keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän vinkit

Ystävänpäivän lähestyessä tulin vinkkaamaan muutamasta lahja-ideasta ystävälle, puolisolle tai muuten vaan tärkeälle henkilölle. Ystävänpäivää vietetään ensi tiistaina 14.2. ja viime vuosina päivä on vakiinnuttanut paikkansa enemmän ja vähemmän myös täällä Suomessa. Meillä kotona on ystävänpäivää vietetty aina, tosin ehkä enemmänkin samalle päivälle osuvien omien syntymäpäivieni vuoksi. Sehän ei haittaa, tuplajuhlat yhden hinnalla! Toki ystäviä ja rakkaita tulee muistettua muulloinkin mutta minä tykkään myös siitä, että on myös päivä, jolloin saa oikein luvan kanssa halata ja pussata!


  • Aviomiehelle, isälle, veljelle tai ystävälle joka omaa parran, on omiaan kunnolliset parrasnhoito-välineet. Oma puolisoni on tämän puolen hoitanut varsin mallikkaasti kuntoon josta idean tähän lahjavinkkiin keksinkin. En ollut ajatellutkaan, että partaa ehkäpä tulee hoitaa ja huoltaa, aivan niinkuin hiuksiakin ja lisäksi kuulin, että parta myös saattaa välillä kutittaa tai ärsyttää ihoa joten hoitotuotteet ovat tällöin varsin tarpeen!





  • Illallinen tai miksei vaikkapa lounas lempiravintolassa. Itse suunnittelen parhaillaan iltaa, jolloin voisin viedä puolisoni Kämppiin hampurilaiselle. Illallistimme Kämpissä viimeksi syksyllä ja tykkään paikasta ylikaiken; ei ihan perus arkiravintola mutta ah, niin hyvä ruoka. Sijainti on loistava, samoin palvelu ja paikan tunnelma. Mansikat ja shampanja toimii jälkiruokana aina. Tästä voi sitten  jatkaa iltaa vaikkapa läheiseen Kappeliin kaakaolle, joka on myös varsin tunnelmallinen iltavalaistuksessaan.



  • Leffaliput/ Elokuvailta yhdessä läheis(t)en kanssa. Meillä tämä nyt ei oikein aja sitä yhdessä olemisen asiaa koska noh, kuten aikaisemmin kerroin täällä, niin jos toinen nukkuu läpi koko elokuvan niin ehkä se ei varsinaisesti ole yhdessä vietettyä laatuaikaa :) Muuten kyllä haluaisin nähdä useita Oscar-ehdokkuuksia kahmineen La La Landin joten ehkäpä suuntaammekin elokuviin, ei sitä koskaan tiedä!


  • Ilta urheilun parissa vaikkapa koko perheen voimin on myös kiva idea, jossa kaikki saavat jotain. Yhdessä vietettyä aikaa ei kai koskaan ole liikaa ja niinpä esimerkiksi ilta hiihtolenkillä, laskettelurinteessä tai Rush -trampoliinipuistossa on varsin mieleinen, ihan vaikka normaalinakin arki-iltana. Sukset takaluukkuun tai katolle ja menoksi!

  • Eläinystävät innostuvat taatusti normaalia pidemmästä metsälenkistä tai uudesta leikkikalusta. Itse meinaan ilostuttaa koiriani uusilla pehmoleluilla. Ikeasta löytyy parhaimmat hinta-laatu suhteeltaan, kestävät iloisten terrierin riuhtomista hetken eivätkä verota lompakkoa suunnattomasti, vink vink..

  • Perinteinen postikortti tai kirje ilahduttaa varmasti ihan jokaista! Vielä ehtii hyvin kirjoittaa kortin, piirtää kuvan tai kertoa kirjein läheiselle että välittää. Postista nyt ei koskaan tiedä mutta luulisi ainakin kotimaan tervehdyksen ehtivän perille vielä vallan mainiosti, sopivasti ystävänpäivän kynnykselle tai viimeistään tiistaiksi.



Onko sinulla tapana huomioida läheisiä erityisesti juuri ystävänpäivänä?

Uutta ja vanhaa

Parhaita ja rakkaimpia asioita ja esineitä ovat ne, jotka usein kulkevat mukana ihan päivittäin ja vuodesta toiseen miellyttävät silmää. Vaikka johonkin ehkä välillä saattaa kyllästyäkin, herää ihastuminen taas sopivan ajan kuluessa kuin uuteen kukoistukseen. Kepeän keskiviikon innoittamana, alla omia suosikkeja, jotka monet ovat vuosien takaa eli otsikon mukaisesti vanhoja ja osa taas viimeaikaisia uusia löytöjä, mutta ovat jo lunastaneet paikkansa sydämessäni.



 ♥ Huivit ja vyöt; Asusteita tulee ostettua oikeastaan tosi harvoin ja niitä ei taatusti löydä koskaan etsimällä! Ne kävelevät eteen mitä yllättävimmissä paikoissa ja silloin on tartuttava tilaisuuteen, turhia miettimättä. Pidän asusteista, sillä niillä saa jokaiseen asuun sitä jotain pientä twistiä ja usein ne mahtuvat matkatuliaisena hyvin pieneenkin tilaan. Parhaimmat huvit olen aina löytänyt ulkomailta ja useimmat omistani ovat jo vuosien takaa. Välillä kyllästyn niihin totaalisesti ja sitten taas jonain päivänä löydämme toisemme uudestaan.




  ♥ Tuoksut/ hajuvedet; Näitäkin tulee ostettua harvakseltaan mutta sitten kun löytyy se oikea niin kolahtaa ja lujaa. Tämän uusimman Hugo Bossin The Scent- tuoksun kanssa kävi niin, että muutaman kerran testattuani en enää voinut päästää irti. Ennustan meille pitkää yhteistä taivalta, sillä niin kovin olen tuoksuun tykästynyt.



♥ Avaimenperät ja itse avaimet; Oli kyse sitten kotiavaimista, pyöränavaimista (en tosin omista pyörää, mutta jos omistaisin) tai työpaikanavaimista, niille jokaiselle löytyy omanlaisensa avaimenperä tai -pussukka. Kotiavaimieni avainpussukka (mikähän tämän oikea suomenkielinen nimi on?) on sekin tuotu joltain reissulta ja on äärimmäisen hyvä arkikäytössä; pussukkaan mahtuu pika-kauppareissua (tai baari-iltaa) varten kortit, setelit ja muutama kolikkokin ja lisäksi se pitää itse avaimet suojassa niin, etteivät ne pääse raapimaan ja naarmuttamaan muita laukussa kulkevia tavaroita.



♥ Kellot ja pienet käsilaukut; Omistan useampia rannekelloja, jotkut niistä ovat ihan halpis-versioita, mutta niissäkin on sitä jotain ja toiset taas hieman arvokkaampia yksilöitä. Yhteistä kaikille on omaa silmääni miellyttävä ulkonäkö sekä tunnearvo. Sama kaava toistuu myös pienissä käsilaukuissa ja hygienialaukuissa; niitä tosin ei määrällisesti ole varastoissani kovinkaan montaa, sillä pieniä käsilaukkuja tulee käytettyä tosi vähän. Kello kulkee kädessäni päivittäni ja samoin pieni käsilaukku, suuremman laukun sisällä. Eihän sitä tiedä, mihin rientoihin sitä työpäivän jälkeen tulee lähdettyä.. :)



♥ Penaali! Tämä on jo ihan vitsi, sillä kuten tyttäreni minulle kerran sanoi (samoin muuten on sanonut myös eräs työkaverini); kuka aikuinen käyttää penaalia?! No minä käytän! En tosin tiedä, onko se nyt oikea tai hyvä nimitys tälle rumilukselle (tämä on oikeasti hirveä mutta erottuu joka paikasta niin, etten vahingossa unohda sitä) mutta tässä kulkee mukana kaikki työpaikalla ja palavereissa tarvittava: kynä, lääkkeet, muistitikut, huulirasva, kuulokkeet, käyntikortit ja erilaiset tunnukset. Ehkäpä voisin ostaa seuraavaksi jonkin .. hmm.. neuraalimman värin..

Mukavaa keskiviikkoa!

maanantai 6. helmikuuta 2017

Monday - first day of the week

Maanantai se vaan taas hiipi salakavalasti eteen ilman sen suurempia varoitteluita. Viikonloppu meni arvatenkin niin nopeasti, että hyvä kun perässä pysyi. Meillä sairasteltiin viikonloppuna enemmän ja vähemmän (mieheni enemmän, minä vähemmän) joten koko viikonloppu meni aikalailla koti-ympyröissä, Mutta sehän teki oikein hyvää; sain tehtyä monia asioita, jotka helposti siirtyvät ja jäävät unholaan muiden kiireiden myötä.

Perjantaina pidin etäpäivän kotikonttorilla ja tykkään kyllä erityisesti etätyön mahdollisuudesta! Itse saan jotenkin paljon enemmän aikaan kotona, ehkä kun voi tehdä asiat keskeytyksettä ja pitää breikkejä silloin kun siltä tuntuu. En silti haluaisi tehdä jatkuvasti yksin töitä omassa ylhäisessä yksinäisyydessäni, kaipaan ehdottomasti seuraa ja juttukavereita ennemmin tai myöhemmin.

Perjantai-iltana kasasin myös hieman kevään ostoslistaa; niitä tavaroita tai vaatteita, mitä tarvitsee kullekin perheenjäsenelle  ehdottomasti hankkia ja sitten tietysti myös salaa vilkuilin vähän kevään uutuuksia niin urheiluvaate kuin arkivaate rintamallakin.. Olen pidempään jo miettinyt hankkivani vapaa-ajan lenkkarit, ei siis juoksulenkkareita vaan sellaiset hengailulenkkarit, joilla voi tepastella pihalla, kaupungilla (niin, kovin useinhan äiti-ihminen vaan hengailee kaupungilla) ja käydä kaupassa, tiedätte varmasti mitä tarkoitan. Useampi vuosi on kohistu Adidaksen Stan Smitheista mutta ne eivät kyllä koskaan itseäni ole yhtään sykähdyttäneet. Sitten vastaan tulivat nämä kaunokaiset:

Kevään ostoslistalle päätyneet ihanuudet
Kuvat lainattu täältä


Kuka muistaa nuoruusvuosilta vähän jo ehkä Old School -maininnan arvoiset Adidaksen Gazellet? Muistan ikuisesti, kuinka ystävälläni aikoinaan oli aina, siis ihan AINA Gazellet ja niitä lähdettiin alun alkaen Ruotsista asti hakemaan kun Suomesta niitä ei vielä tuolloin saanut. Kyllä, ansaitsevat siis ehdottomasti Old School arvonimen! Nyt on sitten päätetty, mitkä ne lenkkarit tulevat olemaan, i'm in love!

Lauantaina otimme vuosipäivämme (onpa hullunkurinen ja mälsä suomennos Anniversary -sanalle!) kunniaksi varaslähdön sunnuntaiseen Runebergin päivään ja maistelimme heti aamulla tortut poikineen. Nyt voinkin sitten päättää parhaan Runebergin tortun metsästyksen sillä voittaja on löytynyt;

Parhaat Runebergin tortut ikinä!
Oikeanpuoleinen kuva lainattu täältä

Vaasan valmistamat mini-tortut olivat parhaita koskaan maistamiani Runebergin torttuja! Näissä yksinkertaisesti oli kaikki kohdallaan; pieni koko, juuri oikea kosteus ja sopiva makeus. Enää en muille tortuille antaa edes mahdollisuutta, sillä nämä maistuivat täydelliseltä!

Sunnuntaina oltiinkin sitten ihan vaan kotosalla pikaista kauppareissua lukuunottamatta ja suurin tehtäväni taisi olla päättää, minkä makuista vitamiinivettä ostaisin janonsammuttajaksi työpäiviäni virkeyttämään. Lukuisista yrityksistä huolimatta pelkän veden juonti työpäivisin tuntuu olevan lähes mahdoton tehtävä ja ajattelin, että josko välillä vaihtaisin tavallisen veden vitamiiniveteen. Pitkällisen harkinnan ja mietinnän jälkeen (nämä ovat kyllä vaikeita päätöksiä!) päädyin sitten seuraaviin makuihin;

Drive (päärynä & Inkivääri) sekä Antioxidant (persikka)
Kuvat lainattu täältä


Tästä se viikko taas lähtee käyntiin ja täytyy toivoa, ettei flunssa iske kynsiään seuraavaksi minuun.

Pitäkäähän itsenne lämpimänä, sillä tälle viikolle on luvattu taas pitkästä aikaa aurinkoisia pakkaspäiviä! 

lauantai 4. helmikuuta 2017

Enchiladat

Yhdeksi suosikki ruoaksemme on alun alkaen ja hieman vahingossa, Pinterestistä löytynyt Enchilada-resepti, jonka sittemmin vielä kadotin, mutta onneksi myös uudestaan löysin! Olen jälleen kerran muokannut alkuperäistä reseptiä omaan makuun sopivaksi eikä alkuperäinen resepti enää itseasiassa internetin syövereistä löytynytkään.. Meillä jokainen tykkää mausteisesta ruoasta ja koska tämän voi valmistaa juuri omaan makuun sopivana versiona, käy tämä myös niille, jotka eivät esimerkiksi tulisuudesta niin välitä.



Enchiladat

8 kpl tortilla lettuja


1-2 sipulia
1-2 chiliä, oman maun mukaan
400 g jauhelihaa, kanaa tai vaikkapa nyhtökauraa
1 prk Go Greenin Salsa original- papuseosta tai vastaavaa
musta- ja valkopippuria
suolaa
Cayennepippuria
Sriracha Hot chili- kastiketta

1 prk kermaa
1 prk ranskankermaa
1/2 pkt Monterey Jack- juustoa raastettuna
1 pss mozzarella juustoraastetta

(1 chili tai jalapeno-viipaleita valmiin ruoan pinnalle)


Pilko sipuli ja kuullota öljyssä pannulla. Lisää pilkottu chili sipulin joukkoon. Paista jauheliha ja lisää sipulit sekä chilit joukkoon ja sekoita ainekset keskenään. Lisää pannulle papu-salsaseos, mausteet ja Sriracha-kastike. Anna seoksen hautua hetki pannulla välillä sekoittaen.
Kaada tällä välin kerma ja ranskankerma omaan astiaan ja sekoita huolellisesti. Lisää Monterey Jack-juustoraastetta 2/3 osaa ranskankerma-kerma  -seokseen.

Asettele kunkin tortillaletun päälle ripaus Mozzarella- ja Monterey Jack -juustoraastetta sekä reipas kauhallinen jauheliha-papuseosta. Rullaa täytetty tortillalettu ja asettele vuokaan. Tee näin kaikille letuille. Tämän jälkeen voi tortillarullien päälle vuokaan listätä mahdollisesti jäljelle jääneen jauheliha-papuseoksen. Kaada kerma-ranskankerma -seos tortillaletturullien päälle tasaisesti. Ripottele loput juustoraasteet vielä koko komeuden päälle ja laita vuoka uuniin 180'C ja noin 40 minuuttia, niin että juustoraaste on sopivasti sulanut ja saanut hieman väriä pintaan.
Asettele paistoksen päälle halutessasi chili- tai jalapenoviipaleita tuomaan makua ja väriä ruokaan.

Nautitaan perinteisen vihreänsalaatin (salaatti, kurkku, tomaatti) kera, kylmällä oluella juomalla höystettynä.

Bon Appetit!

Heppahulluus ja vinkki ihanasta pientallista

Lauantai huomenta! Täällä ollaan heräilty perinteiseen tapaan jo kukonlaulun aikaan, käyty koiraystävien kanssa aamulenkillä ja aamupalakin on jo nautittu. Oikein perinteinen lauantaiaamu siis meneillään. Tänään on ohjelmassa mattoprojektin jatkamista, ulkoilua ja jos aika vaan riittää niin ehkäpä ehdin vielä illemmalla jakaa tänne blogiin perheemme viikonlopun suosikkiruoaksi nousseen Enchilada-reseptinkin. Saapa nähdä, mitä lauantai tuo tullessaan :)

Mutta nyt sitten lupaamiani ajatuksia heppahulluudesta.. No ehkä nyt ei ihan hulluudesta voi näin aikuisiällä puhua mutta kyllä tässä aistittavissa on ainakin suuremman luokan ihastusta.
Tyttäreni aloitellessa ratsastusharrastustaan mietin, että olisi itsekin kiva päästä kokeilemaan, miltä tuntuisi vuosien tauon jälkeen palata ratsaille. Ehkä silloin jo arvasin, että jos joskus niin tulevina vuosina se tulee tapahtumaan, sillä niin intensiivisesti olen tyttäreni harrastuksen myötä päässyt "mukaan" kuvioihin ja pikkuhiljaa palauttamaan mieleen kaikki ne asiat ja opit, joita harrastukseen kuuluu.

Suloistakin suloisempi Siro ♥


Siitä se ajatus sitten lähti ja noin kolmisen viikkoa sitten alkoivat takaisin ratsaille -tuntini! Olin jo etukäteen miettinyt, että kuinkahan tässä käy ja miten ihmeessä pääsen edes kapuamaan hevosen selkään mutta voi sitä tunnetta. En sanoin osaa kuvailla kuinka mahtavalta ratsastaminen vuosien, vuosien jälkeen tuntui! En kaivannut edes vauhdin hurmaa (vaikka tällöin sainkin hepakseni Hurmaavan Hurman), vaan ihan jo pelkästään se, kun sain laittaa kypärän päähän, istua hevosen selässä ja pidellä ohjista, niin meinasi kyynel tulla silmään, niin ihana se tunne oli :)

Nyt ymmärrän hyvin, tyttreni kertoman tunteen siitä, että ei sen niin väliä, oppiiko kaikilla tunneilla jotain uutta mutta saapahan ainakin ratsastaa, sillä se pitää täysin paikkansa! Voisin istua ja kävellä hevosen selässä (tai vaikka vieressäkin vaan!) kenttää ympäri vaikka koko päivän, se tunne on ainutlaatuinen  ♥

Huomasin torstaisella tunnillani, että eivät ne ihan kaikki asiat ja opit ole täysin mielestäni kadonneet mutta kyllä tässä kuulkaa opeteltavaa riittää! Ensimmäiset ratsastustuntini ovat sujuneet hyvin (lue; olen päässyt hevosen selkään ja pysynytkin siellä), hieman tunnustellen ja muistin kätköistä asioita kaivellen mutta uskon, että olen tehnyt täysin oikean valinnan ja jos ei muuta, niin ainakin olen ylpeä itsestäni! Ylpeä siitä, että uskalsin palata ratsaille, siitä, että teen jotain mitä minä haluan ja siitä, että olen valtavan iloinen suorituksistani.
Odotan hurjasti omaa seuraavaa tuntiani, silloin vuorossa on veikkaukseni mukaan lisää ravia ja kevennyksiä :)

Hurmaava Hurma, parane pian!♥


Ratsastustalli, jossa molemmat tyttäreni kanssa käymme sekä omilla että toistemme tunneilla (tällöin molemmat pääsevät rapsuttelemaan ja halailemaan heppoja yhden extra-kerran), sijaitsevat lähes naapurissamme ja tämä on osoittautunut varsin loistavaksi paikaksi. Tykkään pienen tallin fiiliksestä ja siitä, että itse pääsee tekemään ja apuakin saa aina jos kun sitä tarvitsee. Lisäksi sijainti lähellä kotiamme on mainio siksikin, että pääsemme tunneille tyttäreni kanssa tarvittaessa vaikka kävellen. Esimerkiksi viime kesän ratsastusleirille tyttäreni kulki pyörällä aamuin illoin itsekseen varsin sujuvasti.

MM -talli on pieni ja lämminhenkinen kotitalli, jossa toimii pienryhmiin sekä yksityis- ja paritunteihin erikoistunut ratsastuskoulu, jonka opetuksesta vastaa tallinpitäjä, koulutettu ratsastuksenohjaaja Mira Makris. Mikäli sinuakin alkoi heppailu kiinnostaa niin tallin kotisivuille pääset tästä. Suosittelen lämpimästi :) Mira tyttärineen jaksaa kerrasta toiseen vastailla höpsöihin kysymyksiini ja auttavat aina kun vähänkään apua tunnen tarvitsevani.

Uskon, että tästä tulee loistava ja ratsastuksen täyteinen kevät ja oma villi veikkaukseni on, että saatan itsekin päätyä ensi kesänä ratsastusleirin oppilaaksi :)

Waldemar♥



Leppoisaa lauantaita Sinulle!






​

perjantai 3. helmikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 5

Se on kuulkaa taas perjantai ja viikkokatsauksen vuoro. Kuluneella viikolla tammikuu vaihtui helmikuuksi ja se jos joku on ihanaa! Tammikuu on itselleni vähän ristiriitainen kuukausi; toisaalta on kivaa, kun edessä on 365 tyhjää sivua, mutta toisaalta taas tammikuu on yleensä harmaa, kylmä ja pimeä eikä oikein ole vielä lupaa odottaa kevättä saapuvaksi. Siksipä olen varsin iloinen helmikuusta sillä ainakin ajatuksissa voi jo vähän salaa haaveilla valosta, auringonsäteistä ja kevyemmistä takeista.. Ja voi pojat miten hyvä mieli tuli kun huomasin keskiviikkona sulkapallotunnilta tullessani, että valoa tosiaan riittää vielä iltapäivällä kello viisi! Kyllä se valo ja lämpö sieltä vielä saapuu!
Mutta nyt, Kuluneella viikolla..


Tykästyin..
Koska kärsin talvisin erittäin kuivista käsistä mutta inhoan käsirasvoja, jotka jäävät limaisiksi kerroksiksi käsiin (sen tietää siitä, että illalla kun laittaa käsivoidetta niin vielä aamullakin käsistä irtoaa rasvaa käsienpesun yhteydessä, urgh..) ja niinpä koin ahaa- elämyksen kokeillessani Balmuirin Meadow-käsivoidetta ja sehän oli tuoksun lisäksi täydellistä. Ei tahmakäsiä aamutuimaan ja hurmaava tuoksu nukkumaan mennessä, varsin mainio kombo! Myös saman sarjan vartalovoide vaikutti tosi hyvältä, suosittelen siis kokeilemaan kumpaakin.

Balmuirin ihanat voiteet


Hermostuin..
No ehkä ihan vähän hermostuin kun aloitin mattoprojektiani. Miten sitä voikaan unohtaa muutamassa vuodessa perussilmukat ja etenkin kun olen samaisen kirotun maton virkannut jo useampaan kertaan.. Aloitin maton teon valehtelematta lähes kymmenen kertaa ennen kuin alkoi sujua edes jotenkuten. Loin ketjusilmukoita ja purin, aloitin taas alusta, pääsin hiukan pidemmälle kunnes taas purin kaiken. Mutta sitten alkoi opit palautua mieleen ja koin ehkä jopa pienoisen onnistumisen hetkenkin! Kieltämättä jossakin välissä saatoin hetken ajatella, että nyt saa matto olla heitän virkkuukoukulla vesilintua mutta ehkä nyt en varsinaisesti hermostunut :)

Katsoin..
Löysin Netflixistä uuden sarjan;  How to Get Away with Murder ja sitä katsoin muutaman jakson maanantaina. Tiistaina en sitten enää katsonutkaan, koska näin sarjasta koko yön aivan järkyttäviä painajaisia! Sarja vaikutti näin muutaman jakson jälkeen todella hyvältä ja ehkä siihen myös hieman koukutuinkin mutta ai että, miten se tuli uniin! Heräsin yöllä useampaan kertaan lylmän kostessa hiessä siihen, kun luulin jonkun iskevän minua kirveellä, how nice is that? Eli, ehkäpä kokeilen viikonloppuna jatkaa sarjaa ja saa sitten nähdä, miten jatkon suhteen käy. Tämä oli tosi omituista sillä olen lukenut ja katsonut huomattavasti kamalampia ja mieltä järkyttäneitä kirjoja, elokuvia ja sarjoja mutta joku tässä sai mieleni reagoimaan näin, hui!

How to get away with murder?


Yllätyin..
Päivän piteneminen, sitten kuitenkin ja näinkin nopeasti, sai positiivisesti yllättymään! Siitä, että tekee jotain samaan aikaan joka viikko, huomaa hyvin päivän pitenemisen ja valon lisääntymisen. Vielä muutama viikko sitten, oli iltapäivällä puolen viiden aikaan aivan pillkopimeää mutta nyt on valoisaa vielä ihan kunnolla!

Onnistuin..
Viikottainen sulkapallo-harrastus alkaa tuottaa tulosta; enää ei vaan läiskitä ja sohita sinnetänne vaan nyt meillä alkaa olla jo oikeasti peliäkin meneillään! Keskiviikkoinen vakiovuoro on myös kiva piristysruiske keskellä viikkoa ja aivan loistavaan aikaan; heti työpäivän jälkeen ja niin, ettei ehdi väsähtää vaan oikeastaan siitä saa mukavasti puhtia koko loppupäivään, tyykkään hurjasti!

Söin..
Nappasimme sunnuntaina kauppareissun yhteydessä pizzat mukaan Pizzariumista ja voi ihanuus, miten herkullista pizza oli! Tämä oli lähes yhtä hyvää, kuin aikoinaan Roomassa, ystävien kotikadulla sijainneen, perinteisen Italialaisen perheen ylläpitämän pizzerian pizza. Jos et vielä ole maistanut näitä suussa sulavia herkkuja niin suosittelen lämpimästi!

Pizzarium, pure love ♥


Siivosin..

Makuuhuoneen lipaston laatikoston! Päätin, että nyt riittää kymmenet (vai sadat) dvd- ja cd-levyt. Kukaan tässä taloudessa ei oikeasti ole katsonut yhtäkään dvd:llä olevaa elokuvaa tai sarjaa viimeiseen viiteen vuoteen eikä varmasti tule Netflixin ja muiden myötä enää katsomaankaan. Olin hieman järkyttynyt kun löysin samaisesta laatikosta myös vhs-videoita ja pari c-kasettia, miksi.. Miksei näitä ole heitetty pois jo silloin kun esimerkiksi muutimme nykyiseen asuntoomme?! Ajattelinko tosiaan vielä joskus tehdä näillä jotain, tiedä häntä, mutta nyt niitä ei enää ole ja olen tyytyväinen.

Ihmettelin..
Kävin menneellä viikolla ostamassa H&M:stä uuden urheilutopin ja siinä samalla vaihdettiin tutun myyjättären kanssa ajatuksia heillä myynnissä olevista urheiluvaatteista. Olen jo pitkään ostanut lähes kaikki alus-urheilutopit kyseisestä liikkeestä siksi, että niissä mielestäni laatu ja hinta kohtaavat toisensa erinomaisesti. Ihmettelin myyjälle sitä, että miksi ihmeessä maksaa jopa satoja euroja aluspaidasta tai -topista, kun ainakin itselläni ne lentävät roskiin hikisenä ja haisevana vuoden kuluessa? Muissa urheiluvaatteissa ja -kengissä suosin yleensä lempimerkkini Niken tarvikkeita mutta treenitopeista en ole valmis lyhyen käyttöiän vuoksi kymmeniä euroja maksamaan.

Hullaannuin..
Kevään ensimmäiset pajunkissat bongattu! Taisin kyllä vähän hullaantua helmikuusta ja ensimmäisistä kevään merkeistä. Viime talvi ja kevät kun meni hieman pelossa ja jännityksessä niin nyt kyllä odotan kevättä senkin edestä! Helmikuu on muuten mielestäni jollakin tavoin rakkauden kuukausi, johtuen varmasti ystävänpäivästä mutta myös jotenkin muutenkin. Olemme myös aikanaan aloittaneet surustelun puolisoni kanssa helmikuussa eli ehkäpä siinä se syy :) Vähän jo unelmoin maaliskuustakin mutta eletään tämä helmikuu nyt ensin :)


Kuka bongaa kuvasta myös pienen koiran?


"It's no matter how long the winter is, Spring is sure to follow"



Hurmaavaa perjantaita sekä loistokasta viikonloppua!

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Meikkisuosikkeja

Kaikki minut tuntevat tietävät, etten varsinaisesti mitenkään iloittele tai läträä meikkien kanssa, edes juhlissa. Hienompiin juhliin mennessä turvaudun aina ammattilaisten käsiin. Olen meikannut koko elämäni suht samalla tavalla enkä koe, että haluaisin edes mitenkään erikoisemmin muuttaa meikkityyliäni. Tykkään kuitenkin lukea uusimmista meikkivillityksistä ja mielenkiintoisen uutuudeen löytäessäni voin kyllä sännätä siltä istumalta kauppaan. Tämän jälkeen sitten iloitsen ja hykertelen uuden ostokseni kanssa ja aina välillä sitten löytyy myös helmiä, niitä tuotteita, jotka jäävät pysyvästi omaan meikkipussiin.

Minulla on ollut ripsien pidennykset jo yli vuoden enkä ymmärrä, miten voin taas joskus tulla toimeen ilman. Aamutoimet nopeutuivat  ripsien myötä ja kun viime keväänä pidin hieman taukoa ripsistä (olisinko kestänyt ehkä kuukauden..), muistan edelleen kuinka kamalaa se oli. No, pieni turhamaisuus kai jokaiselle sallittakoon. Jokatapauksessa, sitä mukamas näyttää aamuisin herätessään edes vähän enemmän ihmismäiseltä ripsien kanssa, ainakin haluan uskoa niin :)




1. Lumene Invisible illumination instant glow sävyseerumi, tämä
2. Urban Decay Naked Basics mattaluomiväripaletti 6 x 1,3 g, tämä
3. IsaDora Strobing Highlighting Stick Champagne Glow korostuspuikko, tämä
4. Sensai Silky Bronze Sun Protective Compact aurinkosuojameikkipuuteri 8,5 g, tämä
5. Lumene Touch of Radiance valokynä 1,8 ml, tämä
6. Maybelline Master Heat Blush poskipuna 5 g, tämä
7. Clinique Chubby Stick Moisturizing Lip Colour Balm huulikiiltokynä 2 g, tämä

Nämä tuotteet ovat päivittäin käytössä ja koska olen tosi huono muistamaan, että kesken päivääkin voi käydä vilkaisemassa peiliin ja ööh, vaikka lisätä puuteria, niin en sitä koskaan muista kuitenkaan tehdä. Niinpä harvemmin mukanani kulkeekaan muuta kuin huulirasva (puuttuu kuvasta) ja kuvassa näkyvä huulikiiltokynä. Mitä sinun meikkipussistasi löytyy?

Leppoisaa keskiviikkoa!