Viikkokatsaus vko 11

Mistä tietää, että viikko on ollut hyvä, jos ei jopa erinomainen? No siitä tietenkin että perjantai tuntuu kepeältä ja vielä ehkä normaaliakin paremmalta! Välillä kun on niitä viikkoja, että tiistaina jo toivoo perjantain olevan edes hieman lähempänä niin välillä on kiva yllätys kun torstaina voi todeta, että huomennahan on jo perjantai. Mutta nyt on kyllä ollut varsin mainio viikko ja siitä syystä iloitsen perjantaista äärimmäisen hyvillä mielin ja innostuneena :) Kuluneella viikolla..

Siivosin..
Talvikamppeita kuten suksia, talvikenkiä ja luistimia siivosin ja siirsin varastoon ja kaivoin esille keväisemmät tavarat, kuten potkulaudat ja pyöräilykypärät. Samalla siinä tuli sitten järjestettyä kaappeja ja hyllyjä ja laitettua esille keväisemmät huivit, kengät sekä muut asusteet. Uggit kuitenkin jätin vielä ihan varmuuden vuoksi eteiseen odottamaan kylmemmän ilman aamu- ja iltakävelyitä. Niitähän olisi tarvinnut jo heti tänä aamuna, yyh..

Hämmästelin.. 
Poikkeuksellisesti pelasimme viikottaisen sulkapallotunnin jo tiistaina ja matkalla pelihallille hämmästelin suuresti erästä autoilijaa. Takanamme tullut audimies ajoi takalasissa kiinni vuoronperään jarrutellen ja kaasutellen ja lopulta meidät ja monet muut ohittaen renkaat vinkuen. Kiire tosiaan tuntui kaverilla olevan. Kun kaarsimme pelipaikan pihaan niin siellähän tämä sankari oli tulossa samalle pelihallille kuin mekin ja ihmettelin sitten että olipa kova kiire tähän pihalle ja ilmeisesti vain istumaan autoon, koska kiire tällä audimiehellä ei siiten kuitenkaan tuntunut enää olevan lainkaan. Kun olimme jo aloittamassa omaa peliämme saapui tämä kaasujalka farkut ja nahkatakki päällä hengailemaan ja ilmeisesti ainoastaan juttelemaan viereisen kentän pelikaverusten kanssa, mutta en edelleenkään tiedä, mihin tällä sankarilla oli alun alkaenkaan niin kiire, että piti vaaratilanteita liikenteessä aiheuttaa. Lopun kaiken hän tosiaan seisoi siinä kentän laidalla koko tunnin, välillä käyden ostamassa kahvia, välillä kommentoiden kavereidensa peliä. Että kiire tietysti on suhteellinen asia mutta olisipa kiva tietää, mikä tämän herran tarkoitus oli?

Tapasin..
Keskiviikkona tapasin ystävääni kahvittelun ja kauppakeskus Ainoan avajaistunnelmissa. Vaikka työskentelemmekin samalla työpaikalla on ihan eri asia tavata työajan ulkopuolella ja vaihtaa kuulumisia ajan kanssa. Molemmat meistä taitavat elää parhaillaan niitä kuuluisia ruuhkavuosia ja on harmillista, miten harvoin tulee treffattua ihmistä, jonka kuitenkin näkee arkisin päivittäin mutta kuten sanoin, ei lounastunnilla parin sanan tai pikaisten kuulumisten vaihtaminen ole ihan sama asia kuin yhdessä hengailu vapaa-ajalla. Oli tosi kiva ilta ja samalla nyt tuli sitten tsekattua myös uutuuttaan kiiltävä kauppakeskuskin.

Söin..
Avokaadoleipiä olen taas syönyt enemmän kuin ehkä olisi tarvis. Ruisleipä paahdettuna, päälle avokaadoa ja ripaus mustapippuria on ollut kyllä tämän talven lounas-, välipala-, ja iltaherkku. Olin hieman epäileväinen tämän kombon suhteen kun siitä aikanaan naistenlehdissä kohistiin, mutta kyllä vain, tämähän toimii! Samoin toimii myös vatsa kun ruisleipää sinne syöttää..

Menin, tulin ja tipuin..
Eiliselle heppatunnilleni sain ratsastettavakseni iki-ihanan Frànn-issikan ja voi mitä vauhtia tämä kaveri pienuudestaan huolimatta laittoi menemään! Äärimmäisen kiltti sekä super- suloinen hoidettava ja ratsastettava (näin siis lähes ammattilaisen suulla sanottuna) ystävä olikin niin reippaalla tuulella, että kun tasapainoni ja otteeni hieman herpaantui, lähdimme laukkaamaan ja sieltä sitten kopsahdin lopulta alas. Onneksi mitään pahempaa ei sattunut (itsetunto luonnollisesti koki kovimman kolauksen, heh) ja tunti ratsastettiin loppuun hieman rauhallisemmissa merkeissä. Ihana tunti kaikesta huolimatta oli ja odotan innolla iltoja, jolloin vielä kahdeksaltakin näkee jotain muuta kuin pimeän metsän.

Olin surullinen..
Muutaman ystäväni puolesta olin tosi surullinen ja ajatukset on olleet läheisten luona. Mistä se johtuukin, että huonot uutiset ja pahat asiat tulee aina peräjälkeen? Välillä ihmettelen sanontaa, että kaikille annetaan se mitää kantaa jaksaa, sillä kun mietin omaa vuottani 2016 ja nyt näitä muutamaa rakasta ystävääni, niin väistämättä tulee mieleen, että kuinka paljon sitä sitten jaksaa (tai pitää jaksaa) kantaa?! Lähetän virtuaalihalauksia (ja halaan taatusti kun fyysisesti tapaamme!) sekä P:lle että J:lle, olette mielessä!

Juhlin..
Sukatonta ajanjaksoa päivää! Maanantaina jalassani oli tennarit ja eilen balleriinat. Voi sitä juhlan tuntua kun sai kävellä kepein askelin. Työpaikkani piha oli juuri sopivasti torstain kynnyksellä harjattu kaikesta hiekasta ja viimeisistä lumen rippeistä joten saatoin jo tuntea kevään olevan täällä nyt! Sukat on heivattu kaapin pohjalle ja täten julistan nyt kevään 2017 alkaneeksi! Huolimatta siitä, että tänä aamuna vihmoi vettä, rakeita ja pieniä mummoja, on kevät täällä nyt kuitenkin.

Ihanaa Perjantaita, talvisesta kelistä huolimatta!