perjantai 10. maaliskuuta 2017

Viikkokatsaus vko 10


Perjantai on täällä taas, jihuu! Koko viikko on menty ihan satalasissa ja oikein odotan hetkeä kun tänään saan kotiin tullessa hetken hengähtää. Perjantaina meillä tehdään aina hieman parempaan ruokaa (ei ainakaan keitettyjä perunoita!) ja myyssaillaan kotioloissa. Pertsissä on aina vähän juhlan tuntua. Oikeastaan perjantai alkaa vähän jo torstain puolella sillä silloinhan on jo perjantain aatto! Mutta nyt sitten viikon tapahtumiin; Kuluneella viikolla..

Innostuin..
Eilinen ratsastustuntini oli NIIN huippu, että innostuin ihan todella ja olin super-iloinen tullessani kotiin! Siro-poni oli vauhdikkaalla tuulella ja menimme kenttää ympäri oikein tosi lujaa. Sanoinkuvaamattomat fiilikset valtasivat mieleni, minähän osaan! Osaan siis jotain ja pysyin kuin pysyinkin iki-ihanan ponin selässä. Kertakaikkisen innostava tunti!

Nautin..
Tällä viikolla olen muutamana päivänä ottanut oikein nautinnolliset päiväunet ja tästä olen todella nauttinut oikein antaumuksella. Hommahan menee välillä niin, että kotiin tullessani vaihdan kotivaatteet päälle, riisun korut ja pesen kasvot, nappaan kirjan (tai tabletin) käteeni ja oikaisen suoraksi peittojen alle. Usein ehdin muutaman sivun lukea kun kirja kopsahtaa alas ja uni ottaa vallan. Pyrin yleensä siihen, etten nukkuisi puolta tuntia pidempään, koska jos nukun liian pitkät päiväunet, olen aivan pihalla koko loppupäivän.. Tätäkin tapahtuu joskus mutta sekin on välillä oikeastaan aika ihanaa :) Rakastan nukkumista!

Yöpöydän tärkeimmät,
myös päiväunille mentäessä:)


Katsoin..
Telkkarista alkoi toinen kausi Frikjent- sarjaa (Mustamaalattu) ja olin niin innoissani, kun tästä sarjasta oli yllätyksekseni tehty toinenkin kausi! Tämä tieto oli minulta mennyt täysin ohi ja voi miten ilostuinkaan, kun mainoksen telkkarista viime viikolla näin! Tykkään sarjasta ihan hurjasti ja jos ei muuta niin maisemat, joissa sarjassa liikutaan, on niin huikaisevan upeita, että vaan jo senkin vuoksi sarjaa kannattaa katsoa! Toki Frikjent on muutenkin kutkuttavan jännittävä ja innolla taas odotan seuraavaa jaksoa!

Kärsin..
Keskiviikon hieronta-käynnilläni kärsin ihan todenteolla! Luulin, ettei pahempia lihasjumeja olisi (en siis ilmeisesti tajunnut, että niitä on) ja hieman saattoi ärräpäitä päästä hierojan pöydällä ollessani.. Anteeksi vaan ihanaakin ihanampi hierojamme :) Ehdotinkin hänelle, että hänen pitäisi kaiketi saada työstään vaarallisen työn lisää, sillä minua edeltävä asiakas oli meinannut vahingossa häntä potkaista. Tiedä sitten, mikä on totuus, sillä niin paljon sattui minuakin, että en olisi ihan varma siitä, mikä milloinkin on tahallista ja mikä täysin vahinkoa :) Mutta niin kiitollinen olen näistä hieroja-käynneistä että jos suinkin tällainen etu joillakin työpaikoilla suodaan niin ehdottomasti siitä kannattaa ottaa ilo (?) irti!

Leivoin..
Sämpylöitä! Sunnuntai-iltana tuli fiilis, että nyt on saatava sämpylöitä ja heti. Siitäpä sitten tuumasta toimeen ja taikina tulille. Nämä on niitä asioita, joita aina viimeistään leivonnan hedelmistä nauttimaan päästessä ihmettelee, miksei tätä taas ole tullut tehtyä useammin, niin hyviä tuotokset aina yleensä ovat! Tuoreet sämpylät ja kuuma kahvi, siinäpä vasta täydellinen yhdistelmä: Täytyykin viikonloppuna tehdä uusi satsi!

Sämpylät, parhautta!

Suunnittelin..
Keskiviikon sulkapallotunnin jälkeen mietimme puolisoni kanssa josko ottaisimme toisenkin viikottaisen sulkapallovuoron tälle keväälle. Pelitunti menee aina niin nopeasti, että joka kerta harmittaa odottaa seuraavaa viikkoa! Niinpä tsekkasimme listat, josko vapaita vuoroja olisi tarjolla ja niitähän oli! Jäimme vielä miettimään, mikä päivä olisi paras toiselle tunnille ja emme oikein vielä päässeet asiasta, kröhöm.. yhteisymmärrykseen. Mietimme ensin, että lauantai-aamu voisi olla hyvä mutta sitten lähes yhteen ääneen tajusimme, että sitten emme voisi nauttia perinteistä lauantai-aamun aamiaishetkeä pitkällä kaavalla jos kerran olisimme pelaamassa. Sulkapallohalli aukeaa viikonloppuisin vasta yhdeksältä ja minä olisin voinut ajatellakin tekeväni asian niin, että olisimme pelanneet aamulla esim. seiskasta kasiin ja tulleet sitten kotiin laittamaan aamupalaa, mutta yhdeksän on kyllä niin myöhään että se ei oikein sovi.. Eli nyt jää sitten vielä nähtäväksi, mihin lopulta päädymme :) 


Ihastelin..
Naistenpäivän kukkia, joita kotonamme nyt on useampikin kappale. Saimme tyttäreni kanssa kukkia miespuolisilta perheenjäseniltämme (mies ja koirat) ja tämän lisäksi työpaikkani miehet muistivat perinteiseen tapaan meitä naisia mitä upeimmalla ruusulla. Kukat ovat minusta kiva tapa muistaa ja huomioida, on sitten kyseessä oikea juhla tai vaan vaikka juhlafiilis! Tuskinpa kukaan nyt kukista ainakaan pahastuu.



Uskottelin..
Itselleni, että kevät on fiilis-asia ja päätin keskiviikkona, että nyt on aika hakea varastosta kesäkengät ja -vaatteet. No, kovin pitkään ei tästä ilosta ehditty nauttimaan kun taivaalta jo tuli lunta vaakatasossa ja tuuli vihmoi iltalenkillä niin, että hyvä kun hiukset päässä pysyi. En sitten seuraavana aamuna lähtenyt tennareissa töihin, mutta tuossa ne eteisessä nyt odottavat parempia aikoja.. Ja niitä parempia aikojahan on ainakin eilisen, facebookissakin vinkkaamani lehtijutun mukaan tulossa ihan pian! Jos et muuten usko niin jutun pääset lukemaan tästä



Kevättä mielessä



Keväisten ajatuksien myötä, huippua viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥