimman kevyenä. Välillä toki sorrumme lounas-iloitteluun ja tilaamme kimpassa työporukalla vakkariravintolastamme pizzat :)

Arkiruoan pelastajat; keittokirjat ♥


Kotona valmistamme illallisen aika fifty-sixty puolisoni kanssa; molemmilla on omat bravuurinsa ja kumpikin tykkää keittiössä touhuta. Tämä tapa myös antaa toiselle aina satunnaisesti ruokavapaan illan :) Mielestäni ihan ok diili! Aika usein tulee valmistettua niitä samoja ruokia ja vaikka mieheni koulutukseltaan kokki onkin, niin harvoinpa sitä arkena on ylimääräistä aikaa soveltaa jotain hyvin erikoista ruokaa. Eniten tämä kokkeus perheessämme ehkä näkyykin työvälineissä ja raaka-aineissa, ruokapuoli on varmasti aika samankaltaista kuin monessa muussakin perheessä, uskoisin.

Arkiruoka-ympyrässä pyörii niitä samoja ruokia, jotka ovat olleet mukana kuvioissa vuosia ja niiden kanssa ei sovelleta. Nämä ruoat kuuluu olla sellaisia, kuin ne ovat aina olleet ja vaikka kuinka koen olevani ennakkoluuloton ja tykkään kokeilla uusia raaka-aineita tai testata lehdistä löytyneitä reseptejä, en halua makkarakastikkeeseeni sipulia :) Silloin se nimittäin ei ole makkarakastiketta, hah! Makkarakastike on muuten se ruoka, jota meillä syödään aina kun tullaan reissuista kotiin. Pidempään kun syö ravintolaruokaa, niin tekee kotiin tullessa jo hurjasti mieli jotain ihan normaalia kotiruokaa, oletteko huomanneet? Onkohan kenelläkään muulla tällaista tapaa..

Arkiruoassa kuitenkin tärkeintä on kai se, että ruoka on hyvää ja edes pääpiirteittän terveellistä. Vielä kun ruokavalio on monipuolinen ja ruoka rakkaudella valmistettu, niin kyllä se arki taas maistuu varsin mukavalta!

Omasta maasta nostetut,
tuoreet sipulit kuivumassa takapihalla♥ 


Kivaa Keskiviikkoa!

maanantai 14. elokuuta 2017

Kuulumisia

Heippa ihanaiset ja iloista maanantaita! Täällä ollaan ja koitetaan taas orientoitua normaaliin arkeen huippukivan loman jälkeen. Tulipa sitten hieman vahingossa pidettyä lomaa täältä blogistakin, mutta teki kuulkaa hyvää olla vaan. Torstaina huomasin, että niin, blogin puolellekin olisi kiva palata mutta jotenkin se loma vaan vei mennessään:) Oli muuten hassu juttu, että viikon kotiloman jälkeen ei arkeen paluu tunnu ahdistavan yhtään niin paljon kuin kolmen tai neljän viikon lomalta palatessa. Se muuten  onkin kyllä ikuisuuskysymys, jota mietin joka kesä ennen lomaa; mikä olisi optimaalinen aika olla lomalla ilman, että harmittaa suunnattomasti palata takaisin työmaalle. Olen nimittäin huomannut, että kolme viikkoa on siitä viheliäinen aika lomailla, että siinä ehtii jo unohtaa, mitä arki oikeasti on ja ainakin viime kesänä työhön paluu oli niin pakkopullaa, että olisi tehnyt mieli mennä itkemään työpöydän alle!



Lomaviikko oli kerrassaan ihana; pitkiä ja hitaita aamuja ilman kiirettä mihinkään! Se jos mikä on lomassa aina parasta. Hieman minua etukäteen jännitti, tuntuuko loma lainkaan lomalta kun sen viettää kokonaan kotona, ilman suurempia suunnitelmia mutta voih, kyllä tuntui. Jokaiselle päivälle olimme etukäteen päättäneet suunnitella jotain pientä, mikä on arjesta poikkeavaa ja mitä ei välttämättä ehdi perus-maanantaina tehdä. Näin teimme ja etenkin elokuun pimenevistä ja vielä lämpimistä illoista nautimme ihan jokaisena päivänä :)

Loma teki tehtävänsä ja nyt on sitten arki edessä. Koululainen palaa koulunpenkille huomenna ja Tubeconissa vietetyn viikonlopun jälkeen uskoisin tämän päiväisen vapaapäivän tulevan varmasti vielä ihan tarpeeseen :) Yllä oleva kuva on viime viikkoiselta visiitiltä Löylyyn, joka vei kertaheitolla sydämeni! Kerrassaan hurmaava paikka ♥

Mutta hei, palataan pian taas uusin jutuin! Nautitaan alkaneesta viikosta ja lämpimistä kesäpäivistä! Niitä on lupailtu ainakin vielä parille tulevalle viikolle, huippua :)


Mainiota maanantaita!


P.S. Pyöräilykausi on muuten korkattu ja ensimmäiset jätskireissut lähikauppaankin jo kruisailtu :)


keskiviikko 9. elokuuta 2017

Arjen lempparit ja inhokit 5+3

Keskiviikkoa ystäväiset! Kuten huomaatte, on lomamoodi ottanut kirjoittajasta vallan ja hieman on hakusessa sekä viikonpäivät että vuorokauden ajat! Mutta niinhän sitä lomalla saakin, eikö? Kesällä on kiva ottaa rennommin ja niinpä listasin tämän hetken lemppareita, jotka ovat tänä kesänä osoittautuneet must- jutuiksi niin arjessa kuin vapaallakin. Tämän lisäksi pari inokki-asiaa luvassa myös, eli sellaisia, jotka ovat nostaneet ärsytyskynnystä enemmän kuin yhden askeleen verran :)


Arjen lempparit Top 5:
  • Mustat (vajaamittaiset) housut. Koska kesä ja useimmiten paljaat nilkat :) Toimivat niin arjessa kuin vapaalla ja etenkin nilkat paljaaksi jättävä malli on ollut kivaa vaihtelua normihousuihin. Tennareiden kanssa asusta tulee vielä astetta rennompi eli housut sopivat oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Samaisia housuja kaapistani löytyy useammat yksilöt, eri mittaisilla lahkeenpituuksilla tietenkin :)
  • Harmaa neuletakki. Koska Suomen kesä ja kylmyys :) Silloin kun taivaalta voi sataa hetkenä minä hyvänsä vaikka pieniä mummoja ja vastaavasti seuraavalla minuutilla aurinko porottaa tosi kuumasti, on villatakki loisto valinta arkeen ja siistimpänä versiona miksei juhlaankin. Ilman neuletakkia ei oikeastaan koskaan kannata lähteä yhtään mihinkään, sen olen vuosien saatossa oppinut!
  • Iso(hko) käsilaukku. Koska juurikin edellä mainittu villatakki ja muut tarvittavat tavarat. Mukana kulkee aina tietenkin ne perus-kamat vesipulloineen ja muistikirjoineen mutta laukusta saattaa välillä löytyä jos jonkin näköistä esinettä ja asiaa. Tänään etsiessäni erästä tärkeää paperia, löytyi sisältä niin lentolippua, käsidesiä kuin sukkiakin.. En tiedä, miksi sukat, koska ylipäätään vihaan sukkia mutta arvaan, että olen sukat laukkuuni unohtanut joko edelliseltä lentomatkalta tai hieroja-käynniltä. Näissä molemmissa kun ei ilman sukkia mielestäni voi olla.. 

  • Kynsilakat. Koska huolitellut kädet ja kynnet viimeistelevät kokonaisuuden. Sunnuntai on yleensä kynsienlakkaus-päivä ja samalla käyn läpi tulevan viikon ohjelman ja tsekkaan perheen kalenterit. Käytän aina pikakuivattajaa koska olen hieman malttamaton odottamaan lakan kuivumista. Ilman kuivattajaa onnistun taatusti sohimaan lakat ruttuun alta aikayksikön! Kynsilakan värit vaihtelevat kausittain mutta ikuinen suosikkini taitaa silti olla vuoden ajasta riippumatta ranskalainen manikyyri.

  • Kuulokkeet. Koska musiikkia sen olla pitää! Kuuntelen musiikkia niin työpaikalla kuin lenkilläkin ja kuulokkeista musiikin kuulee yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin. Ei ole kerta tai kaksi kun olen repeatilla soittanut jotakin tiettyä kohtaa biisissä ihan vaan loistavan rumpu- tai kitarasoolon vuoksi. Spotify on maailman parhaita keksintöjä vaikka siinä(kin) asiassa olin hyvin myöhäisherännäinen :) Kiitokset bestikselleni tutustuttamisesta aikoinaan Spotifyn saloihin! 

Arjen inhokit Top 3:


  • Sukkahousut. Ehkä kamalin keksintö ikinä. En vielä tänä päivänäkään ole löytänyt sukkahousujen ihanuutta tai tärkeyttä. En ymmärrä, miten näiden kanssa tulisi elää ja olla niin, etteivät ne veny, valu tai hajoa! Ja uskokaa kuulkaa, että kokeiltu on sekä halpoja että kalliita, ohuita ja paksuja, eikä meidän yhteistyö vaan toimi. Välttelen sukkahousu-tilanteita viimeiseen asti enkä muuten ole pukenut lapselleni (edes vauva-aikana!) näitä kirottuja kapistuksia koskaan päälle! Luojan kiitos nykyään on olemassa muitakin vaihtoehtoja hame- tai mekkopäiviä varten :)
  • Ärsyttävät mainokset sekä radiossa että televisiossa. Viime aikoina esimerkiksi eräs monivitamiini-mainos on aiheuttanut sen, että tiedänpä ainakin mitä tuotetta EN IKINÄ tule ostamaan! Jotkut mainokset (kuten edellä mainittu) aiheuttavat niin suuren ärsytyksen että tekisi mieli soittaa mainostajalle ja kysyä, oliko heillä ihan todella ajatuksena saada joku ostamaan kyseistä tuotetta tai palvelua?!
  • Talouspaperi, jota on nykyään lähes mahdotonta löytää normaalikokoisena tai normaalipaksuisena. Siis oikeasti, pitää kyllä olla sitä sun tätä mallia (minipieni, puolikas, jättisuuri, haiseva, tuoksuva, kuvioitu. Kas kun ei vielä kiharrettu.), mutta  yritäpä löytää sitä ihan tavallista niin eipä olekaan ihan yksinkertainen homma se! 


Kaunista Keskiviikkoa! 

perjantai 4. elokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 31

Hyvää huomenta! Perjantai on täällä taas ja sateesta huolimatta, mieli on kyllä parempi kuin aikoihin. Aamulla kun peiton alta kömpiessäni tajusin, että perjantain lisäksi on vieläpä viimeinen työpäivä ennen mini-lomaa, ei päivä voi oikeastaan paljonkaan paremmin alkaa :) Olisihan se nyt jo kerrassaan  ollut ihan liikaa, että aurinko olisi porottanut pilvettömältä taivaalta.. Kulunut viikko on ollut varsin mainio; on tehty ja nähty, mikä on aiheuttanut sen, että perjantai tuli hieman varkain. Mutta täällä se nyt on joten eiköhän siirrytä samointein viikon parhaisiin hetkiin; Kuluneella viikolla..

Muistin..
Että miehelläni on anoppilassa täysin käyttämättömänä, juuri minun tarpeisiini sopiva polkupyörä! En käsitä, miten tämä asia ei tullut kummankaan mieleen aikaisemmin, nimittäin viime viikonloppuna tosiaan tuli käytyä testaamassa muutamaakin varteenotettavaa yksilöä ihan oikeassa pyöräkaupassa. Onneksi emme silloin pyörää vielä ostaneet ja minäkin -mulle-kaikki-nyt-ja-heti- tyyppinä hillitsin mieleni ja lähdin kaupasta kotiin uuden pyörän sijaan autolla. Maanantaina sitten mieleeni iski kuin kirkkaalta taivaalta, että hetkinen, missäs SE pyörä on, jolla joskus muinoinkin olen ajellut. Niinpä pyörä-case on nyt hoidettu, sillä mieheni tsekattua ja huollettua pyörän, on minulla nyt varastossa varsin kelpo yksilö odottamassa tulevan viikon jätskireissuja, parhautta! Tässä siis voi todeta sananlaskuista pitävänä henkilönä, että aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan :)

Herkuttelin..
Vihdoin ja viimein sain kammettua itseni ja perheeni Liuskaluodon Skifferiin pizzalle! Voi pojat ja tytöt, että oli ihanaa! Liuskaluoto sijaitsee Kaivopuiston rannan edustalla ja pieni venematka tekee sen, ettei pizzalle tule lähdettyä ihan jokaisena kesäiltana. Talvisin olemme kyllä pizzanhimon kasvaessa liian suureksi ja kesämuistoja fiilistelläksemme, käyneet Erottajan Skifferissä mutta kyllä tuo pienellä luodolla sijaitseva suloinen ravintola on ihan omaa luokkaansa! Ravintola oli kesäsunnuntaina luonnollisesti aivan tupaten täynnä, joten ruokia tovin (tunnin) joutui odottamaan, mutta koska sunnuntaille siunaantui mitä parhain kesäilta, ei odottaminen kalliolla kylmien juomien ja hyvän seuran parissa haitannut lainkaan. Halusimme jäädä nauttimaan pizzat kalliolle normaalin ruokapöydän sijaan ja täytyy kyllä todeta, että tämä oli yksi kesän kohokohdista puitteineen kaikkineen! Vaikka välillä harmittaakin, ettei Liuskoja pääse tai ehdi syömään useammin niin toisaalta, ei makeaa mahan täydeltä..




Nautin..
Rentouttavista hetkistä sekä hierojalla että ripsihuollossa. Täytyy nyt tähän väliin todeta, että toivottavasti jokaisella ihmisellä on edes kerran kuukaudessa jotain omaa, josta tulee hyvä mieli! Tarkoitan siis sitä, että hetki hierojan, kampaajan tai minkä ikinä rentouttavan asian parissa, tekee ihmiselle (ja mielelle!) ihmeitä! Kuluneelle viikolle osui tällä kertaa sekä ripsihuolto että hieroja ja koska minua on siunattu maailman parhailla hoito- ja huoltohenkilöillä, käyvät nämä vierailut aina myös varsin mainiosta juttutuokiosta. Molempien kanssa tulee jokaisena kertana parannettua maailmaa ja vaihdettua kuulumiset puolin ja toisin. Nämä ovat niitä minun omia hetkiä. Tälläkin viikolla tulin taas hitusen viisaammaksi monesskin asiassa ja on se vaan kumma, miten usein asioiden ääneen sanominen jo auttaa, puhumattakaan siitä, että toinen kuuntelee (koska muutakaan ei hieroessa tai huoltaessa voi, hah!) ja kertoo oman näkökantansa asioihin. Kiitos siis iki-ihana hierojani P ja mainio ripsi-Lady S! Olette ♥! Taas tuli kyllä näiden hetkien jälkeen sellainen olo että maailma on ainakin hetken verran taas parempi paikka elää ja että ilta on aamua viisaampi..

Yllätin..
Sekä perheeni että itseni varaamalla kirppis-paikan HETI! Kiirehän se meinasi tulla mutta selvisin siitä kuitenkin. Kamalasti sitä tavaraa tosiaan kertyykin ja ensimmäisessä kuormassa kirppikselle lähti ainoastaan tyttäreni vaatteita, joten viikonloppuna vietävässä seuraavassa setissä (optimistisesti tietenkin ajattelen, että kaikki on jo myyty) onkin sitten kaikkea ihan muuta. Minulla on kirppis-tavoitteena aina ja ainoastaan se, että tavarat pääsisivät uusiin koteihin ja ettei minun tarvitsisi tuoda kotiin montaakaan vaatekappaletta, niinpä hinnat on muutamia poikkeuksia lukuunottamatta yhden ja kahden euron arvoisia. Miljonääriä minusta ei taatusti kirppis-myyjänä tule, mutta ajatus onkin laittaa hyvä kiertämään! Toisen roska kun voi olla toisen aarre..

Innostuin..
Viinimarjoista, joista Facebook-seuraajat jo kuvia näkivätkin. Havahduin siihen, että marjapensaat ovat lähes notkollaan pullean punaisista marjoista eli mehujen keittoon taidetaankin päästä jo tulevalla viikolla. Tosin, huomasin myös että arkkupakastimemme (joka muuten on ruma kuin fan, mutta kätkee sisäänsä uskomattoman määrän herkkuja tavaraa!) on tupaten täynnä joten en kyllä ihan vielä tiedä, mihin mehut tänä vuonna kätketään.. Eiköhän sitä hätä keinot keksi..




Fiilistelin..
No tietenkin tänään alkavaa mini-lomaa! Tämä on maailman historiassa varmasti ainoa kerta, kun meidän perheellämme ei ole yhtäkään loma-suunnitelmaa tehtynä. Tai no yksi on, nimittäin se ikkunanpesu, blaah! Keväällä en yksinkertaisesti ehtinyt pestä kotimme ikkunoita joten se on nyt tässä sitten edessä, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan.. Tosin, mieheni aloitti projektia jo eilen minun häärätessä kirppiksellä, joten ehkäpä viimeistelemme homman tänään ja palkinnoksi voimme sitten kilistellä sekä puhtaille ikkunoille että alkavalle lomalle! Miten sen ikkunoiden puhtauden huomaakin vasta sitten kun ikkunat on pesty!? Hyvin voi ilmeisesti elää likaisten ikkunoiden kanssa mutta kun valmiin työn tuloksen sitten näkee, niin onhan se ero nyt aika valtava :) Vaikkakin kaipa se kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu..






Ihanaa Perjantaita, just Sulle! 





keskiviikko 2. elokuuta 2017

Hattu täynnä tähtiä

Se on kuulkaa jo elokuu! Havahduin siihen eilen kun huomasin viinimarjapensaiden hehkuvan punaisuuttaan ja mielessäni mietin, että nytkö jo!? Sitten totesin, että niinhän viinimarjojen kuuluukin jo tähän aikaan kypsyä. Minusta elokuu on vielä ihan täysin kesäkuukausi ja syyskuunkin lasken kuuluvaksi nimestä huolimatta enemmän kesään kuin syksyyn. Olen aina pyrkinyt pitämään kesälomanikin vasta elokuussa ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että koulujen lomakausi pitäisi siirtää niin, että koulut loppuisivat vasta juhannuksena ja vastaavasti alkaisivat vasta syyskuussa.

Meri & Aurinko ♥

Oikeastaan elokuu on minusta myös paras kesäkuukausi. Silloin ei enää ehkä ole liiallisia  odotuksia säiden puolesta, lähinnä tuntuu, että monet ovat jo ikäänkuin luovuttaneet kuumien kesäsäiden suhteen ja että kaikki paiste, helle ja kuumuus on vaan ekstraa. En tiedä, mikä on todellinen totuus säiden suhteen mutta jotenkin tuntuu, että monesti elokuussa on vasta päästy nauttimaan kesän parhaista ilmoista.

Niinpä suunnitelmissa onkin nauttia täysin rinnoin elokuun lämpimistä päivistä ja pimenevistä illoista. Vielä on rutkasti aikaa toteuttaa kesähaaveita mikäli kaikkia kesähaaveita tai toiveita ei vielä ole tullut tehtyä. Keväällä kirjoittamani Kesän to do- listan pääset katsomaan tästä. Merkitisin listaan check! - merkein ne kohdat, jotka listalta on jo tullut tehtyä :) Muutamia toiveita on siis itsellänikin vielä toteuttamatta mutta kuten sanoin, onhan tässä vielä aikaa :) Pimenevissä illoissa on ihan oma kesän tuntu ja rakastan iltoja, jolloin voi istua terassilla kynttilän valossa viltin alla ja nauttia hetkestä. Siitä, että kesä viipyy vielä hetken täällä. Siitä, että olo on vähän kuin siinä laulussa; hattu täynnä tähtiä! Mitä se sitten kenellekin tarkoittaa :) Minulle se tarkoitta sitä, että on hyvä olla. Sitä, että on onnellinen.


Tälle päivälle on luvattu ainakin tänne eteläisimpään Suomeen kaatosadetta ja myrskytuulta mutta siitä huolimatta, Kaunista keskiviikkoa ystävät!


tiistai 1. elokuuta 2017

Just hold my hand



Pidä kädestä kiinni, hymyile ja halaa. Ole siinä missä olet. 
Kerro mikä on parasta juuri nyt. Unelmoi huomisesta, elä hetkessä. 
Anna tuulen tuivertaa hiuksia ja unohda murheet. Muista kuka olet ja mistä tulet. 
Mene minne jalat kuljettaa. Usko itseesi, usko siihen että osaat. 
Kuuntele ja katso mitä elämä opettaa, luota itseesi. Tunne niin, että sydän on pakahtua. 
Rakasta ehdoitta. Jaa rakkauttasi muille jotta muutkin voivat sen tuntea. 
Elä nyt, älä huomenna.


Lempeää alkanutta viikkoa!