keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Syksyn parhautta

Syksyistä huomenta ystäväiset ♥ Ei tullut tänä vuonna intiaanikesää vaan suorintein hypättiin sateeseen ja tuuleen! Kertarysäyksestä sai muuten kaivaa balleriinojen tilalle kumisaappaat ja nilkkurit ja tunnustanpa tähän samaan syssyyn vielä senkin, että täällä on sukatkin tänä aamuna laitettu jalkaan.. Ehkä muistatte aikaisemmista kirjoituksista, että jos jotain niin sukkia vihaan ylikaiken ja niinpä tämä sukkienlaitto on aina yhtä merkittävä tapahtuma :) No, näillä mennään ja toivotaan, että ensi vuonna kevät ja kesäkin sitten tulisi ennätysaikaisin!

Minä pidän syksystä. Syksyssä parasta on lupa olla kotona ja tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. En tarkoita, etteikö muina vuodenaikoina olisi näin mutta jotenkin syksyssä on sellainen omanlaisensa tuntu. Niinpä listasin asioita, jotka ovat saaneet minut hyvälle tuulelle viime viikkoina:

Kirjat & kuppi kuumaa; Etenkin tänä syksynä luetut Kristina Ohlssonin Fredrika Bergman -sarjan dekkarit. Ajauduin vähän sattumalta lukemaan sarjan kolmatta osaa ja tämän jälkeen oli pakko ahmia koko sarja.. Luin kirjat sekalaisessa järjestyksessä eikä tämä haitannut lainkaan. Vaikka tietyt henkilöt mukana kulkeekin koko sarjan ajan, on tarina jokaisessa kirjassa eri. Rikostutkija Fredirika Bergman-sarjasta on julkaistu viisi dekkaria Nukketalo, Tuhatkaunot, Varjelijat, Paratiisiuhrit ja Daavidintähdet. Ohlsson on sanonut, ettei sarjalle ole luvassa enää jatkoa mutta saahan sitä aina toivoa :) Tykkäsin ihan tosi paljon joten mikäli olet vailla syksyistä luettavaa niin suosittelen lämmöllä!

Kuppi kuumaa ♥

Koti; Viltit ja kynttilät on kaivettu esiin jo aika päivää sitten mutta toki sitä päivittäistä järjestelyä ja siivousta tulee harrastettua vähän joka päivä. Bongasin kaupasta jokunen viikko sitten Methodin yleispuhdistussuihketta (mikähän tämän nimi virallisesti on..) sekä käsisaippuaa ja ihastuin niiden huumaavaan tuoksuun välittömästi! Kyllä kuulkaa pölyjen pyyhkiminenkin tuntuu lähes juhlalta kun on käytössä kunnon puhdistusaineet! Käsienpesun tärkeyttä ei etenkään näin flunssakaudella sovi vähätellä joten sitäkin löytyy nyt jokaiselta käsienpesupisteeltä. Siivous-bonuksena vielä parhaan ystäväni äidiltä oppimani vinkki; Viikkosiivous sujuu huomattavasti sutjakkaammin kun kyytipojaksi ottaa lasillisen lempijuomaa! Glögikausi kolkuttelee jo kohta ovella joten sekin vaihtoehto on hyvä pitää mielessä :)

Uudet suosikit siivoukseen ♥

Lämpimät vaatteet & asusteet; Kun pukeutuu lämpimästi ja etenkin niihin omiin lemppari-vaatteisiin tai asusteisiin, niihin, joissa on oikeasti hyvä olla, on jo puoli syksyä selätetty! Pehmeät neuleet ja paksut kaulaliinat, puhumattakaan kunnon kumisaappaista tekevät syksystä huomattavasti siedettevämmän! Itselläni olisi kaapissa tarvetta uudelle cashmere-neulelle ja ajattelinkin käydä pikapuoliin katsastamassa tämän neuleen Lindexillä. Samaisen sarjan pehmeääkin pehmeämmät housut meinaan tsekata samalla käynnillä joten saapa nähdä, löydänkö samalla myös uudet kotihousut syksyn iltoja lämmittämään :)

Lempparituoksu syksyyn ♥

Pitää huolta itsestä; Lokakuu on Roosanauhapäivänkin vuoksi oiva ajankohta pitää huolta itsestä ja tutkia ja/ tai tutkituttaa oma rintavarustus. Toivon, että jokainen meistä naisista tekee tätä useammin kuin kerran vuodessa mutta lokakuu on Roosanauhapäivän vuoksi hyvä muistisääntö asiaan. Ystävien kesken jutellessa on ilmennyt pieni huoli asiasta josta haluan muistuttaa; jokaisella gynekologi-käynnillä on oikeus saada rintojen tutkimus lääkäriltä! Keskusteluissa kävi ilmi, ettei valtaosalta ystäviäni oltu asiaa edes otettu puheeksi lääkärin taholta. Monet ystävistäni kokivat myös hieman tyhmäksi sen, että asia tulisi itse (muistaa) ottaa käynnillä esiin. Toivottavasti kaikki kuitenkin muistavat lääkäriä asiasta muistuttaa, sillä ammattilaisena hän on se, joka ainakin osaa asian tehdä. Itsetutkiskelun tärkeyttä ei myöskään sovi väheksyä, sillä kukapa muu ne omat rinnat parhaiten tuntisi.

Rohkeudelle ♥

Tehdä hyvää; Ja tukea rintasyöpätutkimusta ostamalla Roosa nauha-tuotteita . Tämän vuoden Roosa nauhan ovat suunnitelleet Duudsonit. Roosa nauha on aikaisempia vuosia rohkeamman sävyinen ja siten kuvastaa tämän vuoden keräyksen teemaa, joka on Rohkeudelle. Se on kunnianosoitus monenlaiselle rohkeudelle ja tavoille elää. Roosa nauha -keräyksellä on useita yritysyhteistyökumppaneita, jotka tukevat keräystä erilaisilla kampanjatuotteilla. Tuotteiden hinnasta lahjoitetaan ennalta sovittu lahjoitusosuus syöpätutkimuksen hyväksi.

Lempeää Keskiviikkoa Ystävät!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥