keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Kirjavinkkejä pakkaspäiville

Pakkasen paukkuessa ja tuulen tuivertaessa nurkissa, ajattelin jakaa muutamia omia suosikkejani niin kirjojen, elokuvien ja tv-sarjojen joukosta. Tänään vuorossa on Top 5 kirjat, huomenna torstaina Top 5 elokuvat ja perjantaina Top 5 TV-sarjat. Ehkäpä näistä löytyy jollekin ihan uusia tuttavuuksia ja ainahan voi palata vanhojen tuttujen, ehkä jo unohduksiin jääneiden viihdykkeiden pariin. Nämä siis ovat nyt niitä, joista ainakin olen tykännyt, paljon huippyhyviä yksilöitä kun on oikeasti sadoittain jokaisessa  kategoriassa!
Suurin osa on jo hieman vanhempaa tuotantoa ja tv-sarjojen kohdalla valitsinkin vielä lisäksi 5 bonus- sarjaa, joita itse aikanaan 90-luvulla katsoin ja jotka ovat itselleni olleet silloin merkittäviä tai ainakin ne oli viikottain nähtävä televisiosta. Silloinhan ei siis ollut kuultukaan dvd-boxeista tai suoratoisto-järjestelmistä. Oli vain televisio ja VHS-videonauhuri. ATK- tunneilla muuten opeteltiin siihen aikaan käyttämään hiirtä ja pelattiin miinaharavaa. Kaikki myös saivat suorittaa tuolloin ATK-ajokortin. Että sellaista silloin..  Tässä nyt kuitenkin ensimmäinen osa ja

Top 5 kirjat

- Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

  • Unohtumaton tarina kahden naisen kohtalosta ja ystävyydestä sotien haavoittamassa Afganistanissa. Lämmin tarina joka vie täysin mukanaan. 
  • Olen lukenut tämän kirjan pariin otteeseen ja varmasti tulen lukemaan vielä uudestaankin.


- John Grisham: Partneri
  • Danilo Silva asuu yksin ja vaatimattomasti brasilialaisessa pikkukaupungissa. Hän on laihtunut, eri näköinen kuin ennen ja puhuu vierasta kieltä. Mikään hänen yksinkertaisessa elämässään ei viittaa miljooniin, jotka hänen uskotaan varastaneen. 
  • Tämä kyseinen kirja sai aikoinaan parhaan ystäväni aloittamaan lukuharrastuksen, joten kirja vie kyllä täysin mennessän :)



- Kathryn Stocket: Piiat
  • Kirja kertoo Afroamerikkalaisista Piioista, jotka työskentelivät valkoihoisten kodeissa 1960- luvun alussa. 
  • En ole kuullut kenestäkään, joka ei olisi tästä kirjasta pitänyt. Itseni kirja sai hyvin mietteliääksi siitä, miten erilainen maailma oli vain viisikymmentä vuotta sitten. Elokuvaversio on yllättäen lähes kirjan veroinen!




- Jean Sasson: Prinsessa-trilogia (Prinsessa,elämä hunnun takana Al-Saudin palatsissa, Prinsessan tyttäret ja Prinsessa Sultana, Saudihovin kapinallinen)
  • Tositapahtumiin perustuva trilogia kertoo tarinan Jean Sassonin tuntemasta prinsessa Sultanasta, joka taistelee Saudi-Arabian naista sortavia perinteitä vastaan. 
  • Nämä(kin) olen lukenut moneen kertaan ja aina tapahtumat jaksavat yllättää mutta myös herättää suuria tunteita.


- Jo Nesbø: Koko Harry Hole- rikosromaanisarja, kirjat alla järjestyksessä
    Lepakkomies 1997
      Torakat 1998
        Punarinta 2000
          Suruton 2002  
            Veritimantit 2003 
              Pelastaja 2005 
                Lumiukko 2007 
                  Panssarisydän 
                    Aave 2011
                      Poliisi 2013 
                        Jano 2017 

                        • Harry Hole on Oslolainen rikostutkija, joka ratkaisee rikoksia hyvin omantakeisella ja välillä hieman kyseenalaisellakin tyylillä. 
                        • Kirjat voi lukea myös yksittäin tai epäjärjestyksessä, itse olen alun alkaen lukenut kirjat siinä järjestyksessä, kun olen niitä sattunut kaupoista aikoinaan löytämään. Toki viimeisimpiä kirjoja en ihan ensimmäisenä kyllä nyt suosittele lukemaan.. Tänä keväänä on luvassa sitten vihdoin uutta jännitystä Harry Hole-faneille kun Jano ilmestyy huhtikuussa kauppoihin. Mitähän mahtaa kuulua Harrylle?


                        Huomenna sitten vuorossa elokuvien TOP 5, pysyhän siis kuulolla!

                        Ei kommentteja:

                        Lähetä kommentti

                        Kiitos kun kommentoit ♥