torstai 22. helmikuuta 2018

Sportlov - hiihtoloman kuulumisia

Ihanaista pakkas-aamua kaverit! Blogin puolella on ollut hieman hiljaisempaa sillä täällä on kuulkaas ihan vaan lomailtu! Olen ihan tietoisesti vältellyt tietokoneen availua ja näppäimien näpyttelyä, keskittynyt yksinkertaisesti ihan kaikkeen muuhun; lukenut kirjoja, uinut uimahallissa, järjestellyt kaappeja, tehnyt palapeliä, nauttinut perheen yhdessäolosta. Tehnyt kaikkea sellaista, johon viime viikkoina ei ole ollut aikaa. Ja on ollut ihanaa! Välillä sitä selkeästi ihminen tarvitsee hetken, jolloin tekee kaikkea muuta kuin ehkä pitäisi ja se myös tekee ihan hyvää niin mielelle kuin sielullekin.

Olen helmikuussa työskennellyt varsin paljon kotoa käsin ja oikeastaan olen parin viimeisen viikon aikana käväissyt fyysisesti vain kääntymässä työpaikallani. Arvostan suunnattomasti etätyön mahdollisuutta ja vaikka ihmisistä valtavasti pidänkin ja työkavereita ehdottomasti arkeeni kaipaan, on välillä kiva olla myös anti-sosiaalinen, tietänette mitä tarkoitan? Kun sitten vielä olen tämän hiihtolomaviikon (joka meillä on kylläkin ollut sananmukaisesti Sportlov - urheiltu on ja paljon!) saanut lomailla, on helmikuu ollut kyllä ihan vertaansa vailla Jokaiselle lomapäivälle on keksitty yhdessä joku tai jotkut sportit ja sitten muu tekeminen (kuten lukeminen tai lautapelit) on järjestelty liikkumisen ympärille.

Ja on kuulkaas säätkin suosineet! Kerrankin talvi on ollut oikeasti nimensä veroinen ja lunta sekä pirteitä pakkaspäiviä on mahtunut enemmän kuin kukaan ehkä uskalsi edes toivoa. Muistan monesti todenneeni ettei ongelma ole säässä vaan pukeutumisessa ja niin se on näillä pakkasillakin ollut; kunhan vaan tarpeeksi pukee vaatetta niskaan niin hyvin tarkenee. Koiraystävien kanssa lenkkeillessä sitäpaitsi tulee auringonpaisteessa jopa kuuma, joten kerrospukeutumista on harrastettu oikein antaumuksella. Silloin sitä voi sitten näppärästi vähentää vaatetusta kun hikikarpalot alkavat valua otsaa pitkin..

Winter Wonderland ♥

Mutta nyt täällä suunnataan aamupalahommiin! Huomiselle on luvassa viikonparhaita hetkiä puhelimeen tallennettujen kuvien muodossa, joten palaillaan huomenna taas linjoille!


Aurinkoista Torstaita kaverit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥