keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kauneutta keskelle viikkoa

Kirpakkaa keskiviikko huomenta ystävät! Viime viikkoina on saatu nauttia mitä kauniimmista (ja kylmimmistä!) talvipäivistä ainakin täällä Suomen kamaralla ja siitä syystä mieleeni tulikin jakaa muutamia omiksi suosikeiksi nousseita vinkkejä talvi-ihon huoltoon ja hoitoon.

Vaikka olenkin ihan täysin siemauksin nauttinut tästä vanhanajan talvesta niin kieltämättä ajatukset alkavat pikkuhiljaa odottaa jo kevättä. Monet meistä ovat sitä mieltä, että maaliskuu on jo kevät kuukausi ja samaa ajattelen minäkin. Jotenkin on vaan kovin vaikeaa uhrata pientäkään ajatusta keväälle kun lämpö- tai oikeammin pakkasmittari huitelee jatkuvasti yli kympin pakkaslukemissa, hrrrr.

Mutta entäpä tämä maaliskuun myötä lisääntynyt valon määrä!? Voih, miten ihanaa on kun vielä illalla kuuden jälkeenkin näkee ihan pellon toisellekin puolen eikä valoja tarvitse aamulla sytyttää jos työaika sattuu alkamaan esimerkiksi vasta kahdekstalta! Että kyllä se sieltä vielä tulee, kevät nimittäin. Sen verran olen kevättä fiilistellyt, että alan olla jo lopen kyllästynyt toppatakkeihin ja villasukkiin ja odotan ihan todenteolla hetkeä, kun tennarit saa kaivaa kenkäkaapista esiin!

Mutta nyt niihin kosmetiikkasuosikkeihin! Näin talven keskellä (toivottavasti kuitenkin jo loppupuolella!) on hyvä muistaa huoltaa myös omaa kehoa sekä ihoa ja ainakin itse olen huomannut, että talvi kuivuuden ja kylmyyden myötä ihan todella kuivattaa koko kehon varpaista hiussuortuviin asti! Niinpä olen pyrkinyt parhaani mukaan hoivaamaan vartaloani muutamilla lemppareiksi nousseilla tuotteilla. Kyseessä ei ole mitkään satojen tai edes kymmenien eurojen tuotteet vaan ihan sellaisilla perus-hintaisilla tuotteilla käyn sotaan kuivuutta vastaan! Minusta tuntuu ainakin vähän hurjalta rasvata kehoa sadan euron voiteella kun sitä saa kyllä kulumaan yhden talven aikana useammankin purnukan. Mutta kukin rasvatkoon millä rasvaa, kunhan rasvaa :)



 1. Body Shopin Moringa Body Yogurt; Suunnattoman ihanan tuoksuinen vartaloyogurtti joka kuivuu iholle hetkessä! Ensimmäinen tuote pitkään aikaan, joka pitää lupauksensa :) Vaatteet voi vetäistä päälle heti rasvauksen jälkeen ilman odottelua voiteen kuivumisesta! Kuka tietää tunteen, kun odottelet suihkun jälkeen vartalovoiteen kuivumista voidaksesi pukea edes jotain yllesi? Jep, ei ole kiva tunne lainkaan! Lisäksi tuote on vielä 100% vegaaninen, josta ekstra-plussa! Ja se tuoksu, uuuh!

2. Body Shopin Almond milk & Honey suihkuvoide; Ihana koostumus ja edellisen tavoin, huumaava tuoksu! Koska kyseessä on suihkuvoide ei tuote kuivata ihoa saippuan tavoin ja siitä syystä tätä on tullut käytettyä kuluvana talvena jo useampikin purtilo. Kyseinen tuotesarja on suunnattu erityisesti kuivalle ja herkälle iholle joten tämä jos mikä sopii talven kuivattamalle keholle paremmin kuin hyvin!

3. & Other Storiesin Perle de Coco Lip Balm; Ostin huulivoiteen oikeasti miehelleni joululahjaksi mutta ihastuin siihen niin tulenpalavasti että uusi kauppareissuhan siitä tuli! Lempeä tuoksu ja pienen pieni (siis niin pieni, että miehetkin voi huoletta käyttää!) sävy ja mukava koostumus teki sen, että tätäkin tuotetta on menossa huulivoideaddiktilla jo toinen purkki..

4. Life Body & Soul Almond käsivoide; Paras käsivoide, mitä olen koskaan kokeillut! Nousi ykköseksi käsivoidelistallani (!) kertaheitolla. Epä-käsivoidemainen limaisuus loistaa poissaolollaan ja se jos joku on itselleni tärkeä prioriteetti käsivoidetta valitessa :) Kädet voi siis rasvata huoletta vaikka kesken työpäivän ilman, että paperit tai näppäimistö on rasvan peitossa. Tämä ihanan tuoksuinen käsivoide on kulkenut käsilaukussani koko talven, toinen purtilo odottaa yöpöydälläni nukkumaan menon rasvaushetkeä.



5. Virgin kookosöljy; Viimeisempänä vaan ei suinkaan vähäisempänä kookosöljy (merkkejä on useita, mutta tämä sattui paraikaa löytymään kylpyhuoneesta), jota käytän hiuksiini. Talvi kuivattaa myös hiuksia ja päänahkaa ja niinpä olenkin kerran viikossa ennen hiusten pesua valellut hiukseni kookosöljyllä, antanut öljyn vaikuttaa tunnin tai pari ja sitten pessyt hiukset normaalisti. Tekee hiukset ihan käsittämättömän pehmeiksi ja ainakin itsestäni tuntuu, että myös himpun verran siedettävämmiksi käsitellä. Kaikki mikä vähänkään voi auttaa takkutukan siliämistä, on plussaa! Suosittelen lämpimästi!

Tällaisia suosikkeja täällä käytetään talvi-ihon huoltamiseen. Löytyikö tuttuja tuotteita sinulle tai onko sinulla omia, hyväksi todettuja suosikkeja? Laita toki omat vinkkisi jakoon kommenttiboksin puolelle!

Kaunista keskiviikkoa kaverit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥