Maailma on mun (ja sun)

Huomenta ihanat! Viime keväänä sain vuosien, vuosien jälkeen viestin yläaste-aikaiselta ystävältäni ja siitä asti olemme viesteilleet viikottain, joskus jopa ihan päivittäin. Kuulumisia ja vinkkejä on vaihdettu niin arkielämän kommelluksista kuin ostoksista ja vaikka emme ole tosiaan toisiamme nähneet vuosikymmeniinkausiin, tuntuu kuin hän olisi ihan siinä vieressä.

Eilen jutustelimme matkailusta ja ihmisistä, joita on tullut ympäri maailmaa tavattua. Sanoinkin, että jos pitäisi sanoa jokin asia, josta en matkailussa pidä, niin se olisi kyllä pelko ja tunne siitä, etten välttämättä tapaa heitä enää koskaan. Ihana kamapaaja perheineen Turkissa, puhelimen pelastajani Kreikan saarella tai pieni Hollantilainen viinibaarin pitäjä San Marinossa, puhumattakaan Kauniista Italiattaresta Roomassa. He ovat kaikki ansainneet paikkansa sekä sydämessäni että mielessäni ♥

Missä tapaamme seuraavaksi?

Minulla on taipumus kiintyä ihmisiin (no, vähän paikkoihinkin) ja kun tunne saa otteen, se vetää mielen surkeaksi, välillä jo ennen eron hetkeäkin. Mutta onneksi välillä käy niinkin, että vaikka tapaisi toisella puolen maailmaa, sitä tapaa myös uudestaan! Näin kävi ystävälleni joka vietti aikoinaan useamman viikon Englantilaisessa kaupungissa eri puolilta maailmaa olevien ihmisten kanssa ja he tapaavat säännöllisesti edelleenkin. Treffit sovitaan maahan ja kaupunkiin, johon kaikki pääsevät ja juttua jatketaan siitä, mihin se edellisellä kerralla jäi. Tänä päivänä vain maailma on rajana ja kekseliäisyys tai viitseliäisyys antaa kyllä mahdollisuuden tavata jos ikävä kasvaa liian suureksi.

Se vilpitön ilo, joka Turkkilaisen kampaajani kasvoilta paistoi tavatessamme parin vuoden tauon jälkeen oli sanoinkuvaamaton ♥ Sitä en unohda koskaan! Mitähän mahtaa kuulua Egyptiläiselle tarjoilijalle, joka jakoi elämäntarinansa kahvikupposen ääressä Niilin rannalla eräänä aurinkoisena päivänä? Saapa nähdä, törmäämmekö vielä joskus jossakin maailman kolkassa. Onneksi maailma on mun ja sun!

Valoa Keskiviikkoon murut!