sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Aamiaisen kautta projektien pariin

Pirteää sunnuntaita ystäväiset! Täällä on päästy (toivottavasti ainakin) flunssan kourista elävien kirjoihin ja aamupalakin on jo nautittu. Tänään mentiin hyvin hedelmäisellä aamupalalla ja jätettiin suosiolla pekonit paistamatta :) Jotenkin kun aamu alkaa aurinkoisena niin mielikin tekee kevyempää ja tuoreampaa syötävää. Tänään ohjelmassa on vähän jo synttäri-juttuja mutta palaan niihin sitten myöhemmin.


Mutta nyt niiden projektien pariin.. Matto valmistuu, noh, jos nyt ei kovaa vauhtia niin valmistuu kuitenkin pikkuhiljaa. Jos olisin ollut yhtään ahkerampi niin matto olisi varmasti jo valmis, sillä alkukankeuden jälkeen ja vauhtiin päästyäni homma etenee tosi nopsaan! Olen kuitenkin vähän sellainen fiilis-tekijä kaiken suhteen eli jos ei huvita virkata, lukea, neuloa tai what ever, niin sitten ei huvita ja silloin en tee. Flunssa tuntui vieneen voimat (ja kiinnostuksen) kuitenkin sitten sen verran ettei vaan yksinkertaisesti huvittanut tehdä oikein mitään. Mutta tavoitteena on saada matto valmiiksi ihan lähipäivinä (jos siis huvittaa).



Helmet Lukuhaaste 2017 etenee myös, nyt saa vaan olla tarkkana siinä, mihin kohtaan minkäkin ruksin laittaa, sillä monet tai ainakin jotkut kirjat sopisivat useampaankin kohtaan. Uskon, että jossakin vaiheessa tulee tilanne, että on vaikea keksiä ja löytää kirjaa joka on mieleinen mutta myös löytyisi lukuhaasteen 50 kirjan joukosta. En esimerkiksi tiennyt yhtään, mikä kirja voisi olla sellainen joka kertoo Intiasta (lukuhaasteen kohta 33). Intia ei millään tapaa ole suosikki maani maailmankartalla mutta kas vaan, juuri sopivasti oli Elisa Kirjassa ystävänpäivälahjana Mikael Bergstrandin Delhin kauneimmat kädet -kirja, jossa reissataan Intiassa. Tätä kirjaa olen nyt viikonloppuna lukenut ja hykerrellyt itsekseni tulevasta rastista ruutuun.



Lisäksi lukuhaasteen kohdissa on ruksi ainakin jo neljässä muusssakin kohdassa;

  • Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta (kohta 37): Peter James, Kuolemaan asti sinun
  • Kirjassa selvitetään rikos (kohta 24): Mari Jungstedt, Kullan kallis
  • Kuvitettu kirja (kohta 22); Jenni Pääskysaari, Tyttö sinä olet..
  • Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta (kohta 44): Salman Rushdie, Saatanalliset säkeet

Olen kuitenkin tehnyt itseni kanssa sopimuksen, etten lue mitään vain koska lukuhaaste vaan yritän sitten etsiä jokaiseen kohtaan sellaisen kirjan, joka oikeasti kiinnostaa. Sillä kirjaa, joka ei yhtään innosta, on kamalaa myös lukea. En koskaan jätä kirjaa kesken vaan tahkoan sen sitten vaikka väkisin läpi, kun kerran aloittanut olen mutta se on kyllä yhtä tylsää kuin kuuman kesäpäivän vietto pimeässä huoneessa migreenin kourissa. Kokemusta molemmista on..

Mutta näin täällä edetään hitaasti mutta varmasti molempien projektien parissa. Kohta suuntana lenkkimaastot ja sitten onkin  ohjelmassa jotain makeaa mahan täydeltä, siitä lisää huomenna!




Pirteän kirpeää sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥