sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Oslo City guide; vinkkejä kaupunkilomalle Osloon, Osa 1

No niin, nyt niitä lupaamiani vinkkejä Oslon Kaupunkilomalle. Jaoin postauksen nyt kahteen osaan, kerrottavaa kun tuntuu olevan niin paljon :) Tässä ensimmäisessä osassa ihan perus käytännön vinkkejä ja huomenna sitten luvassa paikkoja ja kohteita, omia suosikkeja sekä kivaksi koettuja asioita kaupunkilomalle.
Aloitetaan sen verran jo matkan suunnittelusta, että lentolippuja valitessa kannattaa olla hereillä. Itse olemme kokeneet Norwegianin lennot sekä halvimmiksi että myös parhaimmiksi lentoajoiltaan, vaikkakin erityisesti iltalennot tuppaavaat jatkuvasti, etenkin viikonloppuisin myöhästelemään.. Tästä kerroinkin jo täällä. Halvimmillaan olemme lennot napanneet tänä keväänä aprillipäivänä tulleesta kanta-asiakskirjeestä, josta nappasin kahdet Oslon lennot 19€/henkilö/menopaluu. Kalleimmillaan taas olen kerran ostanut lentoliput, unohdettuani ostaa lennot ajallaan (miten tällaista voi oikeasti edes käydä) ja pulitin näistä elämäni ehkä kalleimmista lennoista (ajatellen matkan pituutta, ajankohtaa ja tarvetta) 300€/hlö/menopaluu. Että hereillä kannattaa olla.. Vieläkin kirpaisee mutta keskimääräisesti ajatellen, hinta per lentolippu taitaa jäädä tästä kalliista unohduksesta huolimatta, ihan asialliseksi.

Oslo

Olemme aina lentäneet Oslon kansainväliselle Gardemoenin lentokentälle joten en osaa sanoa, miten kulkuyhteydet Sandefjordin lentokentältä Oslon keskustaan toimivat. Gardemoenilta Oslon keskustaan on 48 kilometriä ja vaihtoehtoja kulkea tämä väli on useita. Lentokenttäbussi toimii moitteettomasti joskin vie hieman kauemmin aikaa kuin junalla matkustettaessa, Suosittelenkin käyttämään bussia silloin, jos olet matkaamassa muualle kuin ihan keskusta-alueelle. Aikataulut ja reitit esimerkiksi täältä. Bussi on myös huomattavasti kalliimpi vaihtoehto kuin juna.

Vuosien saatossa olemme oppineet käyttämään julkista liikennettä aika hyvin ja ratikka sekä bussilinjat ovat tulleet tutuiksi. Niinpä uskallan sanoa, että kaikkein paras vaihtoehto lentokentältä keskustaan on suunnata NSB:n paikallisjunalla. Ensimmäisen kerran matkatessa lentokentältä keskustaan poikkeuksetta kaikki ottavat flytogetin eli lentokenttäjunan, jota mainostetaan paljon ja joka ensimmäisen kerran oli meidänkin valintamme. Mutta.. Lentokenttäjunat ovat toki äärimmäisen hienoja ja kulkevatkin noin 10 minuutin välein mutta samperin aika paljon kalliimpi reissu tästä tulee menopaluineen ja siitä syystä olemme ensimmäistä kertaa lukuunottamatta valinneet aina paikallisjunan. Paikallisjunat ovat nekin varsin hienoja ja hyväkuntoisia joten en oikeastaan ymmärrä, miksi ikinä kukaan matkustaisi mieluummin flytogetilla. Paikallisjunat kulkevat parinkymmenen minuutin välein ja matka-aika on kolme (!) minuuttia pidempi kuin lentokenttäjunalla joten ajallisesti on aivan sama, kummalla junalla matkan taittaa. Tai jos elämä on kolmesta minuutista kiinni niin sitten asia tietenkin on toisin :) Ymmärrän myös, että monet liikematkalaiset suosivat flytogetia, firman piikkiin of course, hah! Paikallisjuna pysähtyy ennen Oslon keskusasemaa (Oslo S) yhden kerran Lillestrømissä, tästä se kolme minuuttia pidempi matka-aika.

Vasemmalla puolella NSB:n lippuautomaatit,
oikella flytogetin automaatit

Mutta siis lentokentällä kannattaa suosiolla ostaa junaliput punaisista NSB:n lippuautomaateista, toimivat erinomaisesti ja maksaa voi kaikilla kansainvälisillä pankki-tai luottokorteilla. Tarkkana kannattaa olla siinä, että tosiaan valitsee ne punaiset automaatit, sillä viereiset harmaat automaatit ovat niitä Flytogetin automaatteja, joita oikeasti myös mainostetaan huomattavasti enemmän kuin näitä paikallisjunien automaatteja. Lähes poikkeuksetta on joku ohjaamassa kentällä lentokenttäjunan lippuautomaateille. Lentokenttäjuna keskustaan kustantaa 180 NOK . Yhdensuuntainen junamatka paikallisjunalla maksaa 93 NOK (noin 10€) eli paikallisjuna on lähes puolet halvempi vaihtoehto. Lippu on voimassa neljällä vyöhykkeellä eli myös koko keskusta-alueella, seuraavat kaksi tuntia 20 minuuttia. Mikäli siis matkaat esim. hotelliin vielä  rautatieasemalta ratikalla tai muulla julkisella kulkuvälineellä, niin lippu oikeuttaa vaihtoon reilun kahden tunnin ajan. Myös näillä NSB:n automaateilla on aina saatavilla apua mikäli sitä tarvitsee joten senkään vuoksi ei kannata hätkähtää. Viimeksi oma lippuni tuli kyllä automaatista normaalisti mutta tyttäreni junalippua ei sitten kuulunutkaan ja kun pyysin virkailijaa paikalle, hän tömäytti nyrkillä laitteeseensa ja sieltähän se lippu sitten tulikin :) En kuitenkaan suosittele nyrkki-korjausta itse kokeilemaan.

NSB:n junaliput, yksi aikuinen ja yksi lapsi

Automaatista ostettua junalippua ei tarvitse leimata, junassa oleva konduktööri saattaa lipun haluta nähdä mutta kyselee kyllä lippujen perään mikäli tarvetta tälle kokee. Huomiona vielä se, että jos kuitenkin käytät paikallista matkakorttia (Ruter Reisekort), tarvitee tämä leimata leimauslaitteessa ennen laiturialueelle menoa. Junamatka tosiaan kestää sen parikymmentä minuttia ja tänä aikana voikin sitten ihailla peltomaisemia ennen Lillestrømia, tämän jälkeen matka taittuu suurimmaksi osaksi tunneleissa.


Oslon Keskusrautatieasema (Oslo Sentralstasjon, Oslo S) on hyvin simppeli ja opasteet auttavat matkailijaa mielestäni selkeästi. Ulos suunnatessa vasemmalla puolella alkaa Karl Johans gate, virallisesti Oslon pääkatu. Tämän varrelta löytyy kaikki mahdolliset kaupat, kahvilat ja ravintolat. Karl Johan päättyy Kuninkaan Linnalle, matkaa tulee reilun kilometrin verran eli mistään kovin pitkästä kadusta ei ole kyse. Oikealle puolelle lähtiessä vastaan tulee T-bane- (metro-) tunnelit ja suoraan eteenpäin suunnatessa saavutaan asema-aukiolle josta sitten pääseekin kaikkialle :) Asemalta löytyy Oslon kaupungin info-piste ja vaikka muuten ei varsinaisesti apua tarvitsisikaan niin ainakin oikein hyväksi todetun keskusta-alueen kartan olemme täältä mukaamme joskus napanneet.

Infopiste Oslon keskusrautatieasemalla

Ruterin lippupiste löytyy aseman keskusaukiolta mikäli matkakortille on jollakin tarvetta. Lähiliikenteen matkalippuja voi ostaa Ruterin lisäksi kaikista Narvesen- kioskeista (paikallinen R-kioski), myös matkakortin lataus hoituu kioskeissa. Narveseneja löytyy lähes jokaisesta kadunkulmasta eli kotimatkan junaliputkin saa ostettua etukäteen jos ei halua lippua ostaa juna-aseman automaatista. Huomion arvoisena vinkkinä vielä myös se, että kun ostat julkisen kulkuvälineen lipun kioskista, tulee sinun ensimmäisellä matkalla aktivoida lippu kulkuvälineen leimauslaitteessa. Muuten lippu ei ole voimassa ja lipuntarkastajan osuessa paikalle verottaa tarkastusmaksu kukkaroasi yli tuhannen kruunun verran.

Norjalainen Matkakortti

Hotelleita Oslon keskustassa piisaa niin hintaluokaltaan kuin sijainniltaakin varmasti jokaisen tarpeeseen varsin mainiosti. Me olemme onnekkaina saaneet lähes aina yöpyä ystäviemme upeassa vierashuoneessa kuninkaallisten tavoin, joten hotelliesimerkkejä ei minulla ole oikeastaan yhtä lukuunottamatta antaa. Muutama kesä sitten ollessamme ystäviemme luona remonttiapuna, yövyimme Karl Johanin viereisellä kadulla sijaitsevassa HTL Grensen -hotellissa joka oli mielestäni varsin oiva majapaikka. Hotelli oli vain muutaman vuoden vanha ja kaikki toimi oikein moitteettomasti ja mikä tärkeintä, aamupala oli maittava! Mikäli aikaa haluaa viettää pääasiallisesti Karl Johanin ympäristössä, suosittelen ehdottomasti ottamaan hotellinkin tältä alueelta, hinnat tosin ovat ehkä korkeammat kuin kauemmas keskusta-alueelta suunnatessa mutta eipä ne hotellien hinnat taida halpoja olla muuallakaan Oslossa. Muutamia hotellivinkkejä listasin alle mutta tosiaan huomiona se, etten itse ole yöpynyt muualla kuin edellämainitussa HTL Grensenissä. Yökerhossa ja aamiaisella olen vieraillut myös Radison blu plazassa.

Aamupala HTL Grensenissa

Hotellivinkit
  • Hyvä keskustahotelli lähellä Karl Johania. Simppeli konsepti, automaattisine sisäänkirjautumis-laitteineen. Mukava palvelu ja keskeinen sijainti. HTL Grensen  
  • Jos rahalla ei olisi väliä, menisin tänne. Kuuluisaksi hotellin tekee aina loppuvuodesta järjestettävät Nobel-juhlat. Grand Hotel
  • Tänne menisin seuraavaksi, upeat näköalat ja loistava aamupala! Hyvä sijainti ja loistava palvelu. Radison blu plaza

Grand Hotel Oslo

Huomenna sitten osa 2 ja luvassa vinkkejä minne mennä sekä mitä Oslossa ja lähiympäristössä voi tehdä, pysykäähän kuulolla!

Veikeää Vappua ystäväiset!

Glada vappen bara vatten hela natten!
Skål :)






perjantai 28. huhtikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 17

Oi mikä ihana viikko takana onkaan! Sekalaista tapahtumaa ja sattumaa toisensa perään. Mutta sehän on perjantai, päivistä parhain. On hassua, että taas on perjantai, sillä oma arki-viikkonihan alkoi periaattessa vasta keskiviikkona kun lennon peruuntumisen ja myöhästymisen vuoksi etäpäiväilin tiistain ja haahuilin zombiena edestakaisin. Niinpä siis keskiviikko oli vähän niinkuin maanantai :) Viikkokatsaus meneekin tällä kertaa lähes kokonaan Oslo-tunnelmissa, joten tämä voisi samalla olla vaikkapa viikkokatsaus Osloon :) Mutta kyllä se perjantai taas vaan tarpeeseen tulee, eli nautitaan tästä nyt täysin siemauksin! Kuluneella viikolla..

Ihailin..
Oslon kauniita katuja ja ihanaa city-elämää. Rakastan sitä fiilistä, minkä tietyissä kaupungeissa aistii; ihmiset ovat iloisia, istahtavat lähikahvilaan nauttimaan päivästä ja hegailevat perheen sekä ystävien seurassa nauttien vapaa-ajasta. Lapset ja koirat otetaan mukaan ja ollan kaikki sulassa sovussa, ilman kiireen häivää. En tiedä, onko Norjalaisilla jokin erityinen taito relata mutta ehkä tämä maailman onnellisimmaksikin valittu kansa vaan osaa ottaa ilon irti pienemmästäkin asiasta. Etenkin perjantaisin kaupungin kadut täyttyvät iloisesta puheen sorinasta ja ihmisistä todella näkee, että he nauttivat elämästä. Tästä on hyvä ammentaa voimaa itsellekin!

Kahvihetken herkku

Yllätyin..
Gardemoenin lentokenttää on viime vuosina laajennettu ja uudistettu tasaiseen tahtiin. Meinasiin tipahtaa takamukselleni astuessamme koneesta lentokentälle; kenttähän on nykyään valtava! Muistin kyllä edellisestä visiitistämme sen, että uusien laajennusosien olisi tarkoitus aueta tässä kevään korvilla mutta kyllä totisesti oli auennut. Olen aina tykännyt Gardemoenin pienestä ja simppelistä kentästä mutta nyt ei voi kyllä enää pienestä puhua samassa lauseessa.. Upea ja avara lentokenttä on edelleen mutta tässä pieni vinkki Osloon suuntaaville; varaa aikaa ja mukavat kengät jalkaan, käveltävää riittää vähintään yhtä paljon kuin Helsingissä konsanaan.

Muistelin..
Menneitä aikoja ja verestin vanohoja muistoja, kun ohjelmassa oli tyttäreni toiveesta suunnata maalaamaan graffitia. Tämä siis nimenomaan oli tyttäreni toive ja niinpä me suuntasimme lauantai-aamusta maalikauppaan valitsemaan sopivia värejä tulevaan taideteokseemme. Lähellä Grünerløkkaa sijaitsee pieni, entisen ammattimaalarin ylläpitämä  kauppa, jossa valitsimme parhaanystäväni avustuksella oikeanlaiset värit ja tarvikkeet. Tämän jälkeen suuntasimme etsimään sopivaa seinää, luvalliselle alueelle tottakai. Tämä nyt tässä vielä huomiona kaikille, että kyseessä todellakin oli täysin luvallinen ja laillinen graffit-seinä ja -alue, eli en todellakaan halua yllyttää tytärtäni tai ketään muutakaan tekemään laittomuuksia! Mielestäni taidolla ja ajatuksella tehdyt graffitit ovat todella upeita ja pidän niitä yhtälailla taiteena kuin mitä tahansa muutakin maalausta tai piirrosta.

Seinätaidetta Oslossa
Odotin..
No sitä lähtevää lentokonetta Oslon kentällä. Ensimmäinen lentomme peruttiin kokonaan ja toinenkin myöhästyi useita tunteja. Lisäksi Norwegianin service deskille oli niin valtavat jonot, että kyllä koeteltiin jonottamista vihaavan ihmisen hermoja! Saatoimme ehkä kiilata muutaman ihmisen mutta mitään en myönnä.. Tämä muuten on kumma juttu, lähes jokainen lentomme vuosien saatossa Oslosta Helsinkiin, on ollut myöhässä. Peruuntuneita lentoja ei sentään ole aiemmille kerroille sattunut, mutta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta etenkin sunnuntain iltalento on lähes aina ollut myöhässä. Eli tässä nyt vielä toinenkin vinkki kaikille Norjanmaalle suuntaaville; kannattaa varata pari extra-tuntia kotiinpaluuseen..

Nautin..
Ehkä koskaan parhaan syömäni vohvelin! Harald's Vaffel on Grünerløkkassa sijaitseva pienen pieni vohvelibaari, jonka listalta löytyy ainoastaan muutamia vaihtoehtoja mutta voisin laittaa lähes pääni pantiksi, että valitseepa vaihtoehdoista minkä tahansa, ei taatusti tule pettymään. Vohvelibaari on hauskasti saanut alkunsa paikan perustajan, asuintalon makuuhuoneen ikkunasta myydyistä herkuista. Mikäli siis satutte liikkumaan tuolla mielestäni kivoimmassa Oslon Kaupungin osassa, suosittelen välipalaksi ehdottomasti tätä herkullista paikkaa! Tarjolla on niin suolaisia kuin makeitakin versioita vohveleista, nam!

Haralds Vaffel, pure love ♥

Samaistuin..
Tyttäreeni huomaan samaistuvani harva se päivä. Vai onko se toisinpäin, mutta taas huomasin omia piirteitäni hänessä kun aika oli suunnata kotiinpäin Norjasta. Toinen oli niin suruissaan, että itsellekin meinasi hätä tulla käteen. Olen lapsuudesta asti kärsinyt valtavasta ikävästä  ja kiintymisestä tiettyjä ihmisiä ja paikkoja kohtaan ja se tekee olon sekä mielen täysin lohduttomaksi tilanteen tullessa eteen. Tyttärelleni näyttääkseen on siunaantunut tämä sama lahja ja voin vain kuvitella, mikä on mieli kun Kiinasta täytyy kotiinpäin suunnata. Parhaalle ystävälle hyvästien jättäminen kun ei taatusti ole se helpoin tehtävä, tämän olen kokenut niin kovin monta kertaa.. Onnekseni minä tapaan parhaan ystäväni jo heti viikonpäästä, kun suuntaamme takaisin Osloon, tällä kertaa aikuisten reissulle Tom Waits-løpetin merkeissä!

Ihastuin..
Äidin ja tyttären hummailessa pitkin Oslon katuja, oli mieheni ahkeroinut kotona eli samaan aikaan toisaalla; kun tiistaina aamuyöllä palasimme kotiin, meitä odotti eteisessä mitä hienoin laatoitettu eteisen lattia! Kyllä siinä meinasi itku tulla pelkästä väsymyksestä mutta myös siitä huomioimisesta, että toinen oli ajatellut hoitaa homman pois alta kun vapaa-aikaa (ja omaa rauhaa..) kerran sattui siunaantumaan. Olemme jo tovin suunnitelleet eteisen lattian laatoitusta, se vain jotenkin on kiireen keskellä aina jäänyt. Mutta nyt meillä on ihana uusi eteisen lattia, jihuu! Ihastuin siis sekä lattiaan että mieheeni  ♥


Lattialla laattaa..

Rentouduin..
Eilisellä ratsastustunnillani, jossa sain taas kunnian olla ainoa oppilas. Nämä yksityistunnit ovat kyllä loistava tapa keskittyä vain omaan tekemiseen kun muita ratsukkoja ei samaan aikaan ole liikkeellä. Yksityistunnilla kehtaan myös kysyä tyhmempiäkin, mieltä askarruttaneita kysymyksiä ja oppia tai saada vahvistusta omiin ajatuksiin. Jatkossa (ilmeisesti opettajan mielestä olen jo niin kehittynyt ratsastaja, as i wish..) siirryn ratsastamaan samoille tunneille tyttäreni kanssa, mikä on varsin mukavaa! Suosittelen kyllä ratsastusta vakavasti kaikille, jotka pitävät eläimistä ja haluavat harrastuksen, joka vie ajatukset totaalisesti pois kaikesta muusta arjen tohinasta. Mieli on kuin uudesti syntynyt tällaisen harrastus-kerran jälkeen!

Parasta Perjantaita just sulle!



keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Pikainen tervehdys!

Pikaiset heipat täältä ruudun toiselta puolen! Pahoittelut hitaasta kirjoitustahdista mutta tässä on hieman pitänyt kiirettä ja siitä johtuen tulinkin nyt vain nopeasti illan hämärässä huikkaamaan, että yritän ehtiä paremmin koneelle heti kun aika vain suinkin niin sallii. Oslon reissusta on kuitenkin selvitty vihdoin ja viimein kotiin; peruuntunut lento ja myöhäinen aamuyön paluu laittoi taatusti koko unirytmin ihan sekaisin ja tuntuu, kuin koko eilinen päivä olisi mennyt suurempaakin jetlagia potiessa :) Mutta sitähän matkailu parhaimmillaan on; koskaan ei voi tietää, mitä seuraavan nurkan takana odottaa ja uusia kokemuksia karttuu jatkuvasti.

Oslo antoi taas parastaan, saimme koko pitkän viikonlopun nauttia keväisestä ja aurinkoisesta säästä. Kevät oli vuonojen maassa jo huomattavasti pidemmällä; kirsikkapuut kukki kovaa vauhtia ja puiden lehdetkin olivat jo suloisesti hiirenkorvilla. Taas tuli koettua monta uutta asiaa, niistä tarkemmin vielä tässä loppuviikon aikana!


Kivaa Keskiviikkoa!

perjantai 21. huhtikuuta 2017

viikkokatsaus vko 16

Huh huh.. Onhan ollut viikko! Tai oikeammin viimeiset kaksi viikkoa on kyllä ollut sellaista menoa, että siitä syystä tällä viikolla on ollut blogin puolellakin hieman hiljaisempaa. Toivottavasti ensi viikko on hieman rauhallisempi, jotta ehdin koneen ääreen edes hieman useammin. Silloin luvassa toivottavasti sitä lupaamaani Oslo City Tips- postaustakin. Mutta mennään nyt sitten menneen viikon parhaimpiin hetkiin; Kuluneella viikolla..

Juoksin..
Paikasta toiseen ja toisesta kolmanteen! Viikko tai arki alkoi Pääsiäispyhien vuoksi vasta tiistaina ja olen koko tämän viikon elänyt yhden päivän jälkijunassa ja eilen tajusin, että kiirehän tässä tulee! Parhaillaan taidan postauksen ulos tullessa istua odottamassa lentokentällä konetta Osloon ja koska olen koko viikon ollut väärässä päivässä, totesin eilen illalla, että niin, pakkaaminenkin voisi olla kova juttu. Mutta eihän sitä laakereillaan toki torstainakaan levätty, siitä piti huolen tuliaisostosten teko ja ratsastustuntini. Mutta voi miten odotankaan iki-ihanan ystävän tapaamista ja Norjan upeita maisemia!



Nukuin..
Paljon ja pitkään! Jotenkin Pääsiäispyhistä jäi päälle jonkin asteinen kevätväsymys ja ikäänkuin kiire ei muutenkin olisi ollut niin en vaan yksinkertaisesti selvinnyt ilman päiväunia työviikollakaan. Keskiviikkona meni sitten jo överiksi; ajattelin ihan hieman vaan pötkötellä ja viettää aikaa Harryn seurassa mutta kuinkas sitten kävikään; Nukuin kaksi tuntia, meinasin myöhästyä ystäväni kanssa sovituista treffeista (Halauksia Noora!) ja olin aivan tillintallin koko illan. Että kannattipa taas, mutta ihanaahan se nukkuminen oli..

Ostin..
Tuliaisia ja viemisiä ystävilleni. Kuten olen aikaisemminkin jo tainnut mainita, minusta lahjojen antaminen on mukavampaa kuin niiden saaminen. Se on ihana tunne, kun voi viedä mukanaan jotain, mistä tietää toisten tykkäävän. Pyrin myös aina viemään ulkomaille jotain Suomalaista designia; astioita, koruja, herkkuja tai muita kodintarvikkeita. Yritän kuitenkin aina keksiä jotain tarpeellista ja sellaista, mistä tiedän saajan pitävän ja samalla myös arvostavan. Aikoinaan on matkalaukusta tainnut löytyä muun muassa palovaroitin, viinilasit, valurautapata ja suomalaista hammastahnaa :) Mitähän sitä tällä kertaa on keksittykään, siitä lisää ehkäpä ensi kerralla :)

Hoidin..
Monta rästiasiaa pois ja siitä tuli kyllä hyvä mieli! Miten sitä voikaan olla välillä niin hassu, että ei tee asioita silloin kun pitäisi vaan vetkuttelee ja vetkuttelee vaikka tietää jo silloin, että sitten kun asian saa hoidettua, on kevyt ja aurinkoinen mieli!?

Haaveilin..
Löytäväni kivan mekon tulevaksi kevääksi ja toivonkin ehtiväni piipahtaa COS:in myymälässä tutkailemassa hieman tarjontaa. Löysin internetin ihmeellisestä maailmasta mainion yksilön mutten mistään löytänyt kyseisen mekon myyjää tai valmistajaa. Tietenkin tämä yksilö sitten jäi mieleeni kummittelemaan ja minusta se hieman saattaisi näyttää COS:in mekolta. Täytyy pitää peukkuja, että jokin kiva mekko vaikka Norjan reissulta mukaan tarttuisi.



Himoitsin..
Koko viikon olen haaveillut täällä kertomastani pizzasta, Eihän se tietenkään samalta tai yhtä ihanalta nyt varmaankaan maistuisi mutta kieltämättä pizza on ollut mielessäni säälittävän usein.. Saapa nähdä, milloin sorrun toteuttamaan himoni..

Iloitsin ja ihmettelin..
Eilisellä ratsastustunnillani iloitsin suunnattomasti Riina-hepan reippaasta menosta mutta samalla myös ihmettelin vallitsevaa säätilaa; miten voi huhtikuussa olla a) aamulla pakkasta -8 astetta ja b) illalla vihmoa vaakasuoraan räntää? Hei pliis, nyt on
H U H T I K U U ! Tätä se ilmastonmuutos sitten ilmeisesti teettää. Että pidetään ne takit, pipot ja hanskat vielä suosiolla siinä käsien ulottuvilla..




Puuhakasta perjantaita ja veikeää viikonloppua ystäväiset!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Viisumi Kiinaan

Koska viisumiasia on täällä ollut mielessä ja enemmän tai vähemmän työnalla, ajattelin lukijan pyynnöstä jakaa koko prosessin täällä blogin puolella. Kun viisumiasia tuli ajankohtaiseksi, luonnollisesti turvauduin Googlen apuun asiassa mutten löytänyt kovinkaan montaa sivua, jossa olisi asiasta kerrottu. Ilmeisen moni siis varmaankin käyttää kolmatta osapuolta (agenttia?) viisumiasian hoitamiseen ja en tiedä, onko valmis-/ pakettimatkoissa tämä hoidettava itse vai hoitaako tuon asian matkatoimisto yksityisen henkilön puolesta. Mutta koska emme matkusta Kiinaan valmismatkalla, niin tuo prosessi jäi meidän itsemme vastuulle. Olisimme tietenkin voineet käyttää ulkopuolista agentuuria tähän mutta se tuntui hieman tyhmältä kun kuitenkin asumme vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Kiinan suurlähetystöstä ja halusin myös itse nähdä, miten prosessi toimii. Lisäksi huomiona myös se, että meillä on kyseessä turistiviisumi eli jos olet hakemassa viisumia esim. työ- tai opintomatkaa varten tai oleskelet maassa pidempään, tarkista hakuohjeet ja vaatimukset täältä .



Ensimmäisenä kannattaa varmistaa, että passi on voimassa vähintään kuusi kuukautta viisumin hakuhetkestä ja että passissa on vähintään kaksi tyhjää sivua. Luonnollisesti passin tulee olla ehjä ja virheetön. Nämä ovat aika perus-vaateita eri maihin matkustettaessa, mutta hyvä kuitenkin tarkistaa etukäteen. Tämän jälkeen tarkista vielä, ettet ole oleskellut yhtäjaksoisesti kuutta kuukautta Liberiassa, Sierra Leonessa tai Guineassa. Näissä maissa oleskelleiden viisumianomukset hylätään toistaiseksi kokonaan. Huomioithan myös, että viisumin voimassaolo alkaa samana päivänä, kun viisumianomus toimitetaan lähetystöön. Kaikkien viisumihakijoiden passit tulee jättää suurlähetystöön viisumin hakuajaksi, eli tämä kannattaa huomioida mahdollisia muita matkoja silmälläpitäen!

Tarvitset viisumihakemukseen passikuvan, jossa tausta on täysin valkoinen, verrattavissa  normaaliin tulostuspaperin valkoiseen sävyyn. Kuvan tulee olla kooltaan 48 mm x 33 mm. Värillinen, Suomen passiin tarvittava valokuva ei siis käy, vaan kuvan tulee olla täysin mustavalkoinen. Kuva tulee liimata viisumihakemukseen, ei esim. niitata. Sitten vaan nelisivuisen viisumihakemuksen täyttöön. Lomakkeen löydät tästä. Itse tulostin lomakkeet koko porukalle ja otin varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisenkin, ihan vaan kirjoitusvirheiden varalta.. Tarpeeseen tuli, sillä tarkkana saa olla jokaisen kohdan kanssa! Maaliskuun 2017 alusta alkaen Kiinan viisumihakemuslomakkeessa tulee olla jokaisen viisumin hakijan oma alkuperäinen allekirjoitus, myös silloin jos toinen henkilö olisi täyttänyt lomakkeen hakijan puolesta (esim. lapsi).

Mikäli majoitut suomalaisen sukulaisen tai ystävän luona, kuten meillä on kunnia, tulee vierailtavan henkilön luona olevan henkilön tehdä kutsu, josta selviää tiedot majoituksesta. Kutsussa on oltava viisuminhakijan nimi, suhde kutsujan ja hakijan välillä (esim. ystävä, sisar tms), oleskelun kesto sekä vierailun päivämäärät. Kutsujan henkilötodistuksesta ja oleskeluviisumista on liitettävä mukaan kopio sekä lisättävä kutsujan nimi, osoite, puhelinnumero, ammatti, allekirjoitus ja nimen selvennys. Mikäli kyseessä on sukulaisuussuhde, tarvitaan Maistraatin todistus sukulaisuussuhteesta.

Lisäksi tarvitset kopion lentovarauksesta (meno-paluulippu) tai mikäli matkustat valmismatkalla, tarvitset matkanjärjestäjän matkavahvistuksen. Tämän lisäksi tarvitset myös kopion hotellivarauksesta (koko matkan ajalle) tai matkanjärjestäjän matkavahvistuksen, mistä tiedot selviää.

Mukaan tarvitset myös kopion oman passisi tietosivusta. Itse otin kopiot sekä mustavalkoisena että värillisenä :)

Sitten vaan varsinaisen paperipinon kanssa suunnaksi Helsingin Kiinan suurlähetystö. Suurlähetystö sijaitsee Helsinkin Kulosaaressa, osoitteessa Vanha kelkkamäki 9. Aukioloajat ma-pe: 09:00-11:30 ja viisumia noudettaessa ma-pe: 09:00-10:00.

Vinkkinä vielä, että viisumihakemusta viedessä, kannattaa varata aikaa ja jos vaan mahdollista, suosittelen menemään paikanpäälle jo heti suurlähetystön aukaistessa ovensa. Viedessäsi viisumihakemuksen, tarvitset vuoronumeron, jonka saat hakupaikan aulasta. (Mainitsen tämän siksi, että viedessäni viisumihakemusta, ulottuivat jonot ulos asti ja jos en tätä vuoronumero- asiaa olisi tiennyt, odottaisin vuoroani varmasti vieläkin..) Vuoronumeroa ei tarvitse ottaa valmista viisumia haettaessa, siihen on oma jononsa odotusaulassa. Jonotukseen ja suureen ihmismäärään kannattaa myös varautua ainakin henkisesti jo etukäteen :)

Viisumin hakuajaksi luvataan neljä arkipäivää, itse saimme noutaa viisumit kahden arkipäivän kuluttua eli varsin nopeasti tämä lopulta sitten kuitenkin hoitui! Viisumin hinta on 60€ ja maksetaan viisumia noudettaessa joko Visalla, MasterCardilla tai Visa Electron/ debit -kortilla. Käteinen ei käy maksuvälineeksi.






Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä, vastaan toki mielelläni. Täällä alkaa jo hieman matkakuume päästä valloilleen ja etenkin nuorin perheenjäsen olisi valmis lähtemään kohti Kiinaa jo vaikka heti :)

Mukavaa tiistaita ja uutta viikkoa!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Pääsiäissunnuntai

Toivottavasti siellä on vietetty rauhallista ja rentoa Pääsiäistä? Täällä ainakin on oikein urakkalla fiilistelty paria ylimääräistä vapaapäivää (tänään on vasta sunnuntai, jihuu!) mutta samalla myös harmiteltu kylmää ja epävakaista säätä; Yhtenä hetkenä paistaa aurinko ja heti viiden minuutin päästä sataa lunta. Että ei tässä puutarhahommista kyllä ole päästy nauttimaan mutta muuten kyllä on tunnelmoitu oikein olan takaa. Muistelen, että joka kevät Pääsiäinen tulee vähän yllättäen ja niin, ettei sitä oikein osaa varsinaisesti edes odottaa, mutta sitten kun Pääsiäisen päivät kalenterista pilkottaa, niin aina tuntuvat varsin tervetulleilta, ihanalta. Niin tänäkin vuonna.

Niinpä täällä on nukuttu päiväunia, leivottu pääsiäisen kunniaksi oikein mainio suklaa-kinderkakku ja grillailtu takapihalla, kylmyydestä huolimatta. Eli varsin rennosti on otettu :) Ikkunat on vielä pesemättä mutta ehtiihän sitä, vaikka huomenna. Tai sitten joskus kun siltä tuntuu, ei se ole niin justiinsa. Pääasia, että mieli ja olo on hyvä, eikö niin?




Suloista sunnuntaita ja Pirteää Pääsiäistä!



perjantai 14. huhtikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 15

Aurinkoista Pitkäperjantaita kaverit! Tämä pääsiäisestä johtuva erikois-aikataulu on saanut allekirjoittaneen aikataulut täysin sekaisin. Meinasin unohtaa eilisen ratsastustuntini koska mielestäni oli perjantai ja tänä aamuna kun heräsin, tajusin, että niin siis tänään on perjantai ja unohdin totaalisesti ajastaa viikkokatsauksenkin tänne blogiin. Tästä syystä tämä nyt ilmestyy hieman myöhemmin kuin normaalisti. Syvimmät pahoitteluni siis!

Viikko tosiaan on ollut hieman erikoinen; jokaiselle päivälle on ollut jotain erikoista, normaali arjesta poikkeavaa ohjelmaa tai tapahtumaa ja ehkä juuri näistä syistä koko viikko on ollut jotenkin kummallinen.. Mutta mennään nyt sitten viikon tapahtumiin; Kuluneella viikolla..

Luovutin..
Kevään odotuksen ja fiilistelyn suhteen! Ajattelin, etten enää odota kevään aurinkoisia ja lämpimiä ilmoja, niitä kun ei vaan tunnu tänä vuonna tulevan lainkaan. Oikeasti, nyt on huhtikuu ja aamuisin on pakkasta!? Olen kuluvalla viikolla kaivanut talvitakin esiin jo pariin otteeseen ja miettinyt, ettei sitä kai varastoon kannata viedäkään, sitähän todennäköisesti tarvitsee kuitenkin, ainakin juhannuksena. Niinpä siis päätin, että kevät on peruttu, minulle sopii, että hypätään suoraan kesään ja hellepäiviin, In my dreams..

Kevään värejä, kunhan se kevät
nyt vaan suvaitsisi saapua..

Nautin..
Harry Holen seurasta. Jo Nesbøn edellisen kirjan, Poliisin luettuani aloitin samalta seisomalta myös uusimman dekkarin Janon lukemisen. Minulla oikeasti oli jo vähän ikävä Harry Holea ja tuntui siltä, kuin olisin tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa! Olen tietoisesti vähän himmaillut kirjan lukemisen kanssa, sillä en halua lukuelämyksen olevan ihan vielä takanapäin.. Ehkä vähän höpsöä, mutta haluan tunteen kestävän vielä hetken. En varmaankaan ole kertonut, etten vieläkään ole katsonut Frendit- sarjan viimeistä jaksoa koska en halua sarjan päättyvät, hah! Ja näitä tapauksia  on usean muunkin tv-sarjan kohdalla. Poden ilmeisesti aikamoista luopumisen tuskaa.. :)

Tuskastuin..
Kiinan viisumihakemus on nyt aiheuttanut jo useamman harmaan hiuksen, niin tälläkin viikolla. Maanantaina mennessäni konsulaattiin, sain vuoronumeron 196 ja kun paikanpäälle astelin, oli asiointivuorossa parhaillaan numero 121. Voitte arvata, tuskastuinko? Päätin samalla hetkellä tulevani uudestaan keskiviikkona, ja silloin tulisin jo ennen konsulaatin aukeamista. Näin teinkin ja olimme pirkkona paikalla aamulla klo: 8:20 (Konsulaatti aukeaa klo:9:00) emmekä muuten olleet edes ensimmäiset! Toisena jonossa sentään. Kun kello löi yhdeksän, kiemurteli odottavien jono jo pitkin Kulosaareen katuja. Saimme viisumihakemukset jätettyä ja poistuimme konsulaatista paria minuuttia yli yhdeksän. Että nyt sitten vaan kauhulla odotan, millainen jono meitä ensi viikolla odottaa, kun viisumit tulee paikanpäältä noutaa. Luottaen toki siihen, että viisumianomuksemme hyväksytään..

Innostuin..
Rauhallisesta pääsiäisestä ja ennen kaikkea neljän päivän tulevista vapaista. Vaikka ohjelmaa ja tekemistä onkin tiedossa ihan jokaiselle päivälle, tulee nämä vapaapäivät oikeastaan varsin hyvään saumaan. Aikomuksena on ainakin vihdoin toteuttaa ikkunanpesu-operaatio ja käydä viemässä isäni haudalle keväistä talvista tervehdystä.

Ikkunat odottavat pesua..
Juhlin..
Fiilistelimme Pääsiäisen tuloa ja tulevia vapaapäiviä perheen parissa eilen torstaina ja ilmassa oli oikeastaan ihan juhlan tuntua! Huippukivan ratsastustuntini (jossa olin tällä kertaa ainoa oppilas) jälkeen haimme pizzat lähipizzeriasta kotiin, nautimme ne kynttilän valossa kylmien juomien seurassa ja juhlimme tulevia vapaita. Parasta tässä oli se tunne, että kaikki on tässä ja nyt, näin on hyvä.

Pizza odottaa syöjäänsä..

Oikein nautinnollista pääsiäistä & pirteää perjantaita!



keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Arjen ilostuttajat

Välillä sitä miettii, että miten ihmeessä tavaraa voikin olla ja kertyä niin paljon ja siitäpä mieleen tulikin, että voi kun sitä vain osaisikin ostaa ainoastaan tarpeeseen! Kyllähän sitä tietenkin jollakin tapaa tarpeeseen tulee aina ostettua mutta siis niin, että kuluttaisi vanhat vaatteet ensin puhkirikki, käyttäisi jäljellä olevat kauneus- ja hoitotuotteet loppuun ennen uuden ostamista ja lukisi vanhat kirjat ennen uusien hankkimista. Tämä tietenkin olisi se ideaalein tilanne, mutta näin se ei kyllä meidän perheessä kenenkään kohdalla mene..

Tästä sitten oivana aasinsiltana siihen, että ainakin toivon kaiken, mitä ostan uutena tai vanhana, tuovan iloa ja hyötyä ihan siihen jokapäiväiseen arkeen. Alla nyt sitten näitä omia arjen ilostuttajia:


  • Lemppari housut, kengät tai paita: Aina, siis ihan aina, mielen valtaa tunne, että kiva kun tämä oli puhtaana! Oma suosikki: Vaihtelee kuukausittain mutta monesti löydän myös jonkin pitkään käyttämättömänä olleen vaatteen uudestaan ja fanitan sitä sitten taas hyvän aikaa :) Monesti olen jonkin vaatteen kohdalla miettinyt, että onneksi en ole tätä heittänyt kirppikselle vaan säilytin sittenkin.
Lempparihame?



  • Suosikki Shampoo ja hoitoaine; Tarvitsen näitä lähes joka päivä joten mielelläni ostan tuotteita, joista oikeasti tykkään. Oma suosikki: Tällä hetkellä on TIGI Bed Head Urban Antidotes-sarja. Tykkään näiden tuoksusta sekä siitä, että kun shampoon levittää hiuksiin se vaahtoaa ja hoitoaine tuntuu hoitoaineelta eikä limaiselta liejulta..

Arjen luksusta?


  • Arkistakin arkisempi Hiusharja ja -kampa; Todellakin niin arkinen mutta voi miten tärkeä! Oma suosikki: Iso ja harva piikkinen kampa. Perinteistä hiusharjaa en voi käyttää (en edes tangle teezeria) sillä en saa harjaa ensimmäisen vedon jälkeen enää irti hiuksistani..
Arjen pelastajat?


  • Hyvänmielen Alus- ja urheiluvaatteet; Ne, joissa on yksinkertaisesti hyvä olla. Ei kiristä tai purista mistään ja tukevat juuri oikeista paikoista. Omat suosikkini sekä arkeen että urheiluun olen jo löytänyt ja muita en enää itse osta. Oma suosikki: Urheiluvaatteet Nike, alusvaatteet Lindex ja Chantelle. 
  • Suosikki huonekalu tai esine; Ihastuttaa aina ohi kävellessä suuresti. Oma suosikki: Aaltomaljakko ja olohuoneessa seisova piano. Aaltomaljakko ihastuttaa ulkomuodollaan suuresti ja se onkin käytössä päivittäin, milloin kukkamaljakkona, milloin konvehtiastiana. Piano taas on kulkenut mukanani lapsuudenkodista asti ja tuo iloa sekä kauniita muistoja aina sen ohi kävellessä.

Musiikkia silmille ja korville?

  • Lempituoksu; Sen kyllä tietää, kun se oikea on löytynyt. Oma suosikki: Hugo Boss The Scent For Her ja Laura Mercier Almond Coconut. Nämä molemmat olenkin jo moneen kertaan maininnut ja vielä ei ole vastaan tullut uusia ihastuksia :)
  • Unelma Kasvovoide; Tämä on päivittäin käytössä aamuin sekä illoin ja aina kun levitän voidetta kasvoille, huumaava ja tuttu tuoksu valtaa mielen ja saa hyvälle tuulelle. Oma suosikki: Mia Höytö Unelma kasvovoide.

Unelma paketissa?

  • Lempiasusteet ja -korut; Vuodesta toiseen ne klassisimmat korut ja asusteet ihastuttavat aina vaan. Oma suosikki: Efva Attlinginin korut. Viime vuosina olen enemmän ja enemmän ihastunut simppeleihin ja yksinkertaisiin koruihin ja mielellään vielä hopean värisenä. Efvan korut ovat tämän hetken (ja viime vuosien) suosikkeja ja pidän siitä, että niissä on aina myös jokin sanoma ja juttu.
Pencez De Moy?


Kaunista keskiviikkoa!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Happy Monday

Menipä se viikonloppu nopeasti! Muutenkin tuntuu, että aika juoksee kovempaa kuin koskaan ja kokoajan on joko maanantai tai perjantai :) Viikonloppuna tuli rentoiltua ja hipsittyä kotioloissa oikein olan takaa, mikä oli kylläkin ihan suunniteltua tietäen, että seuraaville viikonlopuille on luvassa paljon erinäistä ohjelmaa, useaksi viikoksi eteenpäin.




Ensinnäkin nautin omasta sängystä fiilistellen kiireettömästä aamusta. Olin jo etukäteen päättänyt, että viikonloppuna luen Poliisin ja ainakin aloitan Janoa ja näin myös tein. Oli ihanaa herätä sekä lauantai- että sunnuntaiaamuna niin, ettei väsytä ja olo on pirteä. Arkiaamuina kun kello soi, en oikeastaan koskaaan tunne itseäni varsinaisesti pirteäksi vaan toimin  ikäänkuin automaattiohjauksella, kun kerran pitää nousta. Luulen, että vaikka ihminen olisi nukkunut 10 tuntia putkeen niin silloin kun herätys on puoli viisi, ei koskaan voi sanoa olevansa pirteä. Koska kello yksinkertaisesti näyttää vielä aamuyötä. Siksi näitä viikonlopun rauhallisia kotiaamuja osaa jotenkin arvostaa niin paljon.



Molemmat viikonlopun aamut alkoivat lemppari-aamiaisella sekä päivän lehden luvulla, josta suuntasinkin suoraan takaisin omaan sänkyyn nauttimaan Harry Holen seurasta, heh. Lauantaina käväisimme pikaisesti kaupoilla (Koska Hullujen Päivät), jonka jälkeen sain itsestäni sen verran irti, että siivosin koko asunnon ja innostuin myös laittamaan hieman Pääsiäistä kotiin. Olen aika maltillinen koristelija mitä tulee jouluun, pääsiäiseen tai muihinkaan juhliin, nytkin muutamat Narsissit terassilla sekä pari virpomisvitsaa saivat riittää.



Sunnuntain ohjelmassa oli tietenkin pienten virpojien ihastelua sekä vaalivelvollisuuden hoitaminen. Koirat saivat nautiskella kevään tulosta ja paistattelivat tyytyväisenä päivää terassin auringossa oikeastaan koko päivän. Ystävykset viihtyivät pihalla niin hyvin, että katsoin parhaimmaksi viedä ulos myös juomakipot, jotta kaverukset muistaisivat leikkien ja päiväunien välissä myös tankata vettä. Sunnuntain kunniaksi (?) kaivoimme vielä illalla grillin talviteloilta ja valmistimme iltapalaksi kevään ensimmäiset babyribbsit, nam!

Tulevalle viikolle ennustan taas kiireitä ja paikasta toiseen suhaamista, mutta onneksi ensi viikonloppuna vietettävä Pääsiäinen antaa pari extra-vapaapäivää, jolloin saa nauttia, oikein luvan kanssa, ainakin muutaman erikoishyvän Pääsiäismunan :)

Mukavaa alkanutta viikkoa!

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 14

Huomenta Perjantaihin ystäväiset! Vihdoin ja viimein on saatu nauttia edes hieman keväisemmistä ilmoista vaikka täällä meilläpäin kyllä on kova ja viileä tuuli hieman laimentanut aurinkoisesta säästä nauttimista. Kuluneella viikolla on nähty ensimmäinen pari joutsenia, ensimmäiset Leskenlehdet sekä kaivettu aurinkolasit laukun pohjalta paremmin tavoitettaviksi. Varsin mukavia asioita on taas viikon aikana ehtinyt tapahtua joten mennään sitten viikon parhaisiin hetkiin. Kuluneella viikolla..

Tsemppasin..
Veden juonnissa olen tsempannut viime viikkoina oikein ajatuksen kanssa. Asetin puhelimeeni hälytyksen, jotta muistaisin juoda tasaisesti pitkin päivää ja tämähän auttoi, ainakin aluksi.. Muutaman päivän jälkeen rupesin alitajuntaisesti odottamaan juoma-hälytystä ja tämä alkoi hyvin alkaneesta alusta huolimatta ärsyttämään niin paljon, että poistin koko hälytyksen. Mutta mikä parasta, vesipullo on tullut sekä täytettyä että tyhjennettyä useita kertoja päivässä, tämähän siis toimii!

Vesi vanhin voitehista..


Rentouduin..
Eilisellä heppatunnilla saatiin nauttia sekä auringosta että valosta! Kotiinkin päästiin lähtemään vielä valoisaan aikaan ja tämä jos joku toi kevään tunnun niin kehoon kuin mieleen. Ratsunani toimi eilisellä tunnilla ihana ja kaunis Vendi-Tamma, joka tuntui nauttivan keväästä vähintään yhtä paljon kuin ratsastajansakin. Kevät ilmaan heti kiirehtineet ötökät eivät kylläkään olleet Vendin mieleen ja muutamia kertoja piti kavioita nostella kun öttiäiset meinasivat kiusata oikein ärtymykseen asti. Tunnin jälkeen rentouduimme nauttimalla aimo annoksen porkkanoita sekä pitkällä harjaus-sessiolla :)

Ihastuin..

Tyttäreni silmälaseihin. Silmälasit valmistuivat eilen ja minusta ne oli varsin upeat! Olen edelleen innostunut siitä, että tyttäreni uskalsi valita oman näköisensä lasit ja sitä nämä kyllä olvatkin. Itselle tuli näiden lasien myötä myös valtava silmälasi-kateus (en muuten tiennyt, että sellainenkin voi tulla) ja niinpä suunnitelmissa on varata myös oma näöntarkastus- ja  optikkoaika, mikä tietenkin on ilman silmälasikateuttakin hyvä tehdä säännöllisin väliajoin, kröhöm..




Ihmettelin..
Luistimien teroitusvälineitä, joita ystäväni tilasi itselleen. En yhtään ymmärtänyt, mitä nämä edes ovat, saati sitten miten nämä toimivat, kun paketillinen näitä postilaatikkoon keskiviikkona tipahti. Norjassa asuva ystäväni oli siis tilannut nämä itselleen niin, että vien sitten mennessäni Norjaan teroitusvälineet mukanani. Hetken pähkäilin ja mietin, että lasketaanko nämä teräaseiksi lentokentän turvatarkastuksessa mutta tuskinpa.

Ostin..
Lentolippuja, taas kerran. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että tämä ei kyllä ollut ainoastaan minun vikani, sillä jos kerran ystäväni Norwegian lähettää sähköpostilla sellaisen tarjouksen josta ei voi kieltäytyä, niin eihän siitä sitten voi kieltäytyä! Tuli nimittäin ostettua kaksin verroin lentolippuja ystäväni luokse Norjaan ja halvemmalla kuin koskaan. Aikaisemmin halvimmat lentoliput kahdelle menopaluineen on irooneet yhteensä 91 €urolla mutta nyt nämä sai 76 €urolla, joten ei huono diili lainkaan! Oikeastaan siis silkkaa säästöä! Tämä nyt tietenkin tuli hieman.. hmm.. yllätyksenä(?), sillä ensimmäinen reissuista on jo parin viikon päästä, seuraava kuukauden kuluttua. Että tuli tässä nyt sitten kerralla lyötyä koko kevään matkasuunnitelmat lukkoon.. Parin viikon päästä lähdemme reissuun tyttäreni kanssa kaksin, toukokuun reissu taas on aikuisten rymyreissu. Oslosta muuten on tulossa viimeistään ensimmäisen reissumme jälkeen vinkkipostausta, joten jos joku muukin sortui ostamaan halvat lentoliput ja on suuntaamassa Vuonojen maahan, niin kannattaa olla kuulolla. Tulossa nimittäin ihan myös rahanarvoisia vinkkejä tuohon yhteen maailman kalleimpaan kaupunkiin.

Huolestuin..
Minulta oli jotenkin ihan huomaamatta mennyt ohi Kiinan presidentin vierailu Helsingissä ja sepä nyt sitten koitui hieman huoleksemme. Oma vika tietenkin, ettei tullut sitten etukäteen selvitettyä, että Kiinan Helsingin suurlähetystö on koko tämän viikon kiinni tuosta vierailusta johtuen, emmekä näin ollen saa jätettyä viisumihakemuksiamme suurlähetystöön. Syy, mikä nyt sitten edellisestä kohdasta mainitsemastani syystä johtuen aiheuttaa hieman hermojen kiristelyä on se, että viisumien hakuajaksi passit tulee tietenkin jättää suurlähetystöön, joten tässä on sitten kaksi viikkoa aikaa (huom! molemmat viikot lyhennettyjä viikkoja pääsiäisen vuoksi) ENNEN ensimmäistä Norjan reissua TAI kaksi viikkoa (näistä toinen on lyhyt viikko Vapun vuoksi) ensimmäisen ja toisen Norjan reissun VÄLISSÄ. Kolmas vaihtoehto on hakea viisumit toisen Norjan reissun JÄLKEEN, jolloin aikaa on tasan kaksi viikkoa (näistä viimeinen on tietenkin taas lyhyt viikko Helatorstain vuoksi) ennen Kiinaan suuntaamistamme.. Muuten kai tässä ei niin suurta huolta olisikaan, mutta minä tai tyttäreni emme omaa muuta virallista henkilöllisyystodistusta kuin passin, joten molemmille Norjan reissuille tarvitsemme mukaan ehdotomasti siis passit. Että tuota noin.. Toivon todella, että viisumin hakuajaksi ilmoitettu 4 työpäivää pitää paikkansa eikä hätä ole huoleni näköinen..

Passikasa


Hermostuin..
Etukortteihin! Joka paikkaan pitää olla oma etukortti ja kuten arvata saattaa, ainakaan se tarvittava kortti ei ole mukana silloin, kun sitä tarvitsee, argh! Miksei kaikkia mahdollisia kortteja voi saada mobiiliin niin, ettei näitä tarvitse kaupan kassalla kaivaa laukun pohjalta vain huomatakseen ettei kyseinen kortti olekaan mukana. Kaikki nämä kymmenet kortit kun eivät omaan lompakkooni millään mahdu. Olen useasti miettinyt että luovun jokaikisestä etu- alennus- ja bonuskortista juuri edellä mainitusta syystä..

Nautin..
Olen löytänyt kauppareissulta uus-vanhan herkun; Hopea- ja Tsinuskitoffeen! (Minusta se on kylläkin kinuski, toimituksen huomautus) Näitä saa myös kuvassa näkyvinä, pätkiksen kokoisinä pötkylöinä, joka on varsin passeli koko ainakin itselleni. En ole sitten lapsuuden näitä maistanut ja kaupassa kun toffeita huomasin, oli pakko ostaa ja maistaa. Nämä kyllä osui ja upposi samantien, kerrassaan I H A N A A !

Arkiherkku :)


Luin..
Koska rakastan sitä tunnetta, kun lukuelämys on vielä edessä, päätin lukea ennen Jo Nesbøn uusinta Janoa, edellisen Harry Hole -dekkarin eli Poliisin. Olen lukenut kirjan silloin heti ilmestymisen jälkeen ja kun yritin muistella, mitä Poliisissa tapahtui, ei mieleeni muistunut muuta kuin kirjan päätöstapahtumat. Niinpä päätin lukea täydellisen lukuelämyksen saavuttamiseksi, ensin Poliisin ja siiten vasta Janon. Uskon, että näin saan molemmista kirjoista parhaan mahdollisen elämyksen.. Tässä kaiketi on aistittavissa suuria odotuksia myös uusimmalle kirjalle..

Pirteää Perjantaita ystävät 













keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Keskiviikon kepeät

Tänään minua ilostuttaa..


♥ AaKe, eli työpaikallani joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona vietettävä AamiaisKeskiviikko

 ♥ Harraste-vapaa keskiviikko, jolloin saa lukea kirjaa vaikka koko illan

♥ Sinisen värit

Päivän väri ♥


♥ Sähköpostissa majailevat lentoliput (kevään reissuista sekä muita matkailuun liittyviä postauksia tulossa lähiaikoina useampiakin)

♥ Pariisin kevät (siis se yhtye), jolta olen viime aikoina löytänyt monia, itselleni uusia kappaleita. Upeat sanoitukset ja upea melodia jaksaa ilahduttaa suuresti. Suunnitelmissa on ystäväni kanssa keväällä suunnata myös keikalle, parhautta!

    ♥ Työkaverini pieni, iloinen kissa


    PoPoKi ♥


      ♥ Aamukahvi, tänäänkin!

      ♥ Parin viikon päästä koittava yhteinen viikonloppu-reissu tyttäreni kanssa

      ♥ Pian vietettävä pääsiäinen, mikä tuo tullessaan pari extra-vapaapäivää sekä tietenkin suklaa ja pääsiäismunat, nam!


      Pääsiäismunat ♥

      Kepeää Keskiviikkoa Ystäväiset!

      maanantai 3. huhtikuuta 2017

      Miten blogikirjoitukseni syntyy? (Ja ajatuksia bloggaamisen aitoudesta)

      Missä ne kirjoitukset syntyy, kuka tai mikä antaa inspiraation kirjoittamiseen, mistä niitä ajatuksia oikein tuleee? Aloitetaan ensimmäisestä, blogikirjoitukseni syntyvät useimmin

      • Autossa, metrossa, bussissa tai junassa (monesti)
      • Suihkussa (useamman kerran kuukaudessa)
      • Nukkumaan mennessä, niillä viimeisillä henkäyksillä ennen nukahtamista (noin kerran kuukaudessa)
      • Lenkillä (useita kertoja)
      • Pukukopissa (ainakin kerran)
      • Työpaikalla (ihme kyllä vain kerran)
      • Ystävien seurassa (useasti)
      • Pakon edestä (ei vielä koskaan)

      Silloin kun ajatus aiheesta tulee, on vain kaivettava muistikirja tai puhelin esiin ja kirjoitettava. Useita kertoja olen juossut suihkusta hakemaan puhelimen saadakseni ajatuksen kirjattua ylös, monesti olen istunut ojan reunalla tai metsässä koiran odottaessa vieressä että lenkkikaveri saa ajatukset laitettua muistiin ja usein autossa istuessa, matkalla johonkin pyydän miestäni jatkamaan juttua hetken päästä, koska minulle tuli idea. Välillä tulee niitä päiviä kun ajatus ei kulje ja pää lyö tyhjää. Silloin on hyvä kaivaa muistiinpanot esiin ja palata ajatuksiin ja aikaisempiin kirjoituksiin.



      Aloitin blogini vasta viime syksynä, silkasta halusta kirjoittaa. Olen aina pitänyt jonkin muotoista päiväkirjaa ja pitänyt kirjoittamisesta. Isäni oli tässä asiassa samanlainen ja olenkin hänen poismenonsa jälkeen miettinyt, että ehkä alitajuntaisesti halusin ikäänkuin jatkaa hänen vapaa-ajan rakasta harrastustaan. Toinen syy blogin perustamiseen oli parhaiden ystävien asuminen eri puolilla maailmaa niin, ettei aina ole mahdollisuutta tavata edes vuosittain. Näin he voivat nähdä ja kuulla mitä tänne kuuluu, vaikka blogissa tietenkin on vain pintariipaisu siitä todellisesta oikeasta elämästä. Nämä rakkaat kyllä tietävät myös sen kokototuuden, sen että välillä ottaa arki päähän, sen, että välillä kaikki tuntuu menevän päin puuta, sen että, meillä ei todellakaan ole aina siistiä ja että täällä eletään ihan sitä normaalia perhe-arkea.

      Yleensä kirjoitan aamulla julkaistavat postaukset edellisenä iltana ja muokkaan sekä täydennän tarpeen vaatiessa aamulla ennen julkaisua ja töihin lähtöä. Lähes aina kirjoitukset myös syntyvät hetken mielijohteesta, silloin kun asia on mielessä ja ajankohtainen mutta jonkin verran on kirjoituksia, joiden aiheita olen kerännyt muistiin ja jotka kirjoitan loppuun vasta kun tuntuu siltä. Silloin tällöin kirjoitan ja julkaisen postauksen ihan samantien jutun syntyhetkellä.

      Koskaan en kirjoita mistään, mikä minua ei kiinnosta tai tunnu omalta enkä ikinä kirjoita asioita, joita en tarkoita. Ehkä joku voisi sanoa, että itsekästä mutta itse olen sitä mieltä, että minun blogini, minun ajatukseni, lukee juttujani joku tai ei. Syvästi tietenkin toivon, että joku edes lukee ja lukisi jatkossakin. Kiitos siis kaikille Teille, jotka luette ♥



      Blogien aitoudesta on paljon keskusteltu ja kirjoiteltu monissa blogeissa viime aikoina. Tämä olkoon oma kannantottoni aiheeseen.


      Vähän rankahkosta aiheesta huolimatta, ihanaa huhtikuun ensimmäistä viikkoa ja mainiota maanantaita kamut!








      sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

      Sunday Blues

      Kirjoitinkin jo muutama viikko takaperin, kärsiväni varsin massiivisesta sunnuntai-apeudesta. Välillä se tulee laimeampana, välillä todella vahvana mutta varmaa on se, että aina se tulee.

      Pahimmillaan sunnuntai-masennus on alkanut joskus jo lauantaina, joka nyt on ihan tyhmää! Lauantaihan on viikon toiseksi paras päivä ja silloin sunnuntainkin pitäisi olla vielä jossain kaukana tulevaisuudessa, puhumattakaan maanantaista, mutta tähän ei oikein itse voi vaikuttaa.

      Olen yrittänyt miettiä, mistä tämä johtuu mutten ole keksinyt mitään järkevää syytä, koska pidän työstäni ainakin suurimmaksi osaksi ja minusta on ihan kiva mennä maanantaina myös töihin. Olen myös erinäisin keinoin koettanut olla antautumatta sunnuntai bluesin syövereihin keksimällä tekemistä ja ohjelmaa, jotta tämän apeuden voisi välttää mutta enpä ole vielä toistaiseksi onnistunut.

      Sunnuntai blues iskee myös matkoilla ja lomalla, toki tällöin hieman laimeampana kuin normaali arjessa. Jos siis siellä on joku muukin samasta ongelmasta kärsivä niin nytpä tiedät, ettet ole yksin asian kanssa ♥

      Onneksi tässä nyt ei ole kyse mistään elämää suuremmasta asiasta kuten vakavasta sairaudesta tai läheisen menetyksestä. Tästä kuitenkin selviää ihan sillä, että tekee kivoja asioita, niitä mitkä tuottavat hyvää mieltä ja iloa. Maanantain ja uuden viikon saapuessa, sunday blues kuitenkin on taas muisto vain!

      Blue Blues :)


      Sunnuntai-päivästä huolimatta, suloista sunnuntaita!

      lauantai 1. huhtikuuta 2017

      Mitä mietin?

      Facebook aina kysyy, että mitä mietit ja siitäpä mieleeni tulikin, että päätin etukäteen listata muistiin noin viikon ajalta (yöpöydän vieressä olevaan vihkoon sekä puhelimen muistioon) päässä pyörineitä ajatuksia. Kaikkea sitä tosiaan välillä huomaakin ajattelevansa:

        • Käsirasva on tosi kylmää jos sitä laittaessa on kylmä (maanantai-iltana nukkumaan mennssä)
        • Onkohan ihan normaalia puhua näin paljon itsekseen ja vastailla omiin ajatuksiin (Keskiviikkona imuroidessa)
        • Miten ihmeessä mä pääsen tuonne hevosen selkään kun sen korkeus on lähes tuplasti omani? (Torstain ratsastunnin alkaessa)
        • Miten peitto voi yöllä itsekseen kääntyä nurinpäin ja alassuin? (Tiistaiaamuna sänkyä pedatessa)
        • Kevät ei tule tänä vuonna koskaan! (Torstaina pestessäni heposten varusteita näpit jäädyksissä ratsastustuntini jälkeen)
        • Onks tässä mitään hiton jiitä? (Keskiviikkona kukonlaulun aikaan töihin lähtiessä)
        • Kuinkakohan paljon nuo koirat tänään kakkaavat? (Torstaina iltapäivällä, kun kaverukset olivat omatoimisesti päättäneet haluavansa syödä ja varastaa paketillisen ruisleipää.)
        • Onpas mun uudet passinkuoret nätit! (Perajantai-lounaalla uusia passinkuoria ihaillessani)
        • Ihme kiukkupussi! (Tiistaina kaupan kassajonossa)
        • Voiskohan tohon takapihalle ostaa vaan vihreitä mattoja koko pihan alueelle? (Tiistaina todetessani, että siinä missä ennen oli nurmikko, on nyt multa-mutamaa)
        • Laitoinkohan mä itse tuon satulavyön noin tiukalle? Olenpa mä vahva. (Torstaina yrittäessäni avata satulavyötä heppatuntini jälkeen)
        • Siis tänään on perjantai, jee jee jee! (Perjantaina herätessäni aamulla)
        • Tekisköhän tänään pizzaa vai Fajitaksia? (Perjantain dinneriä miettiessäni)
        • Onneksi tänään on lauantai! (Hetki sitten herätessäni)

      Että sellaista sitä on päässä näyttänyt pyörivän.. Olisikoha sitä sitten aika laittaa aamupalaa pöytään?


      Passi & Puhelin, niillä pääsee jo pitkälle!

      Ihanaa huhtikuun ensimmäistä (Aprillipäivä!) viikonloppua ja kaunista lauantaita!