tiistai 21. helmikuuta 2017

Lomailun taikaa

Huh huijaa, tässä on kuulkaa lomalaisella niin kiire ettei koneelle edes ole ollut aikaa istahtaa! Vielä ennen lomalle jäämistä fiilistelin sillä, ettei meillä juurikaan ollut lomasuunnitelmia, mutta kuinkas sitten kävikään.. Ymmärrän nyt oikein hyvin ihmisiä, jotka eläkkeelle jäätyään ovat todenneet, ettei aika vaan yksinkertaisesti riitä mihinkään, sillä niin tuntuu juuri nyt itsestäkin vaikka lomaa on vain vaivainen viikko tässä periodissa. Isäni aikoinaan totesi, että niin on kiire eläkeläisellä ettei yöpukuakaan ehdi aina edes riisumaan kun se jo pitäisi takaisin pukea :)

Helsinkiä tiskirättien läpi


Kuten jo Facebookin puolella kerroinkin, tulee postaukset nyt näin lomaillessa hieman normaalista arjesta poikkeaviin aikoihin. Palataan ruotuun ja arki-aikatauluun sitten taas ensi maanantaina.

Mitä sitä sitten on lomaillessa tullut touhuttua? Eilen suuntasimme ex tempore -reissulle Tallinnaan ja kyllä täytyy sanoa, että tuo suloistakin suloisempi Viron pääkaupunki on parhaimmillaan kesäkuumalla tai jouluvalojen aikaan. Eilen kun sataa tihutti tiskirätin kokoisia räntähiutaleita ja ilma oli harmaampi kuin lonkero-juoma konsanaan, ei kaupunki eikä maisemat laivan lipuessa kohti Tallinnaa, ehkä antanut ihan parastaan. No onneksi meillä oli selvät suunnitelmat ja tarkoitus lähinnä olikin täyttää kynttilävarastot JOIK:in huumaavan tuoksuisilla kynttilöillä, tsekata lemppari vaatekaupat (tyttäreni ehdoton vaade) ja shoppailla laivan tax freessa Ritualsin kosmetiikkaa. Kun tämän enempää ei suunnitelmia reissulle ollut niin päivähän oli kaikinpuolin oikein onnistunut.

Nyt on Ritual's varastot täydennetty!


Tallinna on aina hyvä ja kiva vaihtoehto jos aikaa tai halua ei ole pidemmälle reissulle. Mietin sunnuntaina reissua varatessani, että ottaisinko kuitenkin Tukholman risteilyn mutta koska en liiemmin pidä laivamatkoista niin totesin tämän oikein hyväksi vaihtoehdoksi. Nyt on taas laivamatkailtu yli tarpeen, seuraavat matkat tehtäköön taas lentäen, sillä en vaan kestä sitä porukkaa laivoilla. En voi ymmärtää, miksi aamulla kello kymmenen täytyy olla niin taulut, ettei meinaa oikeaan laivaan löytää? No kukin reissatkoon tyylillään mutta siis OIKEASTI?! Yritä siinä sitten ulkomaisille vieraille tai lapsille kertoa risteilyn tarkoitusta muuna kuin viinan juonti haku -reissuna..

Tässä nyt kuitenkin on vielä onneksi muutama päivä aikaa toipua laivmatkailusta lomailua jäljellä  ja kummasti näyttää siltä, että jokaiselle päivälle on ainakin jotain pientä ohjelmaa tai suunnitelmaa, että ei tässä ainakaan pelkoa tylsistymisestä tai siitä, että ihan laiskistumaan pääsisi, ole olemassa. Ehkä ensi viikolla tuntuu sitten siltä, että olisi hyvä olla lomaa vielä viikko jotta voisi sopivasti toipua lomailusta.

Koirakaverukset pellolla


Koiratoverit ovat nauttineet täysin siemauksin kokoaikaisesta seurasta ja hieman on ollut väsyneitä seuralaisia tänään kun kaverukset kotiutuivat reissu-hoidosta.. Molemmat suuntasivat parhaaksi katsomilleen lepäily-paikoille ja siinä ovatkin sitten iltapäivää viettäneet. Se on raskasta haukkua lumiauralle, juosta vapaana pelloilla ja haukkua moottorisahalle. Taidanpa ottaa ystävyksistä mallia ja tsekata Netflixistä pari jaksoa Gilmore Girlsiä, juuri sopivaa ajanvietettä lomalaisen tiistai-iltaan. Jos sitä vielä vaikka pullataikinankin laittaisi kohoamaan, saapa nähdä. On se tämä lomailu vaan raskasta!

Väsynyt koira ja toisen kaveri


Hauskaa ja lumista viikkoa! 

P.S. Muistakaahan varoa liukkaita teitä! Meistä jokainen kaatui pitkin pituuttaan (ja siis ihan todella kirjaimellisesti) eilen reissusta palatessamme. Eikä muuten ollut alkoholilla osuutta asiaan :)

Kahvitauko se on lomailijallakin :)




lauantai 18. helmikuuta 2017

Miracle Of Life

Elämä on pienistä ja ihmeellisistä asioista tehty. Mietin eilen illalla ennen nukkumaan menoa hetkiä, jotka saavat hymyn huulille arjen keskellä. Asioita, joita ei edes välttämättä itse hetkessä tule ajatelleeksi, mutta jälkeenpäin kun miettii ja muistelee niin edelleenkin hymyilyttää. Alla pieniä hetkiä, joista tulee tosi kiva mieli;


 ♥ Aikaisen aamun hiljaiset tunnit..

 ♥ Vesilätäköt auringonpaisteessa sateen jälkeen..

 ♥ Se hetki, kun joku ottaa kasvot kämmenien väliin ja pussaa..



 ♥ Vauvan tuoksu..

 ♥ Koiranpennun paljas masu..

 ♥ Kevään ensi askeleet kesäkengissä..

 ♥ Hevosen tyytyväinen hörähdys..

 ♥ Kaunis ihminen. Sellainen, josta näkee ulospäin, että hän on sinut itsensä kanssa ja hän nauttii elämästä..

 ♥ Valmiiksi keitetty aamukahvi..



 ♥ Itse poimitun metsämansikan maku..

 ♥ Auringonlämpö iholla..

 ♥ Se tunne, kun työpäivän jälkeen saa vaihtaa kotivaatteet päälle ja tietää, ettei enää tarvitse lähteä mihinkään..

 ♥ Uusi biisi, josta heti tietää tykkäävänsä täysillä..

 ♥ Perjantai-aamun tunne, kun aamulla avaa silmät ja muistaa, että on perjantai..

 ♥ Täydellisen värinen huulipuna..

 ♥ Se tunne, kun ihan todella tykkää jostakin ihmisestä..

 ♥ Lenkin jälkeinen suihkunraikkaus..



 ♥ Hetki, jolloin yö vaihtuu aamuksi..

 ♥ Päivittäiset puhelut äidin kanssa..

 ♥ Lasten jutut silloin kun he juttelevat keskenään..

 ♥ Täydellinen kauppalista..

 ♥ Paljain varpain tepastelu nurmikolla..

 ♥ Toisen vilpitön kosketus..

 ♥ Ystävän halaus..

 ♥ Kynttilän sytyttäminen..

 ♥ Se pieni hetki, kun ajattelee, että nyt ja näin on hyvä..




Leppoisaa lauantaita!


Kuvituksena käytetty iphoneen arkistoituja otoksia viime päiviltä 

perjantai 17. helmikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 7

Mitä ihaninta viikon parasta päivää! Niin se vaan taas viikko sujahti lähes huomaamatta ja arvaatkaapa mikä tästä perjantaista tekee vielä erityistä ihanamman? Meitsipä onkin lomalla ensi viikon, jihuu! On kyllä ollut tosi, ihan tosi kiireinen viikko ja tänään voikin sitten illalla huokaista helpotuksesta ja kun työpaikan oven tänään laitan iltapäivällä kiinni, meinaan fredagsmysata oikein olan takaa; nostan jalat pöydän kulmalle ja taidanpa ihan kohottaa lasillisen loman kunniaksi jos oikein innostun :) Mutta nyt menneen viikon tapahtumiin; Kuluneella viikolla..


Juhlin..
Tiistaina juhlin sekä ystävyyttä, että omaa syntymäpäivääni. Kaikki juhlapäivät, tai etenkin niiden odotus on yksinkertaisesti ihanaa! Tykkään oikeastaan juhlien odotuksesta jopa enemmän kuin itse juhlasta; siitä kun vatsassa nipistelee jännityksestä ennen jouluaattoa ja odotukset on korkealla. Lisäksi silloin kaikki on vielä edessä eikä tarvitse miettiä, milloin seuraavaksi juhlitaan. Tiistaina oli tosi kiva päivä ja jokainen onnentoivotus tuo aina hymyn huulille. Kiitos kaikki siis onnitteluista ja muistamisesta!

Ystävänpäivän synttäri-kynttilä



Unohdin..
Keskiviikkona olin ajatellut tekeväni muutaman työasian illalla, sulkapallotunnin jälkeen. Rupesin sitten työkonettani etsimään vain todetakseni koneen jääneen töihin kiireellä sieltä lähtiessäni. No, en sitten tehnyt raportteja ja mietin tälläkin kai olleen tarkoituksensa. Torstai-aamuna sitten kyseisiä raportteja tehdessäni selvisi edellisen päivän ongelmakin työkaverin toisilla silmillä hetkessä ja totesin, että onneksi en edellisenä iltana käyttänyt minuuttiakaan aikaa niihin raportteihin.. Välillä on ihan hyvä antaa pään(kin) tuulettua yön yli ja palata asiaan kunnon yöunien jälkeen :)

Ihastuin..
Fránniin. Ihastuin ihan tosi kovasti tiistaina tyttäreni ratsastustunnilla, suloistakin suloisempaan poniin joka on tosi kiltti, sopivan pieni ja ihanan pehmeä sekä kaikenlisäksi niin suloinen etten kyllä olisi malttanut lähteä lainkaan kotiin. Toivottavasti näemme pian Fránn!

Fránn-poni


Harmistuin..
Oikeastaan enemmänkin suutahdin, kun urheilutakkini vetskari hajosi alle kuukauden käytön jälkeen!
Olin käyttänyt takkiani ehkä viisi kertaa ja vetoketju sanoi sopimuksensa irti kirjaimellisesti; ensin irtosi vetoketjun vedin ja sitten koko vetoketju. Pienessä mielessäni mietin, että kaikkea kuraa sitä nykyään valmistetaankin ja vannoin painelevani liikkeeseen heti seuraavana päivänä. Näin teinkin ja koska olen peri-suomalaiseen tyyliin (hah hah) hieman huono reklamoimaan asioista, menin kauppaan hyvin nöyrin mielin. Ilokseni kaunis myyjätär oli heti sitä mieltä, että tietenkin takki vaihdetaan uuteen vaikka olisi vuodenkin vanha sillä ei vetoketjun kuulu normaalisti hajota edes vuodessa. Olin super-iloinen ja kiitin myyjää vuolaasti, sillä tuli oikeasti tosi kiva mieli mukavasta palvelusta!

Nautin..
Synttärilahjaksi saamastani lemppari-voiteesta! Olen äärimmäisen huono rasvaamaan ihoani vaikka tiedän, että näin pitäisi päivittäin tehdä. Noin vuosi sitten ihastuin tähän voiteeseen ja etenkin sen huumaavaan tuoksuun niin paljon, että taitaa olla jo viides purkki kyseistä tököttiä meneillään! Muutenkin pidän Vichyn tuotteista paljon ja valtaosa puhdistus- ja kosteustuotteista kaapissani taitaa ollakin kyseiseltä apteekki-merkiltä.

Yksi kylpyhuoneen suosikkituote


Innostuin..
Ihan todella siitä, että Helsinki alkaa tuntua ihan oikealta kaupungilta! Viime aikoina kaupunkiin on tullut uusia kahviloita ja ravintoloita kuin sieniä sateella, puhumattakaan kaupoista. Ehkä itse eniten iloitsin Ruotsalaisen & Other Stories - liikkeen sekä Tanskalaisen Joe & The Juice - mehubaari-kahvilan saapumisesta. Ihan mahtavaa! Molempia olen aina Tukholmassa käydessä fiilistellyt ja nyt heidän liikkeensä vihdoin löytyy myös täältä pohjolan perukoilta, huippua.

Nautin..
Aurinkoisista päivistä ja valoisista alku-illoista! Miten voikaan aurinko ja valo vaikuttaa ihmiseen ja mieleen niin paljon. Tuntuu kuin energiaa riittäisi jokaiselle päivälle tuplasti enemmän kuin esimerkiksi marraskuussa. Keskiviikkoaamuna huomasin, että ulkonahan tuoksuu jo ihan kevät! Eipä tarvitse montaa viikkoa odottaa kun saappaat ja nilkkurit saa heittää varastoon, ihanaa!

Huippua Perjantaita!

Kukkia ystäviltä, kiitos P & L  ♥


tiistai 14. helmikuuta 2017

Ystävänpäivän ystäväkirja

Nimeni on.. Marika

jotkut tosin kutsuvat minua.. Maisuksi, Maiksuksi tai Maikeliksi, eli ei mitään hellittely-nimiä välttämättä mutta vastaan aina jos näillä nimillä kutsutaan. Töissä olen ystävien kesken Martsu tai Markku vaan :)

Olen syntynyt.. Ystävänpäivänä 14. helmikuuta vuonna 1978 eli täytän tänään 39, apuaa.. En kuitenkaan vielä ole koskaan potenut ikäkriisiä, mutta pahoin pelkään sen alkavan vielä tämän vuoden puolella. Toisaalta, ikä ei merkitse minulle mitään, minulla on äärettömän hyviä ystäviä sekä nuoremmasta että vanhemmasta ikäluokasta ja yhtä rakkaita ovat kaikki ♥

Lapsuuskotini langallinen numero.. Säilyy mielessäni varmaan koko elämäni; 872 9075. Tämän lisäksi muistan myös mummini kotipuhelinnumeron (ja siis mummini numero on ollut käytössä minun ollessani seitsemän vuotta), mutta en mieheni tai tyttäreni nykyistä kännykkänumeroa..Oman numeroni sentään jo nykyään muistan mutta kyllä senkin oppimiseen meni vuosi jos toinenkin.



Pienenä olin varma, että minusta tulee isona.. Lentoemäntä. Lapsuusajan parhaan ystäväni äiti työskenteli lentoemäntänä ja ihailin aina hänen kauneuttaan ja virkapukuaan. Lisäksi hän toi matkoiltaan aina mitä upeampia tuliaisia, joista minäkin silloin tällöin pääsin nauttimaan :)

Ensimmäinen ihastukseni oli.. Tarhakaverini Jani. Hän oli tosi suloinen ja aina kovin kiltti! Olimme Janin kanssa aina ne ensimmäiset ja viimeiset lapset, joita tarhaan tuotiin tai tarhasta haettiin :)

Tänä päivänä täydellinen puoliso.. on kiltti, ahkera, hyvä isä ja paras aviomies juuri minulle ♥




Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen.. Olisin jo remontoinut keittiömme ja laatoittanut eteisen lattian! Lisäksi nukkuisin aina kahdeksan tunnin yöunia ja riekkuisin yötä myöten katsellen lemppari tv-sarjoja.

Harrastan nyt.. Sulkapalloa pelaamme viikottain puolisoni kanssa, ratsastamassa käyn omien tuntieni lisäksi myös tyttäreni tunneilla luuhaamassa ja heppoja halailemassa. Käsitöitä teen satunnaisesti silloin kun siltä tuntuu ja kirjoja sekä lehtiä luen päivittäin. Ruokaakin (kirjoitetaan se näin, jolloin se kattaa sekä ruoan valmistuksen, ruoasta haaveilun sekä reseptiikan tutkimisen) koen harrastavani sekä tietenkin lenkkeilyn koiraystävien kanssa.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä.. No niin.. Kröhöm.. Olen tehnyt itselleni parikin soittolistaa, joita tulee kuunneltua silloin tällöin, välillä myös parin lasillisen jälkeen. Nämä listat sisältävät kaikkea mahdollista hyvinkin eri musiikki-genreistä aina räpistä heviin ja klassisesta rockiin. Uskon, että jos joskus pidämme bileet ystäväni Veskun kanssa, löytyisi näiltäkin biisilistoilta useita tanssiin pakottavia kappaleita..



Noloin tv-ohjelma, josta pidän.. Ehkä tähän pitäisi vastata Norjalainen Skam mutta ei se minua kyllä nolota yhtään. Voin kuvitella, että jotain muuta henkilöä se saattaa nolottaa, mutta itse diggaan siitä ihan todella! Lisäksi sarjan musiikki saa menojalan aina vipattamaan :)

Bravuurini keittiössä.. Parhaan  ystäväni äidiltä aikoinaan oppimani Lihapata. Tämän valmistus vie aikaa mutta on aina yhtä makoisaa!

Melkein hävettää kertoa.. mutta olen aika raukkis. En ole yhtään rohkea, mutta osaan kyllä erinomaisesti psyykata itseni jännittäviin tilaisuuksiin tai -hetkiin.

Lapsuuteni lempilelu.. Oli ruskea Ressu-koira, joka asustaa nykyään äitini luona seuraa pitämässä. Ressulta on vuosien saatossa tippunut nenä ainakin kertaalleen, muuten hän voi edelleen ikäänsä nähden varsin hyvin  ♥ 




Lempilelu nykyään.. Puhelin? Se kai on se nykyajan lelu..

Salainen paheeni.. Valkosipuli eri muodoissa! Raakana, ruoassa, kastikkeena, dippinä, kaikki käy. Tosin se ei välttämättä aina ole kovin salainen pahe.. Terveisiä vaan Jannelle :)

Viisaus, jonka olen tähän mennessä oppinut... "Vie mennessäs, tee ollessas ja tuo tullessas". Lausahdus tulee mainittua kotona kyllä tasaisin väliajoin :)

Ystävät ovat.. Tärkeitä ja rakkaita! Erilaisia ystävyys-suhteita voi olla monenlaisia mutta aina ne ovat yhtä tärkeitä ja rakkaita ♥


Ihanaa ja rakkaudentäyteistä ystävänpäivää ihanat!

♥♥♥


Postaus on kuvitettu Pinterest- tauluni It's all about love -kuvilla

maanantai 13. helmikuuta 2017

Karkkitaivaassa Fazerilla

Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää! Kuka muistaa kyseisen lausahduksen ja mainoksen? Kuten jo eilisessä kirjoituksessa mainitsin, oli sunnuntain iltapäivälle luvassa makoisaa ohjelmaa. Vierailimme mieheni suvun voimin Fazer Experience- Vierailukeskuksessa Vantaalla. Tämä oli anoppini järjestämä yllätys meille kaikille, jotka vietämme syntymäpäiviä kuukauden sisään tammi- ja helmikuussa ja tämä jos mikä olikin oikein hauska ja maistuva yllätys!

Aika monta Mignon- munaa..


En ole koskaan aikaisemmin vieraillut Vantaan Fazerilassa, joten vierailu oli minulle ensimmäinen koskaan, mutta myös koko Fazerin Experience- vierailukeskus on avattu nykyisessä muodossaan vasta syyskuussa 2016 eli kovin uutta ja kiiltävää oli kaikinpuolin.

Meille oli varattu tunnin mittainen kierros, joka oli läpileikkaus Fazerin historiaan ja tietenkin kaikkiin tuotteisiin, mitä Fazer on 125 -vuotisen historiansa aikana meille tarjoillut. Aika monessa kohtaa tuli hymy huulille kun mieleen muistui, millaisiin pakkauksiin mitkäkin karkit ja herkut on vuosien saatossa puettu.

Karkkirasioita myös vuosien takaa

Lisäksi ympäri keskusta oli laitettu esille vanhoja astioita, esineitä ja ohjekirjoja, niitä jotka ovat oikeastikin olleet käytössä aikoinaan. Oli mukava huomata, että vanhoja esineitä oli paljon esillä ja kuinka hienosti ne oli suunniteltu sopimaan omille paikoilleen täysin nykyaikaisessa ympäristössä.

Mignon-munien alkuperäinen resepti


Karkkitehdas karkista

Kierroksen loppupuolella koitti lasten (ja okei, ehkä myös aikuistenkin) mielestä tietenkin se paras hetki; Käsky kävi, syökää karkkia niin paljon kuin haluatte ja näinhän me sitten tehtiin! En todella yhtään laskenut, kuinka mota Pätkistä, Dumlea tai Fazerin sinistä söin mutta kyllä niitä kuulkaa useita meni.. Olo oli ehkä hieman pahoinvoiva kun koko porukka vihdoin sanoi olevansa valmiina. Opas ei hoputtanut eikä kukaan käskenyt kiirehtimään vaan tosiaan, herkkuja sai napsia tasan niin kauan kuin kaikki, oikeasti koko ryhmä, oli valmis.

Nyt on lupa herkutella..

Tämän jälkeen saimme tuotekassit täynnä herkkuja mukaamme ja suuntasimme myymälän kautta kotiin. Fazerin kahvilakin olisi kyllä houkutellut ennen kierrosta mutta kierroksen jälkeen olimme kaikki.. ööh.. hieman täynnä, joten kahvilan herkut laskiaispullineen sai jäädä odottamaan seuraavaa kertaa :)

Tämä oli kyllä tosi hauska kokemus ja ehdottomasti suosittelen tutustumaan Fazer Experience -keskukseen, joko ihan omalla porukalla tai osallistumaan erilaisiin tapahtumiin, mitä keskuksessa myös järjestetään. Itse ajattelin, että taidanpa seuraavaksi viedä ulkomaisia ystäviäni tutustumaan Fazerin toimintaan ja maistelemaan Suomalaisia herkkuja ihan paikan päälle!

Työkavereita muistettiin myös ja hekin pääsevät juhlistamaan ennenaikaista ystävänpäivää jo maanantaina, herkkujen muodossa tietenkin :)

Makoisaa maanantaita ja uutta alkanutta viikkoa!









sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Aamiaisen kautta projektien pariin

Pirteää sunnuntaita ystäväiset! Täällä on päästy (toivottavasti ainakin) flunssan kourista elävien kirjoihin ja aamupalakin on jo nautittu. Tänään mentiin hyvin hedelmäisellä aamupalalla ja jätettiin suosiolla pekonit paistamatta :) Jotenkin kun aamu alkaa aurinkoisena niin mielikin tekee kevyempää ja tuoreampaa syötävää. Tänään ohjelmassa on vähän jo synttäri-juttuja mutta palaan niihin sitten myöhemmin.


Mutta nyt niiden projektien pariin.. Matto valmistuu, noh, jos nyt ei kovaa vauhtia niin valmistuu kuitenkin pikkuhiljaa. Jos olisin ollut yhtään ahkerampi niin matto olisi varmasti jo valmis, sillä alkukankeuden jälkeen ja vauhtiin päästyäni homma etenee tosi nopsaan! Olen kuitenkin vähän sellainen fiilis-tekijä kaiken suhteen eli jos ei huvita virkata, lukea, neuloa tai what ever, niin sitten ei huvita ja silloin en tee. Flunssa tuntui vieneen voimat (ja kiinnostuksen) kuitenkin sitten sen verran ettei vaan yksinkertaisesti huvittanut tehdä oikein mitään. Mutta tavoitteena on saada matto valmiiksi ihan lähipäivinä (jos siis huvittaa).



Helmet Lukuhaaste 2017 etenee myös, nyt saa vaan olla tarkkana siinä, mihin kohtaan minkäkin ruksin laittaa, sillä monet tai ainakin jotkut kirjat sopisivat useampaankin kohtaan. Uskon, että jossakin vaiheessa tulee tilanne, että on vaikea keksiä ja löytää kirjaa joka on mieleinen mutta myös löytyisi lukuhaasteen 50 kirjan joukosta. En esimerkiksi tiennyt yhtään, mikä kirja voisi olla sellainen joka kertoo Intiasta (lukuhaasteen kohta 33). Intia ei millään tapaa ole suosikki maani maailmankartalla mutta kas vaan, juuri sopivasti oli Elisa Kirjassa ystävänpäivälahjana Mikael Bergstrandin Delhin kauneimmat kädet -kirja, jossa reissataan Intiassa. Tätä kirjaa olen nyt viikonloppuna lukenut ja hykerrellyt itsekseni tulevasta rastista ruutuun.



Lisäksi lukuhaasteen kohdissa on ruksi ainakin jo neljässä muusssakin kohdassa;

  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (kohta 37): Peter James, Kuolemaan asti sinun
  • Kirjassa selvitetään rikos (kohta 24): Mari Jungstedt, Kullan kallis
  • Kuvitettu kirja (kohta 22); Jenni Pääskysaari, Tyttö sinä olet..
  • Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (kohta 44): Salman Rushdie, Saatanalliset säkeet

Olen kuitenkin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten lue mitään vain koska lukuhaaste vaan yritän sitten etsiä jokaiseen kohtaan sellaisen kirjan, joka oikeasti kiinnostaa. Sillä kirjaa, joka ei yhtään innosta, on kamalaa myös lukea. En koskaan jätä kirjaa kesken vaan tahkoan sen sitten vaikka väkisin läpi, kun kerran aloittanut olen mutta se on kyllä yhtä tylsää kuin kuuman kesäpäivän vietto pimeässä huoneessa migreenin kourissa. Kokemusta molemmista on..

Mutta näin täällä edetään hitaasti mutta varmasti molempien projektien parissa. Kohta suuntana lenkkimaastot ja sitten onkin  ohjelmassa jotain makeaa mahan täydeltä, siitä lisää huomenna!




Pirteän kirpeää sunnuntaita!

perjantai 10. helmikuuta 2017

Viikkokatsaus vko 6

Se on perjantai ja viikkokatsauksen vuoro. Kuluneella viikolla on tullut pyörittyä täysin kotona, sillä kuten arvata saattaa, sai flunssa yliotteen nyt vuorostaan sekä minusta, että tyttärestäni. Mies alkaa olla jo parantunut joten selkeästi vuorossa on nyt sitten seuraava aalto. Toivon totisesti, että molemmat parannumme viikonlopun aikana ja ensi viikolla pääsisimme taas normaaleiden arkiaskareiden ja -harrastuksien pariin! Viikon sana oli ehkä kylmyys kuten allaolevasta katsauksesta käy hyvin ilmi :) Kuluneella viikolla..

Löysin..
Kaapin perukoilta, aikoinaan mieheltäni lahjaksi saadun cashmere-villaisen aluspaidan. Aika harvoin näyttääkseen oikeasti olen tosi kylmissäni, sillä en yhtään muistanut tällaista edes omistavinani, hups.. Paidalle löytyi heti käyttöä kts. seuraava kohta..

Pukeuduin..
Kaikkiin kotoani löytyneisiin villa- ja toppavaatteisiin. En todellakaan pidä kylmästä ilmasta enkä siitä tunteesta, että on kylmä. Oikeastaan vihaan kylmää. Pahinta on syväjäädytetty olo, joka viimeksi tiistaina sai otteensa minusta kun tyttäreni ratsastustunnilta kotiin palattiin. Suorastaan juoksin kuumaan suihkuun mutta kylmyys ei vaan päästänyt irti. Tule jo kevät!



Olin kiitollinen..
Työkaverilleni, joka ilostutti aamuani tuomalla töihin tullessaan meille molemmille kuumat Cafe Lattet! Tuli tosi kiva mieli! Kiitos S! ♥

Innostuin..
Mattoprojektini eteni tällä viikolla hurjaa vauhtia kun kotona tuli pakon edestä vietettyä aikaa enemmän kuin normaali arki-viikolla. Innostuin ihan todella virkkaamisesta ja se tunne, kun näkee oman käden jäljen tulokset heti eikä 15. päivä, innostaa jatkamaan aina vielä yhden kerroksen. Vielä on hieman tehtävää, mutta ennustan maton valmistuvan tulevan viikonlopun aikana. Ellei flunssa sitten totaalisesti kaada vuoteeseen..

Luin..
Kuluneella viikolla olen viihtynyt erionomaisen hyvin Mari Jungstedtin uusimman, Kullan Kallis- dekkarin parissa. Pidän Jungstedtin kirjoista niiden helppolukuisuuden ja mielenkiintoisten tapahtumakäänteiden vuoksi tosi paljon. Tulevana viikonloppuna täytyykin kaivaa esiin taas Helmet-Lukuhaaste 2017 ja päättää, mitä seuraavaksi luetaan!




Vihastuin..
No siihen jo aiemmin mainittuun kylmyyteen. Kylmä vesi, kylmä ilma, kylmä ihminen, en pidä kylmästä lainkaan! Joskus olen joutunut pakon edessä käymään suihkussa niin, että lämminvesivaraaja on päättänyt olla kuumentamatta vettä ja se ottaa päähän niin paljon, että itku on tullut. Tiedättekö sen tunteen kun suututtaa niin kovasti että kyyneleet tulee silmiin ja tekisi mieli polkea jalkaa maahan niin kuin lapsena? Kylmyys aiheuttaa minussa tällaisia reaktioita..

Nauroin..
Viikon taattu nauru-annos täyttyy kyllä jos ei muuten, niin ainakin torstaisin kun katsoo Maikkarilta Pitääkö olla huolissaan -paneeliohjelmaa. Olen varmaankin jokaisessa jaksossa nauranut vedet silmissä höpsöille jutuille ja loistaville panelisteille. Jos et vielä ole jaksoakaan katsonut niin suosittelen lämpimästi!

Kuuntelin..
Profeettojen uusinta, Yhtäccii on tainnut soida ilmestymisensä jälkeen useammankin kerran. Tykästyin biisin kovasti!



Unelmoin..
Paksusta untuvapeitosta! Sellaisesta, joka tuntuu kuin pumpulissa nukkuisi. Onneksi peitto on oikeastaan jo tulossa, sillä tämä oli joululahja äidiltäni. En vain ole saanut vielä haettua sitä kaupasta. Nyt varmaankin olisi sopiva aika käydä peitto noutamassa, sillä sille olisi kyllä ollut jo tarvetta.


Haaveilin..
Kesäkengistä ja sukattomasta aikakaudesta. Kaappeja siivotessani esiin ilmestyi niin keväisiä asusteita kuin kesäkenkiäkin ja toivon hartaasti, että kevät saapuisi tänä vuonna ennätysaikaisin!


Loistokasta viikonloppua ihanaiset!