tiistai 18. huhtikuuta 2017

Viisumi Kiinaan

Koska viisumiasia on täällä ollut mielessä ja enemmän tai vähemmän työnalla, ajattelin lukijan pyynnöstä jakaa koko prosessin täällä blogin puolella. Kun viisumiasia tuli ajankohtaiseksi, luonnollisesti turvauduin Googlen apuun asiassa mutten löytänyt kovinkaan montaa sivua, jossa olisi asiasta kerrottu. Ilmeisen moni siis varmaankin käyttää kolmatta osapuolta (agenttia?) viisumiasian hoitamiseen ja en tiedä, onko valmis-/ pakettimatkoissa tämä hoidettava itse vai hoitaako tuon asian matkatoimisto yksityisen henkilön puolesta. Mutta koska emme matkusta Kiinaan valmismatkalla, niin tuo prosessi jäi meidän itsemme vastuulle. Olisimme tietenkin voineet käyttää ulkopuolista agentuuria tähän mutta se tuntui hieman tyhmältä kun kuitenkin asumme vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Kiinan suurlähetystöstä ja halusin myös itse nähdä, miten prosessi toimii. Lisäksi huomiona myös se, että meillä on kyseessä turistiviisumi eli jos olet hakemassa viisumia esim. työ- tai opintomatkaa varten tai oleskelet maassa pidempään, tarkista hakuohjeet ja vaatimukset täältä .



Ensimmäisenä kannattaa varmistaa, että passi on voimassa vähintään kuusi kuukautta viisumin hakuhetkestä ja että passissa on vähintään kaksi tyhjää sivua. Luonnollisesti passin tulee olla ehjä ja virheetön. Nämä ovat aika perus-vaateita eri maihin matkustettaessa, mutta hyvä kuitenkin tarkistaa etukäteen. Tämän jälkeen tarkista vielä, ettet ole oleskellut yhtäjaksoisesti kuutta kuukautta Liberiassa, Sierra Leonessa tai Guineassa. Näissä maissa oleskelleiden viisumianomukset hylätään toistaiseksi kokonaan. Huomioithan myös, että viisumin voimassaolo alkaa samana päivänä, kun viisumianomus toimitetaan lähetystöön. Kaikkien viisumihakijoiden passit tulee jättää suurlähetystöön viisumin hakuajaksi, eli tämä kannattaa huomioida mahdollisia muita matkoja silmälläpitäen!

Tarvitset viisumihakemukseen passikuvan, jossa tausta on täysin valkoinen, verrattavissa  normaaliin tulostuspaperin valkoiseen sävyyn. Kuvan tulee olla kooltaan 48 mm x 33 mm. Värillinen, Suomen passiin tarvittava valokuva ei siis käy, vaan kuvan tulee olla täysin mustavalkoinen. Kuva tulee liimata viisumihakemukseen, ei esim. niitata. Sitten vaan nelisivuisen viisumihakemuksen täyttöön. Lomakkeen löydät tästä. Itse tulostin lomakkeet koko porukalle ja otin varmuuden vuoksi muutaman ylimääräisenkin, ihan vaan kirjoitusvirheiden varalta.. Tarpeeseen tuli, sillä tarkkana saa olla jokaisen kohdan kanssa! Maaliskuun 2017 alusta alkaen Kiinan viisumihakemuslomakkeessa tulee olla jokaisen viisumin hakijan oma alkuperäinen allekirjoitus, myös silloin jos toinen henkilö olisi täyttänyt lomakkeen hakijan puolesta (esim. lapsi).

Mikäli majoitut suomalaisen sukulaisen tai ystävän luona, kuten meillä on kunnia, tulee vierailtavan henkilön luona olevan henkilön tehdä kutsu, josta selviää tiedot majoituksesta. Kutsussa on oltava viisuminhakijan nimi, suhde kutsujan ja hakijan välillä (esim. ystävä, sisar tms), oleskelun kesto sekä vierailun päivämäärät. Kutsujan henkilötodistuksesta ja oleskeluviisumista on liitettävä mukaan kopio sekä lisättävä kutsujan nimi, osoite, puhelinnumero, ammatti, allekirjoitus ja nimen selvennys. Mikäli kyseessä on sukulaisuussuhde, tarvitaan Maistraatin todistus sukulaisuussuhteesta.

Lisäksi tarvitset kopion lentovarauksesta (meno-paluulippu) tai mikäli matkustat valmismatkalla, tarvitset matkanjärjestäjän matkavahvistuksen. Tämän lisäksi tarvitset myös kopion hotellivarauksesta (koko matkan ajalle) tai matkanjärjestäjän matkavahvistuksen, mistä tiedot selviää.

Mukaan tarvitset myös kopion oman passisi tietosivusta. Itse otin kopiot sekä mustavalkoisena että värillisenä :)

Sitten vaan varsinaisen paperipinon kanssa suunnaksi Helsingin Kiinan suurlähetystö. Suurlähetystö sijaitsee Helsinkin Kulosaaressa, osoitteessa Vanha kelkkamäki 9. Aukioloajat ma-pe: 09:00-11:30 ja viisumia noudettaessa ma-pe: 09:00-10:00.

Vinkkinä vielä, että viisumihakemusta viedessä, kannattaa varata aikaa ja jos vaan mahdollista, suosittelen menemään paikanpäälle jo heti suurlähetystön aukaistessa ovensa. Viedessäsi viisumihakemuksen, tarvitset vuoronumeron, jonka saat hakupaikan aulasta. (Mainitsen tämän siksi, että viedessäni viisumihakemusta, ulottuivat jonot ulos asti ja jos en tätä vuoronumero- asiaa olisi tiennyt, odottaisin vuoroani varmasti vieläkin..) Vuoronumeroa ei tarvitse ottaa valmista viisumia haettaessa, siihen on oma jononsa odotusaulassa. Jonotukseen ja suureen ihmismäärään kannattaa myös varautua ainakin henkisesti jo etukäteen :)

Viisumin hakuajaksi luvataan neljä arkipäivää, itse saimme noutaa viisumit kahden arkipäivän kuluttua eli varsin nopeasti tämä lopulta sitten kuitenkin hoitui! Viisumin hinta on 60€ ja maksetaan viisumia noudettaessa joko Visalla, MasterCardilla tai Visa Electron/ debit -kortilla. Käteinen ei käy maksuvälineeksi.






Mikäli sinulle heräsi kysymyksiä, vastaan toki mielelläni. Täällä alkaa jo hieman matkakuume päästä valloilleen ja etenkin nuorin perheenjäsen olisi valmis lähtemään kohti Kiinaa jo vaikka heti :)

Mukavaa tiistaita ja uutta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥