maanantai 29. toukokuuta 2017

Beijing on my mind ♥

Voi Peking ja Kiina, minkä meille teit! Sydän meinaa pakahtua kaikesta näetystä ja koetusta, eikä sitä oikein vieläkään meinaa ymmärtää, mitä kaikkea on tullut nähtyä. Peking tarjosi meille kyllä parastaan niin säiden, kuin vehreytensäkin puolesta; tänne on ehdottomasti palattava vielä uudestaan!



Kauniita kylttejä Pekingissä


En missään tapauksessa olisi odottanut näin kaunista ja idyllistä keskusta-aluetta tällaisessa suur-kaupungissa; kivoja kahviloita, ravintoloita, kauppoja ja kaiken keskellä paljon puita sekä uskomaton määrä kauniita kukkaistutuksia suihkulähteineen. Lisäksi tietenkin kaikki nähtävyydet joita Pekingissä todellakin riittää! Jokaiselle päivälle olimme suunnitelleet jotain uutta nähtävää ja koettavaa ja paljon kyllä tuli nähtyäkin. Suurin kiitos koko matkasta kuuluukin rakkaalle ystäväperheellemme! Ilman heidän vilpitöntä iloa ja halua esitellä ja näyttää meille heidän nykyistä kotikaupunkiaan, olisimme jääneet tosi paljosta paitsi. Kaunis kiitos siis maailman parhaimmasta lomasta sinne toiselle puolelle maailmaaa!  ♥  Olette rakkaita ♥  

Suihkulähde vilvoittaa kuumana päivänä :)


Loma on nyt takana ja on aika palata ruotuun niin työn, vapaa-ajan kuin bloginkin suhteen. Pekingistä tulossa juttua vielä myöhemmin kunhan saan kaikki tuhannet(!) kuvat käytyä läpi ja kasattua myös hieman ajatuksia. Kotona pyöri pesukone jo tunti laskeutumisen jälkeen ja koiraystävätkin pääsivät lepäämään tutulle kotisohvalle. Täällä siis arki asettuu uomiinsa taas pikkuhiljaa ja nyt on aika vuorostaan ihailla ja nauttia Suomen kesästä!


Hutongeilla Pekingissä


Vehreää & Virkeää uutta viikkoa kamut!


P.S. Edellisen viikkokatsauksen kuvatkin näkyvät nyt oikein. Pääset katsomaan niitä tästä.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 21

Heipparallaa ja ihanaista perjantaita ystäväiset! Saapa nähdä, miten tämä postaus puhelimella  onnistuu vai jääkö vain haaveeksi. Terveisiä siis Kiinasta, jossa parhaillaan lomailemme! Kulunut viikko on ollut kerrassaan ihana ja loma tullut tarpeeseen. Ystävien näkeminen vuoden tauon jälkeen on kerrassaan ihanaa ja joka hetkestä on kyllä nautittu täysin siemauksin. Mutta nyt tuttuun tapaan viikkokatsauksen pariin; Kuluneella viikolla..

Nautin..
.. Auringosta ja lämmöstä! Voi mikä ihana lämpö meidät vastaanotti Pekingin lentokentällä! Tätä on niin odotettu pitkän ja kylmän syksyn, talven sekä kevään jälkeen. Olen jo vuosia, vuosia sitten luvannut itselleni, että kuumuudesta tai lämpimästä säästä en valita, rakastan kuumuutta koko sydämestäni!

Yllätyin..
.. Pekingin vehreys ja siisteys yllätti minut kyllä täysin. En tiedä mitä olin odottanut miljoonien asukkaiden suurkaupungilta mutta ilmeisesti en ainakaan kaupunkia, joka on täynnä puistoja, pensaita ja kukkia. Aah, i'm in Heaven! Kaupunki, jossa samaan aikaan pääsee nauttimaan upeista nähtävyyksistä, hyvästä ruoasta, vehreydesta sekä shoppailusta, höystettynä vielä ystävien kaivattu seura, niin ei voi lomalta enempää toivoa! Tämä se vasta on elämää😊

Vehreys ja vihreys ♥ 




Ostoskelin..
.. No nyt on kuulkaa tullut kukkaron nyörejä availtu niin, ettei varmaankaan koko loppu vuonna tarvitse ostaa ainakaan yhtään vaatetta. Saatoin myös toteuttaa erään pitkän ajan laukkuhaaveenikin mutta siitä lisää ehkä joskus myöhemmin. Tuliaiseksi kotiin meillä on ollut tapana reissuiltamme tuoda aina yksi jääkaappi-magneetti (onko se edes sana?) ja magneetin ostin Kiinan Muurilla käydessämme. Lisäksi on tullut ostettua myös muutamia muita sisustustavaroita sekä tyhjennettyä on tainnut tulla sekä GAPin että Uniqlo'n myymälät. Että sitä pakkausoperaatiota taas innolla odottaen, kun kotiinlähdön aika kutsuu, hups..

Näin ja koin..

.. Ainakin näin jo edellä mainitun Kiinan Muurin, Kielletyn Kaupungin ja Taivaallisen Temppelin sekä paaaaaaaaaaaljon uutta ja ihmeellistä! Koska olemme reissussa koko perheen voimin, on näkemistä ja kokemista riittänyt myös ihan jokaiseen makuun. On käyty ihailemassa suloisia ja onneksi myös hyvinvoivan oloisia pandoja pandapuistossa, on shoppailtu tyttöjenjuttuja ostoskeskuksissa ja juotu kahvia Starbucksissa. Joskus joku on ihmetellyt, että mitä järkeä on matkustaa lapsien kanssa kun he eivät kuitenkaan muista tai tajua niistä jälkeenpäin mitään, mutta kyllä minä väitän, että matkailu antaa ihmiselle, isolle tai pienelle, niin paljon, että samaa ei voi koulussa tai työssa opetella tai oppia. On turhaa vähättelyä ajatella ettei lapsi oppisi kokemastaan tai näkemästään yhtä paljon kuin aikuinenkin. Meillä on sovittu, että kunhan koulusiat hoidetaan hyvin niin välillä voi sitten pyytää hieman lomaakin. Ja mitä siihen muistamiseen tulee, niin kyllä meillä puhutaan ja muistellaan ihan kaikkia yhdessä tehtyjä ja koettuja matkoja vielä vuosien jälkeenkin. Että kyllä ne lapset muistaa, monesti paremmin jopa kuin aikuiset.


Rakennukset ja temppelit olivat niin kauniita ♥ 


Ystävystyin.. 

.. Koiraherra Charlie toivotti meidät pusuin ja halein tervetulleeksi ystäviemme upeaan kotiin heti Kiinaan saavuttuamme. Tämä karvainen ystävä on mitä kiltein ja herttaisin ja auttaa selättämään myös omia koiria kohtaan tuntemani ikävän näin reissatessa maailman toisella puolen❤️

Koira-Herra Charlie ♥ 




Ihanaa perjantaita Pekingistä! 







maanantai 22. toukokuuta 2017

Summer 2017 must (to do) list

Kuten jo viikkokatsauksessa mainitsin, tein viime viikolla pientä listausta siitä, mitä kesällä 2017 ainakin haluan tehdä, nähdä ja kokea. Välillä tuntuu siltä, että kesälle tulee helposti asetettua kovia odotuksia ja sitten on hirvittävä kiire ehtiä toteuttaa kaikkia suunnitelmia, mitä mielessä tuli tehtyä. Niipä päätin, etten tänä kesänä aseta itselleni (enkä kesälle) suurempia paineita esimerkiksi rantakeleistä (sopii kyllä auringon paistaa vaikka joka päivä) tai pitkästä intiaanikesästä (hellekelit voivat kyllä puolestani jatkua lokakuulle asti, en pane pahakseni) mutta jotain pientä ajatusta listasin kuitenkin.


Kesä ♥




Summer 2017 must (to do) list:

Osta mansikoita pakastimeen (ja syö samalla maha mansikoita täyteen) Check!

Nauti illasta Liuskaluodon Skifferissä (ja herkuttele pizzalla & Kuohuvalla) Check!

Nauti kylmät juomat Kappelin sekä  Kämpin terassilla Vielä toteuttamatta :)

Käy konsertissa vaikkapa Altaalla Vielä toteuttamatta :)

Allas Sea Pool ♥


Ihaile Helsinkiä Tuomiokirkon portailta Check!

Käy iltauinnilla Löylyssä Uinti check, Löyly totetuttamatta :)

Osta hermeitä ja kävele päämäärättömästi ympäri kaupunkia kesäillassa Check!

Vieraile Porvoossa jäätelöllä ja jokilaivan kannella kahvilla Vielä toteutamatta :)


Porvoo ♥


Järjestä grillijuhlat Check!

Vietä päivä (tai kaksi) rannalla loikoillen Check!

Vieraile Helsingin lähi-saarilla Check!

Pelaa sulkapalloa auringossa Check!

Vie koiraystävät uimaan Check!


Kesäkoira ♥


Tee aikainen aamulenkki auringon noustessa horisonttiin Check!

Tassuttele paljainjaloin sateessa Check!

Käy saaristoristeilyllä Vielä toteuttamatta :)

Nauti kuin viimeistä (kesä)päivää! Check, Check, Check!

***


Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?



Ihanaa alkanutta viikkoa Kamut!

Summer nights ♥












lauantai 20. toukokuuta 2017

Appelsiini- suklaamoussekakku

Näin kesän korvilla on aika kaivaa leivonta tarvikkeet esiin ja koska juhlia, suurempia tai pienenpiä, tuntuu olevan harva se viikonloppu (jos ei jopa useita kertoja viikossa!), niin ajattelin jakaa yhden suosikki kakku-resepteistäni myös täällä blogin puolella. En itse ole lainkaan kermakakkujen ystävä vaan enmmänkin olen juusto- ja suklaakakku tyttöjä. Tätä kakkua on nautittu niin juhannusjuhlissa kuin joulupäivän illallisellakin, joten sopii siis useampaakin juhlapöytään. Kesäistä vivahdetta kakkuun tuo hento appelsiinin maku, joka ei kuitenkaan ole liian, noh appelsiininen? Tuoreet mansikat kruunaavat kakun kesäisissä juhlissa!


Appelsiini- suklaamoussekakku

Pohja

2   munaa  
1  dl  sokeria  
1  dl  vehnäjauhoja  
1  tl  leivinjauhetta  

Kostutukseen
1/2 dl  appelsiinitäysmehua

Täyte

3   liivatelehteä  
200  g  taloussuklaata  
5  dl  Vispikermaa  
1  dl  Maitoa  
1  rasia  (200 g) Appelsiini tuorejuustoa, esim. Valio  
3  rkl  sokeria  
(  3  rkl  appelsiinilikööriä , esim. Grand Marnier  )  

Koristeluun tuoreita mansikoita  

  


Valmistusohje

Aloita kakun valmistaminen vatkaamalla munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää siivilän läpi vaahtoon jauho-leivinjauheseos. Sekoita varoen. Kaada kakkutaikina pinnoitettuun voideltuun irtopohjavuokaan, halkaisija n. 25 cm. 
Paista 175 asteessa n. 15 min, kunnes kakkupohja on kypsä. Kumoa pohja hiukan jäähtyneenä. 

Pese vuoka. Aseta leivinpaperi vuoan pohjalle ja laita jäähtynyt kakkupohja takaisin vuokaan. 
Liota liivatelehtiä runsaassa kylmässä vedessä noin 5 - 10 minuuttia.
Sulata paloiteltu suklaa mikrossa välillä sekoittaen. Sekoita 3/4 dl kermasta suklaasulaan, kunnes seos on tasainen. Vatkaa loppu kerma löysähköksi vaahdoksi. 
Liuota liivatelehdet kuumaan maitoon ja jäähdytä haaleaksi. 
Sekoita tuorejuusto haalean suklaaseoksen joukkoon sähkövatkaimella. Lisää sokeri, likööri ja liivateseos. Lisää kermavaahtoon kevyesti sekoitellen, älä vatkaa.
Kostuta pohja. Kaada täyte vuokaan kakkupohjan päälle. 
Anna kakun hyytyä mieluiten seuraavaan päivään jääkaapissa. 
Irrota appelsiini-suklaamoussekakku varovasti vuoasta ja koristele tuoreilla mansikoilla.



Ja koska kakku katoaa aina ennen kuvauskaluston paikalle saapumista
parempiin suihin,
toimii mansikka tällä kertaa kuvausrekvisiittana :)





perjantai 19. toukokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 20

Makoisaa ja vihdoin myös lämmintä perjantaita kaverit! Päivistä parhain on täällä taas ja havahduin eilen siihen, että koululaisillahan alkaa kesäloma ihan tuota pikaa! Huh, miten viikot oikein vierivätkään! Ja koska olen sellainen murehtija, alkoi mielessä jo siintää sekin, että kesä on täällä nyt (oli ilmat sitten mitä hyvänsä!)  ja siitä tulisi ottaa taas kaikki ilo irti. Niinpä tein itselleni pientä to do -listaa tulevalle kesälle, tästä luvassa lisää ensi viikolla. Mutta nyt, viikkokatsauksen pariin. Kulunut viikko on aiheuttanut hieman haasteita aikataulullisesti ja tuntuu ihan todella siltä, että vasta oli maanantai. Mutta tänäänpä on perjantai, joten otetaan siitä kaikki ilo irti!


Valkovuokot viimesitelevät kevään ♥ 


Kuluneella viikolla..

Ymmärsin..
.. Että kesähän on nyt täällä. Ei huomenna tai ensi viikolla vaan nyt! Se, että kevättä ei oikeastaan ollut lainkaan (tai se oli vain epämääräisen lyhyt) on aiheuttanut sen, ettei oikein tajua nyt olevan jo toukokuu! Kesäkuu alkaa tuota pikaa ja koululaisetkin pääsevät kesälaitumille ihan jo muutaman viikon päästä. Lupasin siis itselleni, etten enää elä sään mukaan vaan sen mukaan, että nyt on kesä. Olen useampana vuonna huomannut kesän vaan hujahtaneen ohi ilman varoitusta ja niinpä nyt onkin aikaa kääntää kesä-mode päälle. Nyt nautitaan!

Muistelin..
.. Hymyssä suin muutaman viikon takaista Norjan matkaa. Reissu oli kertakaikkisen onnistunut ja sää suosi ihan viimeisen päälle. Ystäviä on aina ihana nähdä ja vaikka aika aina kuluukin äärettömän nopeasti, saa siitä jotenkin virtaa myös tulevaan. Matkasimme Osloon ihan sattumalta samalla lentokoneella Vaihda vapaalle -blogin Elinan ja Tomin kanssa ja kannattaa ehdottomasti käydä lukemassa heidän kokemuksiaan viikonloppu-reissusta Osloon. Hotellihuone heillä ainakin oli, sanoisinko, ihan kohdallaan ja upeat valokuvat tuovat myös tämän suosikki-kaupunkini esiin, mitä parhaimmalla tavalla.

Ilostuin..
.. Hurma-hepan paranemisesta! Hurmaavaakin hurmaavampi Hurma-heppa on ollut toipilaana jo pitkän tovin, eikä oikein tiedetty, miten tämän kaverin käy, mutta nyt vihdoin näkyy valoa tunnelin päässä ja ehkä jo ensi viikolla Hurma pääsee kokeilemaan, miten jalka kantaa ratsastajaa. Olen niin iloinen, että hän on toipunut hyvin, sillä Hurma on kovin kiltti ja pitää ihmisistä hyvää huolta, pieniä rapsutuksia ja herkkupaloja vastaan tietenkin :)

♥ Hurma ♥
Nauroin..
.. maha kippurassa kun mietin ja tutkin kaikkia mahdollisia sananlaskuja, mitä onkaan olemassa. Kirjoitin tästä jo täällä ja olisihan näitä erilaisia sananlaskuja ollut vaikka millä mitalla. Ehkäpä teen tähän joskus vielä jatko-osankin, sillä aika hulvattomiakin sanontoja on olemassa! Kuten: Ei ketään kukkaro kaulassa hirtetä tai Ei ne kaikki miehiä ole, jotka pöksyjä kantavat. Että joo..


Hermostuin..
.. Matkatavaroiden pakkaamiseen! Ensinnäkään en pidä pakkaamisesta ja toiseksi, olen äärimmäisen laiska pakkaaja. Tiedän, että koko homma veisi tehokkaalla työskentelyllä ehkä maksimissaan puoli tuntia mutta koska en pidä siitä, saattaa laukku odottaa tavaroitaan päivätolkulla. Sitten viime minuuteilla, kun oikeasti alkaa olla kiire, hermostun ja laitan laukkuun vähän mitä sattuu. Tässäkin siis kaiketi toimii sanonta pakko on paras muusa.. Ihme ja kumma on se, että koskaan ei mitään oleellista ole matkatavaroista puuttunut. Tosin, vaatetukseni on saattanut olla joskus hieman.. hmm.. erikoinen ja sellainen, etten ehkä normaali arjessa pukeutuisi vastaavasti.. Voisikohan tämän operaation pientä korvausta vastaan ulkoistaa jollekin? Matkatavaroiden purkamisessa sen sijaan olen hyvinkin tehokas; oli kotiintuloaika yöllä tai aamulla, tyhjennän laukun heti, vien tyhjän laukun varastoon ja pesukonekin on päällä alta aikayksikön. En ymmärrä itseäni..

Tältä pakkaus-operaationi yleensä näyttää. Ronskilla otteella vaan,
niin kyllä se kiinni menee.. 

Otin oppia..
.. Nuorimmasta koirastamme, joka kerta kaikkiaan osaa ottaa rennosti! Koirakaverit saivat viikonloppuna nauttia taas sydämensä kyllyydestä sekä vapaudesta, että raikkaasta maaseudun rauhasta anoppini luona, jossa kaverukset saavat aina kirmata vapaana ympäri maita ja mantuja. Kotiin tullessa nuorempi näytti vanhemmalle mallia kuinka relataan. Tästä sitä voisi itse kukin ottaa opikseeen; näin relataan raskaan päivän jälkeen:


Just relax!


Pirteää Perjantaita ja aurinkoista viikonloppua! 







tiistai 16. toukokuuta 2017

Elämän (epä)reiluudesta

Tasan ei käy onnenlahjat, kel onni on se onnen kätkeköön, niin makaa kuin petaa ja mitä näitä sananlaskuja nyt on. Aika monet sananlaskut liittyvät elämän tasapuolisuuteen tai reiluuteen ja aina välillä huomaan itsekin käyttäväni näitä vanhoja sanontoja, mutta miksi ne kaikki ovat jollain tapaa ah, niin negatiivisia? En ole koskaan ymmärtänyt,  miksei itku muka markkinoilla auttaisi tai miksei onneaan saisi näyttää. Onko onni joltakin toiselta pois? Välillä tuntuu olevan koska noh, kateus. Tuo ihmismielen perisynti.

Entäs sitten tasan ei käy onnenlahjat. No ei käy ei. Varmasti jokainen on joskus huomannut ajattelevansa ettei nyt mennyt nallekarkit ihan tasan mutta kun ihan kaikkiin asioihin ei aina voi vaikuttaa, edes itse ja onni on kaiketi yksi näistä; toisilla sitä tuntuu olevan ja toisia ei lykästä, ei sitten millään.

Välillä huomaan kuitenkin myös tukeutuvani näihin vanhoihin sanontoihin. On jotenkin ehkä helpottavaakin ajatella, että jokaiselle annetaan sen verran kuin jaksaa kantaa tai että kyllä se aurinko vielä tähänkin risukasaan paistaa.. Eilen oli sellainen päivä, että huomasin useammin kuin kerran, ajattelevani, ettei voi kauhalla saada kun on lusikalla annettu, pilke toki silmäkulmassa, tietenkin :)

Timanttista tiistaita ystävät!


sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitienpäivä

Onnea kaikille ihmis- ja eläinäideille sekä kaikille heille, jotka virallisesta statuksesta huolimatta ansaitsevat äidin arvonimen. Onnea siis kaikki äidit, äidiksi haluavat, äitinä toimivat ja isät, jotka hoitavat äidinkin roolin! Tämä päivä on meidän💕 #mothersday #itsnotthatsimple #lifeisagift #understanding #hope #happymothersday

Näin toivotin onnea sosiaalisessa mediassa tänään aamutuimaan. Äitienpäivä on itselleni ollut aina tärkeä juhlapäivä; tietenkin olen aina halunnut kiittää ja kunnioittaa omaa äitiäni mutta myös iloita omasta äitiydestäni. Äitiys ei ole itsestäänselvyys, kaikki eivät saa mahdollisuutta olla äitejä, kaikki eivät voi olla äitejä eivätkä kaikki halua olla äitejä. On myös äitejä, jotka eivät välttämättä edes ansaitse olla äitejä ja on ystäviä, sukulaisia ja puolisoita, jotka toimivat äitinä vaikkeivat sitä biologisesti olisikaan.



Siksi minusta on tärkeää huomioida tänä päivänä ihan kaikki ihmiset ja eläimet, jotka ajatuksellisesti ovat äitejä! Itselleni on suotu äitiyden ilo, joskaan ei mitenkään helposti eikä ainakaan itsestäänselvyytenä. Tästä ilosta muistan olla kiitollinen jokaisena päivänä ja tästä olen kiitollinen myös ihan jokaiselle Suomen lääkärille ja sairaanhoitajalle. Hekin ovat äitejä omalla tavallaan.

Omalle tyttärelleni toivon olevani äiti joka ei koskaan unohda olla äiti ja toivon voivani antaa hänelle parhaan mahdollisen polun elämän tiellä. Oma äitini luonnollisesti on minulle se kaikkein tärkein. Hyvää äitienpäivää Äiti!




Aurinkoa ja valoa Sunnuntaihin!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Viikkokatsaus vko 19

Perjantaita kaverit! Näin se vaan viikko taas sujahti ohi lähes huomaamatta ja on viikkokatsauksen vuoro. Kulunut viikko oli jos mahdollista, vielä edeltäjiäänkin kiireisempi ja tuntuu siltä, että vastahan pakkasin laukkuni ja suuntasin Osloon. Mutta uskottava se on, perjantai on täällä taas, ihanaa! Kuluneella viikolla..


Sain tuulahduksen..
.. Ja ensi kosketuksen kesästä, sillä Oslossa oli viime viikonloppuna jo suorastaan täysi kesä! Lauantai-aamuinen aamupalamme nautittiin ulkona terassilla ja vuoronperään meistä jokainen lisäsi aurinkorasvaa kasvoilleen, sillä niin lämmin auringonpaisteessa tosiaan oli. Jo lentokentältä ulos astuessamme tuli sama tunne, kuin aina lämpimään maahan saapuessa; se lämmin henkäys joka toivottaa matkailijan tervetulleeksi maahan tai kaupunkiin. Toivon koko sydämestäni, että sama vallitseva säätila saapuisi tänne meillekin, sillä kevään ensimmäiset aamukahvit kotiterassilla on vielä nauttimatta!

Summer in the City ♥


Herkuttelin..
.. Ystäväni lähettämillä suklailla ja kekseillä. Kuten viime viikon viikkokatsauksessa jo kerroin täällä, sain Saksalaiselta työtoveriltani super-suuren suklaalähetyksen suoraan kotiini ja kuluneella viikolla on tietenkin ihan vähän pitänyt herkutella näillä, lähes henkeä salpaavan hyvillä herkuilla. Parhaalta omassa suussani maistuivat Turkkilaiset keksit ja näitä on kyllä joskus saatava lisää :) Tiedättekö sen tunteen, kun joku maku maistuu suussa täydelliseltä? Nämä olivat sellaisia, uuh.

Taivaalliset keksit ♥

Ostin..
.. Tuliaisena Norjasta jälleen kerran erilaisia ruokatarvikkeita. Olenkohan joskus jo kertonut, että ulkomailla ollessani rakastan luuhata paikallisissa ruokakaupoissa? Jokaiselta matkaltani olen taatusti löytänyt ja tuonut jotain paikallisia herkkuja tuliaisena kotiin. Norjasta löysin tällä kertaa maailman parhaaksi noussutta pizzakastiketta. En ollut koskaan aikaisemmin ajatellut, että pizzaan voisi laittaa valkoista kastiketta, tavallisen tomaattikastikkeen sijaan ja kun tätä ensimmäisen kerran menneellä viikolla maistoin, ei paluuta entiseen enää ole. En vielä ehtinyt tutkia, miten tätä voisi itse valmistaa mutta uskon, että jatkossa oma pizzani sisältää tulevaisuudessa aina vaalean kastikkeen. Niin hyvää ja maku on taivaallinen!


Maailman paras pizzakastike ♥ 


Tapasin..
.. Monta uutta ihmistä ja tietenkin sain antaa myös paljon rapsutuksia kissa-herra Elvikselle. Aikaisemmin olen jotenkin hieman pelännyt kissoja mutta ystäväni kissojen ansioita minusta on tullut ainakin ihan vähän myös kissaihminen. Elvis on mainio tapaus ja me olemme jo selkeästi löytäneet yhteisen sävelen, sillä jos hän ei ole vieressäni odottamassa rapsutuksia, niin hänet mitä suuremmalla todennäköisyydellä löytää matkalaukustani. Elvis on seurallinen ja rakastaa ihmisiä (sekä rapsutuksia).

Elvis ♥

Maailman parasta perjantaita Sinulle! ♥


torstai 11. toukokuuta 2017

Last day's via iPhone

Touhukasta torstaita ystäväiset! Tukkaputkella kun viillettää menemään niin sitä havahtuu välillä siihen, että taas on torstai, huomenna jo perjantai, mutta mitä ihmettä siinä välissä oikein tapahtuu? Vaikka kuinka yritän itselleni muistuttaa hetkessä elämisen tärkeydestä, meinaa se arjen pyörteissä olla välillä hieman hankalaa toteuttaa. Onneksi on puhelin, jonka muistiin tulee napattua kuvia niinstä ihan tuikitavallisista arjen hetkistä, niitä kun on edes hetki aikaa istahtaa ja nauttia kupillinen kahvia. Alla muutamia kuvia puhelimen kätköistä, juuri niiltä kiireettömiltä kivoilta hetkiltä, jolloin ylimääräistä aikaa oli kaksi minuuttia :)


Herkullinen avocadotoast aloittaa aamun, parhautta! Tämä kun
vielä nautittiin polttavassa auringon paahteessa terassilla,
ei voinut välttyä pienehköltä kesä-kateudelta :)

Oslossa tosiaan oli ihan kesä! Puissakin jo kunnon lehdet ja kirsikka- ja
omenapuut kukkivat täydellä teholla. Suomen kesä, missä viivyt?!

.. Samaan aikaan Suomessa,, Koiraystäväkin ihmettelee, että
eikö tämä nyt jo riittäisi? Talvirenkaita ei kai vielä(kään) kannata
vaihtaa? 

Arkenakin voi kilistellä, vaikka sitten vedellä tai vichyllä.
Päätin, että uusi eteisen lattia (sekä tietenkin myös mieheni)
on oiva syy kohottaa malja ja nauttia juoma arkista juhlavammin.

Aamuisin on tuntunut viime päivinä juuri tältä. Väsyttää ja
vähän suututtaakin se, ettei talvi mene pois. Ensi viikolla
häämöttävä loma on kyllä saanut suupielet
kääntymään ylöspäinkin :) 

Touhukasta torstaita !

maanantai 8. toukokuuta 2017

Herkullinen ja helppo pataleipä

Tässäpä nyt jakoon herkullisen pataleivän ohje. Taikinaa ei tarvitse vaivata lainkaan, aineet vain sekaisin keskenään kulhossa, kelmu kulhon päälle ja taikina yön yli vetäytymään jääkaappiin. Tämän helpommaksi ei levän tekeminen kyllä voi kaydä! Ja vie muuten kielen mennessään, nam :)

Pataleipä

 2 dl kaurahiutaleita
7 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa
1/2 tl kuivahiivaa
31/2 dl reilusti kädenlämpöistä vettä

Lisää kaikki ainekset kulhoon ja sekoita keskenään. Laita kelmu valmiin seoksen päälle ja kulho jääkaappiin noin kahdeksaksi tunniksi. Itse olen tehnyt taikinan illalla valmiiksi ja antanut sitten vetäytyä yön yli jääkaapissa. Seuraavana aamuna ota taikina jääkaapista ja kaada jauhotetulle pöydälle ja muotoile haluamasi malliseksi leiväksi. Peitä leipä leivinliinalla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön puoleksi tunniksi. Tällä välin voitele pata ruokaöljyllä kauttaaltaan ja laita se kylmään uuniin 225 asteeseen. Puolen tunnin päästä ota kuuma pata uunista ja nosta hieman kohonnut leipä pataan. Ripottele leivän päälle vähän jauhoja tai esimierkiksi auringonkukan siemeniä ja tee viilto leivän pintaan veitsellä tai saksilla. Laita kansi päälle ja nosta pata uuniin vielä puoleksi tunniksi. Tämän jälkeen ota kansi pois ja jatka paistamista noin 15 minuuttia, jotta leipä saa kauniin kultaisen värin ja rapean kuoren. 

Pataleipä ♥


Ihanaa uutta viikkoa ja pirteää maanantaita!

perjantai 5. toukokuuta 2017

viikkokatsaus vko 18

Kaunista ja vihdoinkin myös keväistä perjantaita ystäväiset! Voisiko tässä jo ihan todella sanoa, että talvi on nyt selätetty vai vieläköhän lunta tulee tupaan.. Parempi varmaankin olla sanomatta mitään ja ottaa vastaan se mitä tuleman pitää niin ei tule pettymyksiä :) Viikko taas vierähti ja on viikkokatsauksen vuoro. Täällä on kiire pitänyt otteessaan edelleen ja omassa työssäni kuukauden vaihtuminen kun aina tuppaa olemaan extra-kiireinen niin eipä ole tarvinnut tälläkään viikolla miettiä, miten vapaa-aikansa käyttää! Mutta kyllä se tästä taas helpottaa. Ihanaa on myös se, että istutin ensimmäiset ulkokukat terassiruukkuihin ja ne ovat vielä lähes viikon jälkeenkin hengissä, huippua!




Kuluneella viikolla..

Fiilistelin..
.. Tänään alkavia Jääkiekon MM-kisoja! Tämä(kin) tuli tänä vuonna jotenkin varkain enkä ole yhtään ehtinyt etukäteis-hehkuttaa koko kisoja. Mutta tänään! Kiekko tippuu jäähän iltapäivällä klo: 17:00 ja meitsipä meinaa fiilistellä alkavan kisaviikonlopun ystävien seurassa Oslossa. Tätä on taas vuosi odotettu ja tänään se alkaa, parhautta :)

Satutin..
.. Itseni kun tiistaisella ratsastustunnilla tipuin taas hevosen selästä. Ilmeisesti ratsuni oli sitä mieltä, että vauhti oli liian hiljainen muiden viillettäessä laukaten ohitsemme ja pukituksen seurauksena tömähdin tantereeseen. Onneksi ei sattunut vakavammin, mutta olen mielessäni kehittänyt pienen pelon itselleni siitä, että jään jotenkin monta sataa painavan hevosen alle ja nyt siinä rytäkässä sitten ilmeisesti tätä pelkoani ajatellen, sekä niskani taittui vinksalleen että alaselkä otti osumaa. Seuraavana yönä sitten tunsinkin varsin selvästi tapahtuneen, sillä aina kylkeä kääntäessä, heräsin omaan voihkaisuuni ja todella tunsin, että jotain oli tapahtunut. Että ei ne vakuutusyhtiöt ihan turhaan meitä aikuisia äiti-ihmisiä pidä riskialttiina harrastukselle ja myös sen kyllä tunnen vakuutusmaksuissani.. :)

Suunnittelin..
.. Syntymäpäivälahjaa ystävälleni ja pienen käynnistys-vaikeuden jälkeen päädyin mielestäni varsin huippuun lahjaideaan. Kuten olen kertonut, minä ihan todella pidän lahjojen antamisesta ja jos lahjan saa vielä antaa hyvälle ystävälle, käytän siihen enemmän kuin mielelläni myös hieman aikaa. Pääasia, että lahjan saaja on yllättynyt iloinen :) Itse lahjasta en ihan vielä voi hiiskua, sillä sankari saa yllätyksensä vasta tänään illalla, mutta uskon, että paketin sisältö paljastuu kyllä tulevan viikonlopun aikana blogin facebook- sivuilta..

Olin kiitollinen..
.. Saksalaiselle työtoverilleni, joka muisti minua täysin vilpittömästi työtoveruudestamme, super-suurella suklaalähetyksellä ja lähetyksen mukaan liitetyllä maailman kauneimmalla viestillä. Itkuhan siinä meinasi päästä kun viestiä luin! Tällainen kiitos työkaveruudesta ja tehdystä työstä, etenkin kun emme ole koskaan kasvotusten vielä tavanneet, vetää aika sanattomaksi. Tämä oli ehdottomasti viikon kohokohta!



Leivoin..
.. Viime viikonloppuna maailman helpoimman ja vieläpä kaiken lisäksi tosi hyvän makuisen leivän kruunamaan Vappuaaton aamiaisen. En kovin usein oikeasti viitsi leipoa sämpylöitä, puhumattakaan leivästä, koska, noh, Lidlin tuoretiski. Sieltä saa mielestäni maailman parhaimman makuiset ja vieläpä kaikenlisäksi sydämen muotoiset kauraleivät. Tämä viikonlopun leipäkokeiluni kuitenkin oli varsin onnistunut ja meinaan ehdottomasti tehdä leipää toistekin, nam. Voisin vaikka viikonlopun aikana jakaa tuon ohjeen täällä blogin puolellakin!





Ja koska kaikki ei ole aina vaan ihanaa tai kaunista ja vaikka haluankin pitää blogin pääasiassa hyvän mielen tyyssijana, niin tällä viikolla luvassa myös menneen kuukauden huonoimmat tapahtumat. Se on sellainen juttu kuten tiedämme, että useasti huonot asiat tai uutiset tulevat rysähtäen kerralla ja samaan aikaan, eikö?
Edelliseen kuukauteen on mahtunut yksi sellainen viikko, jolloin huomasin ajattelevani, että vielä kun jotain tähän samaan soppaan laitetaan, niin sitten menen peiton alle ja pysyn siellä. Osuvasti tämä viikko vielä sattui Pääsiäisen ajankohtaan ja ihan oikeastikin kyseistä viikkoa kutsutaan kärsimysviikoksi ja sitä tämä kyseinen viikko todella oli; varsinainen Via Dolorosa :) Tästäpä idean saaneena, tällä viikolla vielä bonuksena kuukauden huonoimmat. Suosittelen ehdottomasti lukemaan pilke silmäkulmassa, sillä vaikka silloin ei taatusti naurattanut niin jälkeenpäin ehkä itseäkin hieman hymyilytti..


Pesukone.. Pesukone päätti sanoa sopimuksensa irti ja vapautti itse itsensä sovitusta tehtävästä. Pyykkivuori koneen edessä oli valtava ja totesin hyvin pian, ettei auta muu kuin suunnata pesukone kaupoille. Harmitti se, että olisihan tässä ollut muita tärkeämpiäkin rahareikiä (kuten matkustelu)..

Kolari.. (Niin niistä rahanmenoista puheenollen..) Onneksi kuitenkin on vakuutus ja tieto siitä, että tämä oli ensimmäinen kolari kahteenkymmeneen vuoteen..

Kevät.. Jota ei ilmeisesti tänä vuonna tule lainkaan. Ottaa päähän niin vimmatusti tämä kylmyys! Kun herää on kylmä, nukkumaan mennessä on kylmä ja jopa suihkusta tullessa on jäätävän kylmä. VIHAAN KYLMYYTTÄ!

Viisumin haku-operaatio.. Hukkaan heitetty aika ja työ; jonossa odottamisen ajan olisi voinut käyttää työntekoon, aika sekä työ tietää rahaa, rahalla saa matkoja jne, you know.. Mutta nyt on viisumit, hip hei!

Parkkisakko.. Tämä se vasta ottikin päähän! Etenkin ihmistä, joka tupla-tripla-tsekkaa parkkikiekot ja ajaa ympyrää parkkipaikoilla tarkistamassa erinäisiä liikennemerkkejä. Noh, nämä taisi olla elämän toiset parkkisakot. Mutta silti, niin turhaa!

Maito.. Miksi ne hiton maitopurkit täytyy laittaa vierekkäin; eri malli, merkki ja väri! Ei niitä kiireessä ehdi katsomaan ja huomaamaan erilaisiksi. Juodaanpa sitten tätä paskan makuista maitoa koko viikko, argh...

Asiakaspalvelu.. Joka oli ala-arvoista kruunasi jotenkin tämän koko viikon. Tarvitseeko palveluammatista palkkansa saavan ihmisen aina ja jokakerta olla niin huonolla tuulella, että aamulla kun kukonlaulun aikaan tankkaat ja maksat bensasi, hymyilet ja kiität kohteliaasti, niin toinen vain murahtelee ja huokailee. Äänestäisin ehdottomasti jaloillani jos joku muu asema olisi auki aamulla puoli kuusi. Huonoa asiakaspalvelua en kaupassa halua hyväksyä, sillä henkilö, joka kyseistä hommaa tekee, saa siitä hyvin todennäköisesti korvauksen eli palkan. Hänelle siis maksetaan siitä, että hän auttaa asiakasta.


Ihanaa perjantaita & iloista viikonloppua toverit!

maanantai 1. toukokuuta 2017

Oslo City guide; vinkkejä kaupunkilomalle Osloon, Osa 2

Nyt olisi sitten toisen Oslo City guide- postauksen vuoro. Luvassa vinkkejä, mitä kaikkea Oslossa sitten voi  nähdä ja tehdä. Moni näistä vinkeistä on itse hyväksi koettuja ja koska reissuja on takana jo monen monta, mahtuu mukaan sellaisia matkoja, jolloin ei välttämättä ole tehty yhtään mitään erikoista, on oltu vaan. Sitten taas vastavuoroisesti joskus on ollut reissuja, kun on juostu pää kolmantena jalkana sinne sun tänne :) Mutta yhteistä kaikissa reissuissa on ollut se, että kivaa on ollut ihan aina! Ja edelleenkin, aina keksimme jotain ihan uutta, mitä ei aikaisemmin ole tullut koettua. Sehän se taitaa hyvän matkakohteen edellytys olla! Mutta nyt, tervetuloa mukaan kierrokselle Osloon:

Tekemistä & kokemista

Den Norske Opera & Ballet: Ensimmäisenä suosittelen vierailemaan Oslon Oopperatalossa. Rakennus on ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Olen itse käynyt Oopperatalolla monen monta kertaa ja aina se on yhtä vaikuttava kokemus. Varsinaista Ooppeera-esitystä emme vielä ole ehtineet käydä katsomassa, mutta rakennus on sisäpuoleltakin ehdottomasti vierailun arvoinen. Aurinkoisena päivänä eväiden ja kylmän juoman nauttiminen talon marmorikatolla istuskellen on myös paikallisten harrastus, sijainti kun on aivan keskustassa. Läheltä löytyy kauppoja ja kahviloita, joista voi napata mukaan eväät ja tulla eväskorin kanssa viettämään kesäpäivää Vuonon rannalle, maisemista nauttien. Sijainti: Kirsten Flagstads Plass 1, 0150 Oslo, Norja, kartta täällä


Oopperatalo



Det Kongelige Slott: Oslon Kuninkaallinen linna sijaitsee pääkatu Karl Johanin toisessa päässä ja on kesäkuukausina avoinna myös matkailijoille. Itse en ole linnan sisällä koskaan vieraillut mutta linnaa ympäröivässä puistossa olen vieraillut useasti. Kerran olen myös nähnyt itse kuninkaalliset vilkuttamassa linnan parvekkeelta! Mikäli satut vierailemaan Oslossa syttende mai eli 17.5, maan kansallispäivänä, saatat sinäkin nähdä vilauksen kuninkaallisesta perheestä. Tämä vuotuinen juhlapäivä on laki­sääteinen vapaa­päivä ja tietenkin myös liputus­päivä.  Sijainti: Slottsplassen 1, 0010 Oslo, Norja, kartta täällä

Botanisk Hage: Yksi omista suosikeistani on Oslon kasvitieteellinen puutarha. Upeaakin upeammat kukkaistutukset ja eri puolilta maailmaa tuodut puut ja pensaat saavat väsyneemmänkin matkailijan piristymään hetkessä. Oslon yliopiston hallinnoimassa puutarhassa vierähtää tovi jos toinenkin ja huumaava tuoksu sekä upeasti rakennettu puistoalue on ehdottomasti kokemisen arvoinen. Täällä mieli ja sielu lepää! Sijainti: Sars' gate/Monrads gate, Tøyen 0562 Oslo, Norja, kartta täällä

Kasvitieteellinen puutarha


Vigeland Park: Vigelandin patsaspuisto on Norjan suosituimpia nähtävyyksiä. Tämä julkinen puisto sijaitsee Frogner parkissa, reilun kolmen kilometrin päässä keskusrautatieasemalta. Frognerin puisto on myös erittäin suosittu piknik-seurueiden keskuudessa ja täälläkin näkee kesäisin paljon perheitä ja seurueita viettämässä aikaa nauttien päivästä. Puistossa on esillä yli 200 Gustav Vigelandin tekemää patsasta. Sijainti: Nobels gate 32, 0268 Oslo, Norja, kartta täällä

Ekebergparken & -Restauranten: Ekebergin alue on yksi vanhimmin asutuista paikoista Oslossa. Etenkin Ekeberg- ravintolan sijainti ja näkymät ravintolasta tekevät tästä paikasta ainutlaatuisen. Hieman hintavampi ravintola on ehdottomasti käymisen arvoinen, sijaintinsa ja ravintolan terassilta koittavien näkymien vuoksi. Loistava ja nopea palvelu. Sijainti: Kongsveien 15, 0193 Oslo, Norja. Kartta täällä

Näkymät Ekebergilta


Holmenkollen: Norjan suosituin turistinähtävyys ja yksi maailman tunnetuimmista urheilutapahtuma- paikoista. Upeat näkymät yli koko Oslon vuonon ja kiva ulkoilualue luonnonhelmassa. Holmenkollenilla sijaitsee myös hiihtomuseo jossa pääsee kokemaan hiihtohistorian havinaa. Oletko muuten koskaan ajatellut, miltä mäkihyppääjästä tuntuu hyppypuomilla ennen hyppyä? Holmenkollenilla voi kokea tämän testaamalla hyppysimulaattoria. Samalla voi tuntea myös sen, miltä tuntuu kiitää alas hyppytornista lähes 100 kilometrin tuntivauhdilla. Tai ehkä haluat kokea vaihtoehtoisen alastuloreitin ja hypätä hyppytornista köysien varassa alas vapaassa pudotuksessa? Huom! En suosittele kokeilemaan näitä jos edellisenä iltana on tullut nautittua useampi lasillinen muuta kuin vettä.. :) Sijainti: Kongeveien 5, 0787 Oslo, Norja. Kartta täällä

Mathallen Oslo: Sisätilassa sijaitseva elintarvikkeiden ja ruokien myynti- ja nauttimispaikka. Kiva vierailukohde, jossa pääsee sekä maistelemaan että ostamaan pientuottajien ruokia ja juomia. Useita pieniä myymälöitä ja ravintoloita, joihin on kiva istahtaa nauttimaan lounasta tai muuten vaan lepuuttaa mieltä ja jalkoja. Hyvän mielen paikka, josta saa ostettua vaikkapa käsintehtyä suklaata kotiinviemisiksi. Sijainti: Vulkan 5, 0178 Oslo, Norja. Kartta täällä

Herkkuhalli


Oslo Reptil park: Matelijapuisto on etenkin lapsiperheiden suosikki. Sisäeläintarha Oslon keskustassa, josta löytyy yli 100 eläinlajia. Ruokinta-aikojen jälkeen on mahdollisuus päästä tervehtimään ja pitämään kädessä vaikkapa Pythonia, jos uskallat! Itse uskaltauduin puoliväkisin piitämään jättimäistä käärmettä käsissäni enkä oikeastaan ole vieläkään tästä toennut :) Kiva paikka esimerkiksi sadesäällä!  Sijainti: St. Olavs gate 2, 0165 Oslo, Norja. Kartta täällä

Matelija matelijapuistossa


Kaupunginosat/ alueet:

Majorstua: Mukava alue kaupunki-hengailuun. Paljon kauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Täältä löytyy esim. Hugo Boss, DKNY ja Massimo Dutti, mutta myös Zaran ja H & M:n myymälät. Alueella sijitsee useita trendikkäitä klubeja ja baareja, etenkin Hegdehaugsveienilla. Todella kiva paikka! Sijainti: Länsi-Oslo, kts. kartta tästä

Grünerløkka: Oma ehdoton suosikki-alueeni! Grünerløkka sijaitsee Akerselva- joen itä-puolella, vanhojen teollisuusrakennuksien takana. Täältä löytyy paljon pieniä kahviloita, ravintoloita ja baareja. Grünerløkka on myös suosittu ostosalue, jossa on paljon alkuperäisten suunnittelijoiden kauppoja ja useita vintage- ja second hand- liikkeitä. Sijainti: Etelä-Oslo , kts. kartta tästä

Suloisen värisiä taloja Grünerløkkassa


Aker Brygge:  Aker Brygge on uudehko ja todella hieno alue rannan tuntumassa. Alue on täynnä toinen toistaan erilaisempia ravintoloita, josta voi etsiä mieluisimman kävelemällä pitkin upeaa rantatietä. Täältäkin löytyy laaja valikoima muotiliikkeitä, mikäli shoppailu sattuu kiinnostamaan. Aurinkoisena päivinä Aker Brygge kuhisee toimintaa ja tapahtumaa ympäri vuorokauden, eikä se välttämättä maksa edes mitään, jos siis malttaa vaeltaa pitkin laitureita ja rantateitä ainoastaan nauttien raikkaasta meri-ilmasta. Ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka, kiva kansainvälinen tunnelma! Sijainti: Länsi-Oslo, kts. kartta tästä

Tjuvholmen: Oslon uusimpia kaupunginosia, heti Aker Bryggen vieressä. Alue on kiehtova erityisesti arkkitehtuurinsa vuoksi mutta paikka on kerrassaa upea ihan jo muutenkin. Tjuvholmenista löytyy hyvin ainutlaatuinen ulkoalue, joka sijaitsee vieläpä ihan keskellä kaupunkia. Täältä löytyy useita gallerioita ja kaikkea reunustaa veistospuisto sekä oma ranta. Tjuvholmenin ravintolat ovat tunnettuja korkeasta laadusta loistavalla sijainnilla. Paratiisi keskellä kaupukia, etenkin kesäkuumalla! Sijainti: Länsi-Oslo, kts. kartta tästä

***

Tässäpä näitä minun vinkkejä ja vierailukohteita Osloon. Mikäli herää kysymyksiä tai ideoita, joita jäit kaipaamaan, niin kertokaahan kommenttiboksin puolella. Täydennän kirjoitusta sitten tarpeen mukaan tai jatkan lisäosioilla, mikäli tarvetta ja toiveita löytyy!

Kaunista Vappupäivää & toukokuun ensimmäistä!