keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Welcome March!

Hyvää huomenta ja ihanaa maaliskuun ensimmäistä! Onko siellä muita, jotka ovat sitä mieltä, että talvi voitaisiin jo laittaa pakettiin ja antaa keväälle vuoro astua esiin? Täällä ainakin alkaisi jo lumi, liukkaus ja jäisen hyytävä viima tulla korvista! Kevät auringonpaisteineen olisi enemmän kuin tervetullut.

Oman pihan Pioni kukki ensimmäistä kertaa viime kesänä!


Olen vähän salaa haaveillut jo tulevan kevään ja kesän pihaistutuksista sekä puutarhantyynyjen värityksestä. Meillä on tapana joka kevät valita ja päättää tulevan kesäkauden värimaailma ja sitten "sisustaa" kukkapenkit ja terassit tähän värimaailmaan yhteensointuviksi. Viime vuonna taisi väreiksi valikoitua liila ja valkoinen, tulevan kauden värikarttaa ei vielä ole päätetty, mutta ehkäpä kohta alkaa olla jo aika laittaa aivoriihi pystyyn! Odotan innolla hetkeä, kun aamukahvin pääsee nauttimaan terassille auringonsäteiden lämmittäessä kasvoja.

Päivät pitenee joihan silmissä, että kyllä tässä kovasti parempaan suuntaan ollaan menossa! Nyt kun on maaliskuukin korkattu, on virallisestikin aika toivottaa kevät tervetulleeksi!


Etupihan istutuksia viime kesältä


Ehkä vielä hetki täytyy kuitenkin malttaa kukkaistutuksien suhteen mutta kai sitä voi ainakin vähän  vilkuilla sisustus- ja puutarhalehtiä sillä silmällä..



Valoa ja ilo keskiviikkoon! 
(Ja tervetuloa kevät!)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥