keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Ihana arki

Täällä on palailtu taas lomien jälkeen arkeen kun kolmasluokkalaisenkin koulut polkaistiin maanantaina käyntiin. Hieman jännitin etukäteen, miten koiramme keskenään päivät pärjäävät kun toinen kuitenkin on vasta kymmenen viikon ikäinen. Turhaan kuitenkin jännitin, sillä hyvinhän nuo kaverukset keskenään pärjäävät. Olin valmistautunut vähintään muutamaan .. hmm..  käsiteltyyn? kenkäpariin ja rikkirevittyyn mattoon mutta ei! Nämä kaksi ovat tainneetkin rentoutua ja nukkua koko päivän, sillä näytti siltä kuin mihinkään ei olisi edes koskettu. Illalla sitten virtaa riitti ja meno oli varsin riehakasta niinkuin pitääkin :) Aikamoisia velikultia nämä ystävykset 




Arki tosiaan on taas jo täydessä käynnissä ja vaikka kuinka lomia ja viikonloppuja rakastankin niin on arki aina myös ihan tervetullutta. On kivaa kun päivissä on tietyt rutiinit ja tarkemmin kun miettii niin aika vähän niitä ikäviä arkiaskareita kuitenkaan on! Minusta on ihan ok pestä pyykkiä (tosin inhoan puhtaiden vaatteiden viikkausta ja kaappiin laittoa!), imuroida, pyyhkiä pölyjä, lattianpesukin on siedettävää (kunhan tämän tekee torstaina, joka lasketaan jo lähes viikonlopuksi) ja ruoan laitosta pidän muutenkin. Kun oikein tarkasti ajattelee, niin arkihan on aika jees. Tykkään normaalistikin herätä aikaisin (okei, 4:45 on vähän liian aikaisin välillä jopa minulle..) ja tykkään tai en, niin harvoinpa saan nukuttua lomilla tai viikonloppuisinkaan seiskaa pidempään.



Täytyy muistaa vaan löytää niitä hyviä puolia asioista! Esimerkiksi ajattelemalla niin, että "kohtahan se on tämäkin sitten tehty", "saanpahan huomenna pukea päälleni lempipaitani kun nyt pesen nämä pyykit" tai "illalla pujahdan puhtaisiin lakanoihin pestyäni nämä ensin" etc.
Mikä siinä muuten onkin, että arki mielletään monesti negatiiviseksi asiaksi? Arkeahan valtaosan meistä elämä on suurimman osan aikaa, joten on vähän masentavaa jos iloisia ja onnellisia ollaan vaan lomilla tai viikonloppuina, eikö? Ainakin sitä voi yrittää keksiä tapoja tai pieniä asioita, millä arjesta voi tehdä mukavampaa jos se ei sitä vielä oikeasti ole.



Oman iltani meinaan tänään sulkapallotuntini jälkeen käyttää suunnitteluun ja haaveiluun tulevista lomista ja matkoista. Onpahan sitten taas jotain mitä odottaa!

Huisin mukavaa keskiviikkoa!


Kuvina on käytetty Pinterest- taulujani inspiraatiota ja iloa tuomaan 

2 kommenttia:

  1. Kyllä arjestakin pitää nauttia, koska sitähän tämä elämä tosiaan suurimmaksi osaksi on. :) Vaikka välillä tuntuukin vähän raskaalta, niin suurimmaksi arkikin on onneksi kivaa. Tänään oli vielä töissäkin niin kiva päivä, että sekin meni ihan hujauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on just näin! Kiitos kun Elina jaksat kommentoida! Siitä tulee tosi hyvä mieli😊

      Poista

Kiitos kun kommentoit ♥